Kotimaa
9.8.2018 19:00 ・ Päivitetty: 9.8.2018 13:23
Luontokuvaaja Heikki Willamo haaveilee karhun kohtaamisesta: ”Tiedän luonnosta niin paljon, etten koe pelkoa”
Heikki Willamo palasi hiljattain Islannista. Lomareissuilla hän ei erityisesti keskity kuvien ottamiseen. Luonto tarjoili kuitenkin tällä kertaa jotain harvinaislaatuista.
– Kävimme lintuvuorella Látrabjargissa Islannin luoteisosassa, ja minua tulin vastaan elämäni toinen naali. Sain siitä kuvan muistoksi, hän hehkuttaa.
Vaikka Willamo on kulkenut Lapissa vuodesta 1965 hän ei ole nähnyt naalia Suomessa koskaan. Ensimmäistä kertaa hän näki sen 1970-luvulla Ruotsissa opiskellessaan.
Viime vuonna valmistunut kirja- ja näyttelyprojekti Myyttinen matka kalliomaalauksista ja niiden takana olevista myyteistä on ollut Willamolle suuritöisin tähänastisista.
Alun perin Willamo suunnitteli kuvaavansa kalliomaalausten jälkeen lähiseudun kanahaukkaa, mutta sen pesiminen jäi kesken. Korvaajaksi löytyi varpushaukka. Se oli yksi osoitus siitä, miten luonto puuttuu peliin. Kuvat tulevat osaksi hänen seuraavaa metsäkirjaansa.
– Kaikki työni liittyvät jollain tavalla luontoon, sen arvostamiseen ja haluun suojella sitä. Nyt palaan juurilleni, suunnitteilla on puheenvuoro metsäkeskusteluun, Willamo selvittää.
”Nykyisin joka kerta mennessäni metsään päällimmäinen tunne on suru.”
Useimpia eläimiä kuvatessa on mentävä piiloon, koska ne kavahtavat ihmistä. Onnistuneiden eläinkuvien takana on usein mukana myös hyvää tuuria. Willamo on seurannut piilokojusta käsin esimerkiksi karhuja. Karhun kohtaaminen luonnossa olisi kuitenkin eri asia. Se on luontokuvaajan pitkäaikainen haave.
– Eläinten kuvaaminen on 90-prosenttisesti luonnon tuntemusta. Tiedän luonnosta niin paljon, etten koe pelkoa.
Willamo työskenteli viidessä eri metsässä työstäessään Haukkametsä-kirjaansa kymmenen vuoden aikana.
Nyt neljää kyseisistä metsistä ei enää ole. Kolmasosa viimeisestä metsästä suojeltiin Metso-ohjelman perusteella.
– Se on hienoa, mutta luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta suojelualueet ovat tavattoman pieniä. Nykyisin joka kerta mennessäni metsään päällimmäinen tunne on suru. Suurin osa muutoksista on tapahtunut omana elinaikanani, hän vakavoituu.
Kaikkein tärkeintä luontokuvaajalle on toisten kunnioittaminen, oli kyse eläimistä tai ihmisistä. Hänelle luonnossa on jotain pyhää. Willamo ei voisi ottaa kuvaa, joka halventaisi kohdetta. Hän potee syyllisyyttä autoilusta ja lentämisestä.
– Ei tarvitse katsoa kuin peiliin, niin huomaa, ettei asioiden tiedostaminen muutu teoiksi. Vieraannumme koko ajan luonnosta, vaikka uusi tutkimustieto tuo meidät sitä lähemmäksi.
Lue koko laaja Heikki Willamon henkilöhaastattelu torstain 9. elokuuta Demokraatista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.