Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.10.2025 11:36 ・ Päivitetty: 25.10.2025 11:36

”Luotan ensisijaisesti markkinatalouteen” – Orpon mukaan polttoaineen jakelussa ei ole ”mitään suurta kriisiä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että Suomessa ei ole tällä hetkellä ”mitään suurta kriisiä” polttoaineiden jakelussa. Orpo viittaa asiasta näkemiinsä raportteihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Ensimmäiset raportit kertovat, että meillä on hyvä jakeluverkko eikä ole mitään suurta kriisiä, Orpo sanoo.

STT kertoi keskiviikkona, että valtion enemmistöomistama energiayhtiö Neste on keskeyttänyt polttoaineiden toimittamisen polttoaineyhtiö Teboilille. Tämä on herättänyt kysymyksiä polttoainejakelun riittävyydestä ja kattavuudesta Suomessa.

Orpo toteaa, että valtion tehtävänä on varmistaa, että polttoaineen jakelu toimii kaikkialla Suomessa. Hän sanoo, että jos jonnekin päin maata syntyy suuria aukkoja jakelussa, asiaan täytyy keksiä ratkaisuja.

Hän sanoo kuitenkin luottavansa asian ratkaisemissa ensisijaisesti markkinatalouteen. Hän perustelee näkemystään sillä, että yrityksillä on todennäköisesti intressissään ottaa jakelusta huolehtiminen harteilleen.

-  Asiakkaat ovat valmiina, ja tuote on välttämättömyys, Orpo toteaa.

Valtio ei ole hänen mukaansa siis ainakaan vielä valmistelemassa tukipaketteja yrityksille, jotka voisivat kärsiä mahdollisista saatavuusongelmista.

-  Luotan ensisijaisesti markkinatalouteen, mutta viime kädessä pitää olla valmis jotenkin tämä asia varmistamaan. En tukipakettia rakentaisi tässä vaiheessa, Orpo kertoo.

Orpo kommentoi asiaa kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä lauantaina.

Eetu Halonen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU