Lähiviikkojen aikana joistain suomalaisista kunta- ja aluevaaliehdokkaista paljastuu varmasti lisää epämiellyttäviä asioita: väkivaltamenneisyyttä, törkeyksiä ja kaappeihin kätkettyjä luurankoja.

Paljon on jo viime viikkoina nähtykin. Jokaisessa puolueessa ehdolle on taas päässyt yksittäisiä ihmisiä, joilla on takanaan rikoksia ja rangaistuksia.

Vielä useampi ehdokas on privaattielämässään käyttäytynyt niin epärehellisesti tai moraalittomasti, että siitä pitäisi tulla vähintäänkin pitkä porttikielto yhteisten asioiden hoitoon.

Jotkut ovat vähintäänkin käsivarren mitan päässä oman puolueensa kirjaamista arvoista ja periaatejulistuksista.

Miksi puolueiden paikallisosastot eivät sitten ole estäneet tällaisten riskiyksilöiden tai täysin puolueen linjaa vastaan toimivien ihmisten ehdokkuuksia?

OLEN KUULLUT tälle parikin uskottavaa selitystä.

Aloitetaan kilteimmistä: ihmisten taustoja ei ole puolueissa tiedetty eikä tarkistettu kuin pintapuolisesti, koska on haluttu luottaa ehdokkaan omaan ilmoitukseen. Kaikkea ei ehdi millään varmistaa itse.

Tämä pitää varmasti osittain paikkansa. Piirijärjestöillä oli näissä vaaleissa poikkeuksellisen kova urakka, koska ehdokkaita ei saatu mukaan läheskään tarpeeksi.

Esimerkiksi perussuomalaisilla on nyt yli 2000 ehdokasta vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa, ja muillakin puolueilla vaje on satoja ihmisiä.

Siksi rimaa laskettiin kaikkialla Suomessa – ja seuraukset näkyvät ainakin median tekemien löytöjen perusteella listojen viimeisissä pahnanpohjimmaisissa.

Persuilla ja kristillisillä on ehdolla muun muassa litteään maahan uskovia, salaliittoteorioita levittäneitä tai lapsipornon tarvetta ymmärtäviä hahmoja.

Vasemmistoliitolla ja keskustalla mukaan on päässyt ihmisiä, jotka eivät halua sanoa, että Venäjä käy Ukrainassa laitonta hyökkäyssotaa ja tekee sotarikoksia.

Kokoomuksen listoilta löytyy talousketkuilijoita ja demareilta lähisuhdeväkivallan ammattilaisia, vihreiltä – kuten muiltakin – eriasteisia laittomien aineiden pössyttelijöitä.

Selitys numero kaksi. Joissain puolueosastoissa on vallalla se väärä käsitys, ettei ehdokkaaksi tarjoutuvan taustoja saisi edes googlettaa – koska työnhakijalle niin ei yksityisyyden suojan takia saa luvatta tehdä.

Mikään ei silti estä kysymästä vaikka liittymislomakkeessa, salliiko ehdokasehdokas tiedonhaun itsestään.

IKÄVIN selitys on, että puolueiden kaikki paikallisosastot eivät taaskaan ole piitanneet edes tietämiensä ongelmaehdokkaiden yleisesti tunnetuista taustoista.

Eivät puolueet varsinaisesti odota tai toivo juuri näiden riskiyksilöidensä menevän läpi, mutta heidät on kuitenkin otettu listoille edes muutamien lisä-äänien toivossa.

Paikallinen näköharhakin voi vaivata. Tutun kylänmiehen tai -naisen tappelutausta saattaa tuntua omalle porukalle pikkujutulta.
”Ainahan se on humalassa pahapäinen mutta selvinpäin ahkera valtuustossa.”

Sitten kun media nostaa asian esille ja kyseenalaistaa ehdokkaan sopivuuden, alkaa joko selittely tai syyttely ajojahdista.

Tämä johtaa pahimmillaan epärehelliseen vääristelyyn. Paikkakunnan oman pojan tai tytön puolta pidetään viimeiseen asti, vaikka kilpailevan puolueen ehdokkaalta samanlaista taustaa pidettäisiin osoituksena täydestä kelvottomuudesta.

RANGAISTUKSENSA kärsinyt ihminen on oikeusvaltion ja demokratian perusteiden mukaisesti sovittanut tekonsa, varsinkin jos hän on katunut ja ottanut niistä opiksi.

Siksi tapansa muuttaneiden ”entisten rikollisten” mukanaoloa vaaleissa ei voi eikä pidäkään estää. Jokainen ansaitsee uuden tilaisuuden.

Äänestäjällä on silti oikeus tietää ehdokkaiden taustoista mahdollisimman kattavasti. Tässä puolueet ovat tinkineet väärässä paikassa, ja vaarantaneet äänestäjiensä kuluttajansuojan.

Avoimuuspuutteiden korjaaminen on jäänyt median kontolle, joten ei pidä valittaa jos omasta löperyydestä aiheutuu puolueelle rumia otsikoita.

Viimeistään seuraaviin eduskuntavaaleihin puolueiden pitää valmistautua paremmin, ja luoda vahvat menetelmät ehdokkaiden todellisten taustojen selvittämiseen.

Tarkoituksellisesta hämärätaustan pimittämisestä pitää ehdokkaille – ja myös paikallisosastoille, jos ne sellaista yrittävät – koitua puolueorganisaatiosta todellisia sanktioita.