Vaikka vaalitaistelussa onkin viime viikkoina puhuttu lähinnä Donald Trumpin alentavasta naiskäsityksestä ja Hillary Clintoniin avustajaporukan vuodetuista sähköposteista, ”kisakatsomon” tunnelmasta voi aistia yhden lähes epätodellisen kysymyksen: ”Voiko Trump sittenkin voittaa nämä vaalit?”

Viimeisen vaaliväittelynkin perusteella on helppo vastata, että Trumpin ”triump” on mahdollinen. Varsinainen vaalipäivä on vasta 8.11. ja ratkaisevissa osavaltiossa tilanne on edelleen hyvin kimurantti. Uuden laskutavan mukaan demokraateilla on 18 varmaa osavaltiota ja republikaaneilla 13. Rannikoiden osavaltioita hallitsee perinteisesti demokraatit, kun taas republikaanien kannatus on kuin ylösalaisin oleva t-kirjain, joka on sijoitettu keskelle Yhdysvaltojen karttaa.

Vaikka mielipidetiedustelut povaavat Clintonin voittoa noin 80 prosentin varmuudella, hänen kampanjassaan on monia epävarmuustekijöitä. Clintonin viesti ei tunnu kovinkaan hyvin uppoavan kansalaisiin.

Hillary Clinton on siis demokraattipuolueelle ison luokan riski. Hänen etunaan on ylivoimainen politiikan kokemus ja sukupuoli. Naisen valitseminen Yhdysvaltojen presidentiksi olisi jälleen tärkeä askel tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden portaikossa. Silti takkuileva esiintyminen tai määräilevän kuuloinen ääni ei saa varauksetonta tukea. Clinton ei vaikuta aidosti empaattiselta ihmiseltä, vaan pikemminkin hänen olemuksensa viestii laskelmoinnista ja äärimmäisestä määrätietoisuudesta. Kun tähän liitetään vielä vaikeus sietää kritiikkiä ja heikko itseironia, ei vaalivoitosta voi puhua ennen äänenlaskua.

Miten sitten Donald Trumpiin pitäisi oikein suhtautua? Mieleeni tulee lähinnä jättimäinen vauva, jolle äiti tai isä ei oikein koskaan ole laittanut rajoja. Trump ei selvästikään tiedä, mikä sellainen tunne on kuin häpeä. Hän on kuin haavoitettu eläin, joka hyökkää kaikkien häntä arvostelevien päälle täysin häpeilemättömin sanakääntein. Kun Trumpia syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta, hän nimitti näitä naisia rumiksi.

Olen katsonut maailmaa viimeisen viikon kirjaimellisesti Trumpin silmin. Hotellini sijaitsee nimittäin Trumpin asunnon vieressä ja näkymä on suoraan kohti jättimäistä Central Parkia New Yorkin keskustassa.

Mietin, mitä hän oikein ajattelee, kun näkee aamuauringossa tauottoman lentokoneiden virran niiden laskeutuessa JFK:n kiitoradoille? Miltä maailma näyttää, kun hän luo katseensa Strawberry Fieldsin suuntaan, johon on John Lennonin kunniaksi istutettu kasvi maailman jokaisesta maasta. Uskooko hän itse, että Amerikan maailmanvalta ja voima kasvavat hänen kaudellaan ja siirtolaisuus saadaan pysäytettyä?

Maailmaa ei voi kuitenkaan johtaa vain tornitalosta käsin. Metrotunneleihin on henkisesti sieltä valovuoden matka.