Ulkomaat
8.1.2024 08:30 ・ Päivitetty: 8.1.2024 08:30
Maanjäristyksen jäljiltä kateissa olevien määrä kolminkertaistui Japanissa
Japanissa uudenvuodenpäivänä tapahtuneen maanjäristyksen jäljiltä on edelleen kateissa yli 300 ihmistä, paikallisten viranomaisten julkistamasta listasta selviää. Määrä on noin kolminkertainen verrattuna aiemmin ilmoitettuun. Kateissa olevien määrä on noussut eniten Wajimassa.
Viranomaiset kertoivat aiemmin tänään maanjäristyksen kuolonuhrien määrän nousseen 161:een.
Maanjäristyksen ja sen aiheuttamien maanvyörymien katkaisemat tiet ovat vaikeuttaneet pelastustöitä. Viime päivinä pelastustoimia ovat haitanneet myös kylmä sää ja lumisateet.
Poikki olevat tiet ovat lisäksi vaikeuttaneet avustuskuljetusten pääsyä syrjäisemmille seuduille. Syrjäseutujen asukkaita on pyritty tavoittamaan jalan ja helikoptereilla.
Yli 20 000 japanilaistaloutta oli sunnuntaina yhä ilman sähköä Ishikawan alueella.
Japanilaisviranomaisten mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 7,6. Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen (USGS) mukaan voimakkuus oli 7,5. Maanjäristys tapahtui Ishikawan alueella Japanin pääsaarella Honshulla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.