Politiikka

Maarit-ilmiötä tekemässä – Timo Harakka Feldt-Rannan kampanjaryhmän puheenjohtajaksi

Kari Hulkko
Kari Hulkko

SDP:n presidenttiehdokaskisa ottaa uusia kierroksia, kun Maarit Feldt-Rannan kampanjaryhmä järjestäytyy. Kansanedustaja Timo Harakka toimii ryhmän puheenjohtajana. Kampanjapäällikkö on puolestaan kampanjaviestinnän koordinaattori Kaisa Niskanen.

– Maaritin persoona, arvot ja osaaminen ovat yhdistelmä, joka varmasti innostaa suomalaisia laajemminkin, Harakka toteaa Demokraatille.

– Hän on ihminen, jossa yhdistyy sosialidemokraattien kannalta uutta ja vanhaa. Maarit on palvellut puoluetta jo pitkään toimimalla muun muassa SDP:n puoluesihteerinä. Toisaalta hänessä on tiettyä tuoreutta ja raikkautta, jota kaikki suomalaiset eivät vielä tunne.

Harakan mukaan Feldt-Rannalla on lisäksi ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista, ja erityisesti häntä voidaan pitää pohjoismaisen yhteistyön tekijänä.

SDP:n presidenttiehdokkuutta Feldt-Rannan lisäksi tavoittelevat Tuula Haatainen sekä Sirpa Paatero.

Koska ehdokkaita on useampia, järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys elokuussa 2017. Puoluevaltuusto päättää SDP:n presidenttiehdokkaasta syyskuussa.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään 28. tammikuuta ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta.

Hän lähtee selkeästi haastamaan Sauli Niinistön linjaa.

SDP:n ehdokaskandidaatit voivat äkkiseltään näyttää varsin samanhenkisiltä.

Harakan mukaan Feldt-Ranta on kuitenkin onnistunut profiloitumaan kampanjassaan edukseen hahmottelemalla ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

– Hän lähtee selkeästi haastamaan Sauli Niinistöä, keskittymällä nimenomaan siihen, miten Suomi voisi olla enemmän Suomen näköinen maailmalla.

Harakka toteaa Suomen olevan edistynyt yhteiskunta, jossa tasa-arvo on tärkeä tavoite. Feldt-Rannan kampanjassa on tärkeää kysyä, näkyykö tavoite Suomen toiminnassa maailmalla.

– Otetaanko vastuuta globaaleista haasteista, kuten meidän kuuluisi? Edustammeko Pohjoismaisia arvoja maailmalla? Vai onko niin, että ruotsalaisten täytyy kertoa maailmalle, mitä täällä Pohjolassa ajatellaan.

Menneiden vuosikymmenien Manu- ja Mara-ilmiön tavoin Harakka uskoo, että Feldt-Rannan kampanjasta voi syntyä kaikkia suomalaisia sykähdyttävä Maarit-ilmiö.

– Osoitamme jälleen, että sosialidemokraattiset arvot ovat suomalaisille tärkeitä, ja että tämä maa tarvitsee oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat