Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Manny Pacquiao teki elämänsä vaikeimman päätöksen – nyrkkeilyura vaihtuu presidenttipeliin

LEHTIKUVA / AFP / FREDERIC J. BROWN
Filippiiniläisnyrkkeilijä Manny Pacquaio kuvattuna hänen elämästään kertovan elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa 20.tammikuuta 2015.

Filippiiniläinen nyrkkeilyn supertähti, presidentiksi tähtäävä Manny Pacquiao ilmoitti keskiviikkona, että hän lopettaa vuosikymmeniä kestäneen menestyksekkään nyrkkeilyuransa. Hän kertoi päätöksen olevan elämänsä vaikein.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  On vaikeaa hyväksyä, että aikani nyrkkeilijänä on ohi. Tänään ilmoitan lopettamisesta, 42-vuotias Pacquiao sanoi Twitter-viestissään.

Kahdeksan eri painoluokan maailmanmestari ja kansallissankari ilmoitti lopettamisesta reilu kuukausi sen jälkeen, kun hän oli hävinnyt viimeisen ammattilaisottelunsa. Pacquiao taipui elokuussa Las Vegasissa Kuuban Yordenis Ugasin käsittelyssä.

Pacquiao aloitti politiikan parissa jo vuonna 2010, jolloin hänet valittiin kotimaassaan kongressiedustajaksi. Viime viikolla Pacquiao kertoi, että hän asettuu ehdolle Filippiinien ensi vuoden presidentinvaaleihin.

Aviomies ja viiden lapsen isä Pacquiao kiitteli lopettamisilmoituksensa yhteydessä miljoonia faneja ympäri maailmaa ja mainitsi erikseen pitkäaikaisen valmentajansa Freddie Roachin, jota nyrkkeilijä kuvaili perheekseen, veljekseen ja ystäväkseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE