Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

18.10.2020 06:01 ・ Päivitetty: 18.10.2020 06:19

Marjatta Väänänen on kuollut – keskustavaikuttaja istui kolmessa eri hallituksessa

Lehtikuva
Marjatta Väänänen vuonna 2007.

Pitkäaikainen keskustavaikuttaja, ministeri Marjatta Väänänen on kuollut 97-vuotiaana, kertovat hänen omaisensa STT:lle. Hän menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen perjantaina Helsingissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Väänänen istui kolmessa eri hallituksessa. Hän toimi sekä kulttuuri-, opetus- että sosiaaliministerinä 1970- ja 80-luvuilla. Keskustan puoluehallitukseen hän kuului vuosina 1969–86, ja puolueen varapuheenjohtajana hän toimi 1971–86.

Väänänen johti Keskustanaisten hallitusta useita vuosia sekä vaikutti Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän toimi pitkään myös Naisjärjestöjen keskusliiton johtajistossa sekä Väestöliiton hallituksessa. Niissä hän pyrki edistämään naisten yhteiskunnallista osallistumista.

Ennen poliittista uraa ja sen rinnalla Väänänen vaikutti toimittajana muun muassa Kotiliedessä ja Valion viestintäjohtajana. Yleisradion hallintoelimissä hän toimi yhteensä melkein 30 vuotta ja Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistina 90-vuotiaaksi asti, hänen omaisensa kertovat.

Koulutukseltaan Jyväskylässä syntynyt Väänänen oli filosofian maisteri. Hänelle myönnettiin ensimmäisenä naisena ministerin arvonimi vuonna 1994, valtioneuvoston verkkosivuilla kerrotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU