ENSINNÄKIN elettä kannattaa lukea viestinä puolueväelle siitä, ettei puolueen merkitys uuden uran, ja sen mukanaan tuoman liiketaloudellisen menestyksen, mahdollistajana ole unohtunut. Tämä on itsessään tärkeä viesti ja tavoittanee myös heidät, jotka pettyivät nopeaan ratkaisuun siirtyä politiikasta taaemmas.

Puoluetoiminta – minkä tahansa lipun alla – on mahdollistanut lukuisille ihmisille nousun yhteiskunnalliselle huipulle, taloudellisine etuineen, niin virkakoneistossa kuin liike-elämässäkin. Kaikki me tunnemme kuitenkin tapauksia, joissa näiden suhteiden ja muiden ihmisten henkilön eteenpäin nostamiseksi näkemän vaivan merkitys tuppaa unohtumaan, kun asemaan on ehditty kotiutua. Itsehän minä tämän kaiken olen saavuttanut! Marin ja Pitkänen eivät vaikuta unohtaneen mistä ovat tulleet eivätkä nostele tikkaita muiden nenän edestä itse talonharjalle päästyään.

TOISEKSI ele on omiaan osoittamaan, että uskoa presidenttiehdokkaaseen on. Tämä on tärkeää, ja toivon mukaan kirittää aktiiveja lahjoittamaan kykyjensä mukaan joko rahaa, aikaa tai molempia, Urpilaisen kampanjatyöhön. Vaikka gallupit eivät vielä toista kierrosta lupaakaan, on paras sosialidemokraattinen tulos sitten Halosen uudelleenvalinnan saavutettavissa. Tällä yksinäänkin on merkitystä – se osoittaa, että me tulemme taas.

KOLMANNEKSI ele toivon mukaan rohkaisee muita taloudellisen riippumattomuuden saavuttaneita lahjoittamaan sellaiseen yhteiskunnalliseen, tai muuhun yleishyödylliseen, toimintaan, jolla tavoitellaan muuta kuin omaa välitöntä taloudellista etua. Eriarvoistuvassa maailmassa – halusimme tai emme – tällaisella toiminnalla tulee olemaan kasvava rooli. Esimerkkejä riittää – vaikkapa startup-miljonäärejä lahjoittamassa entisille opinahjoilleen tai erilaisia säätiöitä, jotka rahoittavat vaikkapa syöpätutkimusta tai demokratiatyötä.

JA NELJÄNNEKSI – uskon, että lahjoitus on omiaan lisäämään kiukkua erinäisissä poliittista oikeistoa lähellä olevissa rahoitusta junailevissa ringeissä. Marin kumppaneineen on ollut poliittinen piikki lihassa jo aiemmin, ja nyt uusi isku tulee oikeiston omilla aseilla. Mutta nyt tavoitteena ei olekaan tienata odottamalla vastineeksi veronalennuksia tai muita etuoikeuksia – vaan rahoittaa yhteisvastuullisempaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Kaiken kaikkiaan toivon, että Marinin ja Pitkäsen esimerkki kaivaa myös muista sosialidemokraateista tekemisen iloa ja uskoa – omalla tavallaan ja mahdollisuuksiensa puitteissa. Ja ennen muuta se haastaa meitä – puoluetoiminnassa mukana olemisen kautta yhteiskunnassa hyviin asemiin edenneitä – panostamaan myös taloudellisesti puolueen toimintaan, kampanjoihin sekä uusien ideoiden ja tekijöiden tukemiseen.