Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matias Mäkynen: Ensi keväänä on luvassa uusia leikkauksia hyvinvointivaltion ytimeen

Nora Vilva

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen epäilee, ettei hallituksen leikkauspolitiikka ole jäämässä tähän.

Demokraatti

Demokraatti

Mäkysen mukaan Orpon hallituksen toinen budjettiriihi osoitti, että kokoomusvetoiselta hallitukselta on kasvun avaimet hukassa. Hän ihmettelee, että riihi saatiin taputeltua loppuun vain yhdessä päivässä.

– Vaikuttaa siltä, että kasvu on hallitukselle prioriteetti vain juhlapuheissa, ja kulisseissa valmistaudutaan jo julkistamaan keväällä uusi hyvinvointivaltion perusteita murentava leikkauspaketti, kun nyt päätetyt toimet eivät lupauksista huolimatta taaskaan riitä hallituksen omiin tavoitteisiin, Mäkynen sanoo tiedotteessa.

Myös Mäkynen katsoo, että hallitus olisi voinut puuttua osinkoverokikkailuun.

– Valitettavasti suurituloiset olivat jälleen kerran Orpon hallituksen erityissuojeluksessa.

Mäkynen on erityisen huolissaan siitä, ettei hallitus huolehdi Suomen pitkän aikavälin tuottavuuskehityksestä investoimalla koulutukseen ja korkeakoulujen tekemään tutkimukseen. Vain näin voitaisiin vahvistaa pysyvästi Suomen kestävän kasvun edellytyksiä.

Orpo ja Purra molemmat rikkovat jälleen myös koulutuslupauksensa leikkaamalla ammatillisesta koulutuksesta jopa aiemmin ilmoitettua enemmän. Tämä tarkoittaa, että Suomen talous jää entisestään jälkeen kilpailijoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE