Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matias Mäkynen syyttää perussuomalaisia takinkäännöstä: “Totuus paljastui”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Työntekijöiden ostovoiman parantaminen on SDP:lle keskeinen tavoite tulevalla vaalikaudella, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

Demokraatti

Demokraatti

– Hintojen raju nousu on heikentänyt merkittävästi pieni- ja keskituloisten työntekijöiden taloutta. SDP haluaa parantaa työntekijöiden ostovoimaa palauttamalla kiky-maksut takaisin työnantajan maksettavaksi, Mäkynen sanoo tiedotteessaan.

Mäkysen mukaan kiky-maksujen palauttaminen hyödyttäisi niin pieni- kuin keskituloistakin työntekijää merkittävästi enemmän kuin kokoomuksen ajamat veronalennukset. Esimerkiksi 2 000 euroa kuukaudessa tienaava hyötyisi kiky-maksujen siirrosta noin 35 euroa kuukaudessa, mutta kokoomuksen veronalennuksista vain noin 15 euroa kuukaudessa.

Keskituloinen, noin 3 000 euroa kuukaudessa tienaava puolestaan hyötyisi kiky-maksujen siirrosta noin 44 euroa kuukaudessa, mutta veronalennuksista vain noin 22 euroa kuussa, Mäkynen ynnää.

– Kiky-maksujen palauttamisesta hyötyisivät myös ne pienituloiset palkansaajat, jotka eivät kostuisi kokoomuksen veronalennuksista euroakaan. Toisin kuin veronalennukset, kiky-maksujen siirto ei myöskään heikentäisi julkista taloutta. Se olisi siis myös vastuullinen keino parantaa työntekijöiden ostovoimaa. Siksi onkin surullista, että eilisessä MTV:n vaalitentissä Riikka Purra ilmoitti, että perussuomalaiset vastustavat kiky-maksujen siirtoa.

Tähän kysymykseen sentään äänestäjän tulee saada rehellinen vastaus ennen sunnuntain vaalipäivää.

MÄKYSEN mielestä tilanteesta erityisen harmillisen tekee se, että perussuomalaiset on aiemmin väittänyt kannattavansa kiky-maksujen palauttamista.

Lisää aiheesta

– Nyt kun 40 prosenttia äänistä on annettu, totuus paljastui. Tällainen takinkääntö näin lähellä vaalipäivää on täysin kestämätön äänestäjän kuluttajansuojan kannalta.

Mäkysen mukaan näyttääkin siltä, että perussuomalaiset on vaalipäivän lähestyessä paljastanut todellisen karvansa.

– Perussuomalaiset on paitsi ilmoittanut vastustavansa kiky-maksujen siirtoa, myös kannattavansa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksia. On siis selvää, että väitteistään huolimatta perussuomalaiset ei ole tavallisen työntekijän puolella. Päinvastoin: Riikka Purra on ilmoittanut, että Sipilän hallituksen kikykin tulee kalpenemaan seuraavan hallituksen päätösten rinnalla.

– Kun perussuomalaiset on nyt riisunut naamionsa ja Riikka Purra löytää illasta toiseen yhteisen sävelen Petteri Orpon kanssa television vaalitenteissä, on täysin aiheellista kysyä, suunnitteleeko perussuomalaiset uutta kiky-sopimusta kokoomuksen tuella. Tähän kysymykseen sentään äänestäjän tulee saada rehellinen vastaus ennen sunnuntain vaalipäivää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE