Metsänhoitosuunnitelma on ollut nähtävillä ja siitä on pyydetty lausuntoja eri tahoilta. Tavallisella kuntalaisella tai rivivaltuutetulla – jollei satu olemaan aktiivinen metsäpalstan omistaja – tuskin on syvempää tietoa tai näkemystä asiasta. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tukeutua asiantuntijoiden lausuntoihin.

Eli ei muuta kuin kahlaamaan läpi aineistoja ja sitähän riitti. Haasteeksi muodostui se, miten eri tahot asiaa lähestyvät. Tutkijat ovat hämmästyttävän erimielisiä. Otetaan esimerkiksi avohakkuut, koska se on juuri se asia, jonka jokainen havaitsee kulkiessaan maastossa. Toki se näkyy myös teiden varsilla autolla liikkuessa.

Avohakkuita puoltavat tahot perustelevat avohakkuita puuston iällä. Eli määrättyjen vuosien jälkeen puusto on tehtävänsä täyttänyt ja matka jälkijalostamiselle voi alkaa. No, näin toki on, jos asian yksinkertaistaa. Puu on tällöin sopivan kokoista tukkipuuksi. Toisena argumenttina käytetään metsän mahdollisimman maksimaalista tuottoa. Asiasta on esitetty tilastoa, joka kertoo metsien kokonaistuotosta. Siinä vain on unohdettu usein maininta, mistä tämä kasvu osaltaan johtuu. Aivan oikein, laajojen suoalueiden metsäistutuksista, jotka taas johtavat ekosysteemin miinusmerkkiseen kehitykseen. Olisiko vain niin, että avohakkuut on helpoin ja halvin tapa ”korjata satoa”, mutta metsänhoidollisesti ja ekosysteemin kannalta se onkin huono vaihtoehto.

Voiko yksityiseltä metsänomistajalta ja valtion tai kunnan omistajataholta odottaa ja vaatia erilaista metsänhoidollista suunnitelmaa? Mielestäni voi. Jo demokratian kannalta kansalaisten mielipiteet tulee ottaa huomioon ennen kuin päätöksiä tehdään. Tärkeimpänä argumenttina ei saa olla lyhytnäköinen taloudellinen tuotto.

Moniko meistä on kulkenut metsässä, jota on harvennettu muuten kuin avohakkuilla? Näitä löytyy nykyisin lähinnä kansallispuistoista ja luonnonsuojelualueilta.

Muistan, kun ensi kerran astuin metsään, joka näytti lähinnä puupellolta. Sen pohja muodostui havunneulasista, koska sinne ei juurikaan päivän valo päässyt tiheän istutuksen läpi. Näky oli aavemainen ja luonnoton.

Älkäämme kadottako kansallisaarrettamme. Vaalitaan sitä myös jälkipolvillemme – mahdollisuutta nauttia luonnon tarjoamasta sielunmaisemasta. Opetetaan lapsiamme huomaamaan luonnon monimuotoisuus ja puolustamaan sitä. Voimmeko parempaa perintöä jälkeemme jättää?

Metsä kiittää ja kumartaa.

Kirjoittaja on Pohjanmaan sosialidemokraattien varapuheenjohtaja ja kuntapäättäjä Vaasasta.