Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Metsähallitus: Helsingissä kaksi vuotta sitten seikkailleen metsäpeuran alkuperä varmistui

LEHTIKUVA / HANDOUT / MILLA NIEMI
Helsingistä tammikuussa 2022 kiinniotettu nuori metsäpeura kuvattuna ennen luontoon vapautustaan Lauhanvuoren kansallispuistossa sijaitsevassa totutustarhassa.

Tammikuussa 2022 Helsinkiin eksyi orpo metsäpeuran vasa, joka harhaili kaupungissa useita päiviä. Se otettiin kiinni Helsingin keskustassa, vietiin hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan ja lopulta vapautettiin luontoon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nyt mysteeripeuran perimä on tutkittu ja tutkimuksen tulokset julkaistu. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Metsähallituksen yhteisessä tutkimuksessa selvisi, että nuori metsäpeura oli lähtöisin Suomenselän osakannasta. Siihen kuuluvia peuroja liikkuu muun muassa Ähtärin ja Multian seudulla.

Metsäpeurat ovat harvinaisia, ja lajia esiintyy koko maailmassa vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Suomessa on noin 3  000 metsäpeuraa, jotka elävät Kainuussa ja Suomenselällä. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla Lauhanvuoren kansallispuiston ja Pirkanmaalla Seitsemisen kansallispuiston tuntumassa on molemmissa muutaman kymmenen peuran kokoinen, palautusistutettu osakanta.

Helsinkiin kaksi vuotta sitten harhautunut peura kiinnosti laajalti, sillä Helsinkiä lähimmät luonnonvaraiset metsäpeurat elävät noin 300 kilometrin päässä Jyväskylän seutuvilla.

Helsingissä kiinni otettu nuori urosvasa siirrettiin toivuttuaan Lauhanvuoren kansallispuiston totutustarhaan, mistä se myöhemmin palautettiin luontoon.

SEN jälkeen kun mysteeripeura otettiin kiinni Helsingissä, varmistettiin dna-testillä, että kyseessä oli varmasti metsäpeura. Aluksi epäiltiin, että se olisi voinut olla tunturipeura eli poro.

Koska peuran alkuperä oli tuntematon, Luken ja Metsähallituksen tutkimuksessa tarkistettiin vielä, ettei perimässä ole mahdollista pororisteymää. Risteytyminen poron kanssa vaarantaa metsäpeuran perimää.

Lisää aiheesta

Laajoissa tutkimuksissa vahvistui, että kyseessä oli metsäpeura ja että se oli Suomenselän osakannasta.

-  Tämä sopii hyvin yksiin peurasta Päijänteellä tehtyihin havaintoihin ja sen oletettuun kulkureittiin, metsäpeura-asiantuntija Milla Niemi Metsähallituksen Eräpalveluista kertoo tiedotteessa.

Helsingin seikkailija vapautettiin luontoon osana MetsäpeuraLIFE-hankkeessa toteutettua palautusistutusta.

Metsähallituksen alaisessa ja viime vuonna päättyneessä suojelu- ja kannanhoitohankkeessa peuroja istutettiin totutustarhoihin Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin. Totutustarhoista niitä vapautettiin takaisin luontoon, hankkeen aikana yhteensä 81 peuraa.

Metsäpeuroja esiintyi aikoinaan lähes koko Suomessa, mutta laji hävisi sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia 1900-luvun alussa. Ne levittäytyivät takaisin Kainuuseen Venäjältä 1950-luvulla. Suomenselän kanta on puolestaan lähtöisin 1970-80-luvun vaihteessa tehdyistä palautusistutuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE