Hallitus vaihtui kesällä 2023, ja talvella 2024 Suomelle saatiin ensin uusi puolustusvoimien komentaja ja sitten presidenttikin. Suojelupoliisillekin löytyi keväällä uusi päällikkö.

Turvallisuustilanne on pysynyt epävarmana ja kaikki toimijat ovat tehtävissään päässeet tai joutuneet heti lennosta koviin paikkoihin.

Ulkoisesti ja ainakin maailmalle näkyvin muutos oli Alexander Stubbin nousu tasavallan presidentiksi. Hän on alkukautensa aikana saavuttanut kansan runsaan enemmistön luottamuksen, joka kertoo onnistumisesta. Instituutioksi tottuminen vie aikansa, mutta alku on sujunut hyvin.

Tuurausjupakka toi hyvin näkyviin sen, miten nykyiset perustuslain määräykset ja tulkinnat taipuvat huonosti muuttuneeseen tilanteeseen. Epävirallisesti sovitusta sijaisjärjestelystä noussut kiistely toi näkyviin myös sen, miten kokoomuksella on melkoinen värisuora ulkopolitiikassa.

Kokoomuksen Jukka Kopra puolustusvaliokunnan puheenjohtajana on ottanut harkitusti kantaa ja johtanut viime vuosina paljon painavoitunutta valiokuntaansa ainakin ulkoapäin katsottuna varmoin ottein.

PUOLUSTUSMINISTERI Antti Häkkänen sen sijaan on hieman törmäillyt. Kun hän kertoi aikovansa estää reservistä eroamisen, käynnistyi reserviläisten eroaalto.

DCA-sopimuksen pääneuvottelija Suomesta oli ulkoministeriöstä ja Yhdysvaltojen allekirjoittajana oli ulkoministeri, mutta allekirjoitustilaisuudessa Häkkänen setämiehen ottein näytti kiilaavan naispuolisen ulkoministerin ohi.

Kun Yhdysvallat tarjosi Suomelle tekoälyyn ja kvanttilaskentaan keskittynyttä Naton osaamiskeskusta, ministerin vastaus oli tyly ei. Häkkäsen paikallispolitiikan meiningiltä vaikuttava toiminta huipentui, kun Naton alaesikunta päätyi hänen omaan vaalipiiriinsä Mikkeliin.

SOTAVÄEN johtoon puolustusvoimien komentajaksi noussut kenraali Janne Jaakkola on esiintynyt monia edeltäjiään suorasanaisempana ja ymmärrettävämpänä.

Toki hänellä on tässä se etu edeltäjiinsä nähden, että syksyllä 2024 sotilaidenkaan ei tarvitse tasapainoilla niin paljon poliittisen varovaisuuden kanssa muun muassa uhkakuvista ja päävastustajasta puhuessaan.

Jaakkola saa avoimesti rakentaa asevoimia, jotka ovat Naton osana valmiina torjumaan Venäjän hyökkäystä. Tähän työhön hän vaikuttaa erinomaisen sopivalta ja pätevältä.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) on omalla hallinnonalallaan toiminut varmaotteisesti. Hänen johdollaan tehtiin ulkoministeriössä hallinnon uudistus, jolla reagoitiin muuttuneeseen geopoliittiseen tilanteeseen. Tästä ei ainakaan toistaiseksi ole noussut julkisia vastalauseita ministeriön perinteisesti tavalla tai toisella kuulluksi tulevalta henkilökunnalta.

Kokoomuksen sisäinen halu, että Valtosen tulisi olla vaativan päätyönsä lisäksi kunnallisvaaliehdokkaanakin, kertoo puoluepoliittisen tarkoituksenmukaisuuden ajavan Suomen edun ohi.

Nykyisessä maailmantilanteessa ulkoministerillä on aivan varmasti tarpeeksi tekemistä ilman valtuuston esityslistojakin. Valtonen näyttää tässä ottavan pragmaattisesti etäisyyttä omasta puolueestaan hieman samalla tavalla kuin edeltäjänsä Pekka Haavisto otti vihreistä.

OMA LUKUNSA ovat sitten olleet hallituksen sisäiset erimielisyydet siitä, miten ulkopolitiikkaa toteutetaan. Vähemmistöjen oikeudet ja suhde Israeliin ovat olleet kiistakapuloina tällä politiikan sektorilla, jossa yleensä on pyritty ainakin julkisesti olemaan yhtä mieltä.

Näiden asioiden nouseminen esiin kertoo, miten ja missä muodossa hallituspuolueiden sisältä löytyvä ääriajattelu purskahtelee esiin. Toistaiseksi nämä tilanteet ovat olleet enemmän kauneusvirheitä, mutta sekin on enemmän kuin mihin suomalaisessa ulkopolitiikanteossa on totuttu.

PERUSSUOMALAISET saivat haltuunsa keskeiset maan sisäisen turvallisuuden päättäjäpaikat, kun kokoomus keskittyi haalimaan ulkopolitiikan avainpestejä.

Sisä-, oikeus- sekä liikenne- ja viestintäministereillä on salkussaan hyvin pitkälti sisäisen turvallisuuden ja järjestyksenpidon asioita. Tätä täydentää eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajuus, joka on Mauri Peltokankaalla.

Sisäministerinä toimii parhaillaan oman liikenne- ja viestintäministeriytensä ohella Lulu Ranne. Varsinaisen ministerin Mari Rantasen astuminen perhesyistä sivuun neljäksi kuukaudeksi on inhimillisesti täysin ymmärrettävää.

Silti puolueen päätös antaa yhden ministerin hoitaa kahta painavaa salkkua on minusta suorastaan vastuutonta. Puolueen sisäisen tilanteen tasapainottelu näyttää ajaneen tässä maan edun ohi.

Oikeusministeriksi nimitetty Leena Meri heitti ensitöikseen roskiin käytännössä valmiin lakiesityksen maalittamisen kriminalisoinnista. Puolueelle tuntuu olevan tärkeää, että edes pahantahtoiseen verkkovaikuttamiseen ei puututa mitenkään. Ei haittaa, vaikka valittu linja antaa ulkopuoliselle valtiollisellekin vaikuttamiselle tilaa toimia täkäläisessä some- ja informaatioympäristössä.

Tänä syksynä budjettileikkausten yhteydessä nähty kummallinen, näytösluonteinen pallottelu suojelupoliisin rahoituksesta on niinikään perussuomalaisten hallinnonaloille kuulunut asia.

Perussuomalaisen ministerin tehtäväänsä noin vuosi sitten nimittämä uusi Supon uusi päällikkö Juha Martelius on tässä raossa hoitanut tehtäväänsä asiallisesti ja vähäeleisesti.

Maailma kuohuu siihen malliin, että nämä toimijat saavat tulevatkin vuodet tehdä pitkää päivää Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen. Toivon heidän kaikkien onnistuvan ja menestyvän tehtävissään mahdollisimman hyvin.