Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

12.11.2025 08:41 ・ Päivitetty: 12.11.2025 10:14

Metsäjätti irtisanoo Suomessa jopa 440

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Metsäteollisuuskonserni Metsä Group vähentää Suomessa 520 vakituista työtehtävää muutosneuvottelujen seurauksena. Vähennyksistä on irtisanomisia enintään 440.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työtehtävien vähennyksessä ovat mukana Metsä Groupin tytäryhtiön Metsä Boardin vähennykset. Metsä Boardilta poistuu Suomesta yhteensä 150 työtehtävää – näistä irtisanomisia tulee 120.

Metsä Groupin muutosneuvottelut jatkuvat vielä muissa yhtiön toimintamaissa. Neuvottelut alkoivat lokakuun alussa.

Konsernin viestinnästä kerrotaan STT:lle, että ero ilmoitettujen irtisanomisten ja työtehtävien vähennyksen välillä selittyy pitkälti sillä, että osa työntekijöistä on siirtynyt yhtiöstä muualle sen jälkeen, kun muutosneuvotteluista kerrottiin lokakuun alussa.

-  Ihmisiä ei ole näissä tehtävissä enää samaa määrää kuin silloin, kun asia (muutosneuvottelujen alkaminen) julkistettiin, viestinnästä sanotaan.

Lopullisten vähennysten määrä hilautui hieman alas siitä, mitä yhtiö alun perin arvioi. Muutosneuvottelujen alkaessa yhtiö kertoi, että työtehtäviä vähenisi arviolta 540.

KONSERNI kertoi heinäkuussa aloittavansa 300 miljoonan euron kustannussäästö- ja tulosparannusohjelman suunnittelun. Muutosneuvottelut ovat osa tätä kokonaisuutta.

Yhtiön pääjohtaja Jussi Vanhanen kertoi lokakuun alussa STT:lle, että suuret muutosneuvottelut ovat käytännössä seurausta kauppasodasta, joka on iskenyt yhtiöön kolmelta suunnalta.

Kiinan markkinoilla kysyntä tyrehtyi, kun Kiinan vienti Yhdysvaltoihin hiipui. Seuraava isku tuli, kun Yhdysvaltojen tärkeillä markkinoilla määrättiin kartongille 15 prosentin tullimaksu.

-  Lisäksi dollari on heikentynyt huipuistaan noin 15 prosenttia. Tämä on yhtälö, jossa meillä ei ole ollut mahdollisuutta siirtää tätä hintoihin siinä mittakaavassa, jossa olisi pitänyt, Vanhanen sanoi.

Metsä Group raportoi vuoden kolmannelta neljännekseltä reippaat tappiot. Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos oli 72 miljoonaa euroa pakkasella. Vuotta aiemmin yhtiö takoi 113 miljoonan euron positiivisen tuloksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU