Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Miehet ja naiset samoihin tupiin – varuskunnissa kokeillaan yhteismajoitusta ensi vuonna

Ensi vuonna Puolustusvoimat alkaa kokeilla yhteismajoitusta, jossa varusmiespalvelua suorittavat miehet ja vapaaehtoista palvelusta suorittavat naiset majoitetaan kasarmeissa samoihin tupiin. Kokeilu toteutetaan määräaikaisena joissakin joukko-osastoissa ja se perustuu vapaaehtoisuuteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puolustusvoimien sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen kertoi STT:lle tavoitteen olevan, että kokeilu voisi alkaa heti tammikuun saapumiserällä. Täysin varmaa tämä ei vielä ole.

– Aikataulu on aika tiukka, Maijanen sanoi.

Puolustusministeriön vanhempi hallitussihteeri Minnamaaria Nurminen kertoi, että kokeilusta pitää myös säätää asetus.

Kysymys halukkuudesta yhteismajoitukseen on tarkoitus esittää alokaskirjeessä, joita aletaan pian postittaa tammikuun saapumiserälle.

Suunnitelma on, että kokeilu pantaisiin toimeen kolmessa joukko-osastossa, joista yksi olisi todennäköisesti Reserviupseerikoulu. Lisäksi mukaan tulisi kaksi Maavoimien joukko-osastoa, joita ei kuitenkaan ole vielä valittu.

– Saataisiin vähän vertailukohtaa. Sellaisia joukko-osastoja, joissa on riittävästi vapaaehtoista palvelusta suorittavia naisia. Pienet joukko-osastot on käytännössä poissuljettu, Maijanen kertoi.

Muissa Pohjoismaissa käytäntö

Pääesikunta esitti syyskuussa yhteismajoituksen kokeilemista myös kasarmimajoituksessa ensi vuoden alusta lähtien. Tällä hetkellä yhteismajoitus on käytäntönä maastoharjoituksissa ja laivapalveluksessa.

Varusmiehille tehtyjen kyselyiden perusteella naiset kokevat joukkoon kuulumattomuutta ja ryhmäkiinteyden heikkoutta majoittuessaan omissa tuvissaan. Yhteismajoitus parantaisi kyselyjen mukaan tiedonkulkua ja mahdollistaisi tilojen tehokkaamman käytön. Pari vuotta sitten tehdyssä tasa-arvokyselyssä lähes puolet palvelusta suorittavista naisista sanoi olevansa valmiita yhteismajoitukseen.

Kokeilusta saatujen tulosten perusteella arvioidaan, onko yhteismajoituksella toivottuja vaikutuksia. Muissa Pohjoismaissa yhteismajoitus on jo ollut käytäntö myös kasarmeissa.

STT–Nina Törnudd

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE