Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mielenosoittajat vaativat loppua “diktatuurille” – rokoteterveyspassi risoo osaa ranskalaisia

LEHTIKUVA / AFP Geoffroy Van Der Hasselt

Poliisi on käyttänyt Ranskan pääkaupungissa Pariisissa kyynelkaasua hajottaakseen koronarajoituksia vastustavia mielenosoituksia. Keskiviikkona tuhannet ihmiset ympäri Ranskaa lähtivät kaduille vastustamaan maan uusia koronatoimia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osa Pariisin mielenilmauksista alkoi aamulla. Samoihin aikoihin pääkaupungissa järjestettiin Ranskan kansallispäivän kunniaksi vuotuinen asevoimien paraati, jota oli seuraamassa myös maan presidentti Emmanuel Macron.

Mielenosoittajat ovat tyytymättömiä maanantaina julkistettuihin koronatoimiin, joiden myötä esimerkiksi koronavirusrokotteen ottaminen olisi jatkossa pakollista terveydenhoitohenkilökunnalle.

Lisäksi maassa on tarkoitus ottaa käyttöön monissa yleisissä tiloissa vaadittava rokoteterveyspassi. Rokottamattomilta ihmisiltä vaadittaisiin jatkossa esimerkiksi todiste negatiivisesta koronatestistä ennen kuin he voisivat päästä sisään ravintolaan.

Maanantaisen ilmoituksen jälkeen ennätysmäärä ranskalaisia varasi ajan koronarokotukseen.

Ympäri Ranskaa oli yhteensä 53 erillistä mielenilmausta.

Yhdessä osassa Pariisia poliisi käytti kyynelkaasua hajaannuttaakseen väkijoukkoja. Poliisi kertoi Twitterissä, ettei mielenosoituksen ilmoitettua reittiä oltu noudatettu. Tämän lisäksi viranomaiset kritisoivat sitä, miten mielenosoittajat olivat heittäneet esineitä ja sytyttäneet tulipaloja.

Ympäri Pariisia mieltään osoitti yhteensä yli 2  200 ihmistä. Pääkaupungin lisäksi mielenilmauksia järjestettiin muun muassa Toulousessa, Bordeaux’ssa, Montpellierissa ja Nantesissa.

Kaikkiaan ranskalaisviranomaiset kertovat mielenosoituksiin osallistuneen noin 19  000 ihmistä. Sisäministeriön mukaan ympäri Ranskaa oli yhteensä 53 erillistä mielenilmausta.

Osa mielenosoittajista vaati yhteen ääneen loppua “diktatuurille” ja “terveyspassille”.

Ranskan keskiosassa sijaitsevalta Berryn alueelta Pariisiin mieltään osoittamaan saapuneen 29-vuotiaan Yann Fontainen mukaan presidentti Macron käyttää pelkoja hyödykseen, mikä on mielenosoittajan mukaan “kuvottavaa”.

–  Tiedän ihmisiä, jotka ottavat nyt rokotuksen vain, jotta he voivat viedä lapsensa elokuviin, eivät suojatakseen muita covidin vakavammilta tautimuodoilta, hän sanoi viitaten koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Ranska oli rokotusskeptisimpien maiden joukossa.

Ranskan hallinto puolusteli tiistaina päätöstään vaatia rokottamattomilta ihmisiltä koronatestiä, jos he haluavat syödä ravintolassa tai tehdä pidempiä matkoja. Hallinnon edustaja Gabriel Attal painotti, ettei rokotepakkoa ole, vaan kuvaili sen sijaan uusia sääntöjä kannustimiksi.

–  Minun on vaikea ymmärtää, miten tämä voitaisiin kokea diktatuuriksi maassa, jossa on käytössä jo 11 pakollista rokotetta.

Attalin mukaan epäilysten aika on ohi nyt, kun rokotteita on ehditty tutkia jo vuoden verran.

Uutistoimisto AFP:n mukaan säännöt ovat höllempiä nuorille. Ranskassa nuoretkin ovat voineet saada rokotteen kesäkuun puolivälistä lähtien.

Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Elaben tekemän ja tiistaina julkaistun kyselytutkimuksen mukaan uusilla koronatoimilla on vahva enemmistökannatus ranskalaisten keskuudessa.

Tähän mennessä noin 35,5 miljoonaa ihmistä eli hieman yli puolet Ranskan väestöstä on saanut koronarokotteen.

Pandemian alussa Ranska oli rokotusskeptisimpien maiden joukossa.

Ateenassa mielenosoittajat tyrmäsivät uudet rajoitukset.

Kreikassa noin 4  000 ihmistä kokoontui keskiviikkona maan pääkaupungin Ateenan keskustaan niin ikään osoittamaan mieltään uusia koronarajoituksia vastaan.

Uusista rajoituksista ilmoitti aiemmin Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis. Rajoituksiin lukeutuu muun muassa vaatimus siitä, että kaikkien vanhuksia hoitokodeissa hoitavien tulee olla rokotettuja tai he menettävät työpaikkansa.

Ateenaan kokoontuneet mielenosoittajat tyrmäsivät yhteen ääneen rokottamattomiin kohdistuvat uudet rajoitukset ja vaativat pääministerin eroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE