Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mies hyökkäsi ohikulkijoiden kimppuun Saksassa – yksi kuoli ja kolme haavoittui

Poliisit tutkivat rikospaikkaa Grafingin rautatieasemalla.

Saksassa Münchenin lähistöllä yksi ihminen on kuollut veitsellä aseistautuneen miehen hyökättyä ohikulkijoiden kimppuun. Saksalaismedia kertoo hyökkäyksen tapahtuneen varhain aamulla lähiliikenteen rautatieasemalla Grafingissa. Hyökkäyksessä haavoittuneita on kolme.

Silminnäkijät ovat kertoneet hyökkääjän huutaneen Allahu akbar eli Allah on suurin. Syyttäjät arvelevatkin hyökkääjän kommenttien perusteella, että hyökkäyksen motiivi saattoi olla poliittinen, “ilmeisesti islamistinen”.

– Selvitämme edelleen, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi, syyttäjien tiedottaja edustaja kertoi AFP:lle.

Bayerischen Rundfunkin mukaan poliisi taltutti hyökkääjän asemalla ja otti hänet kiinni. Kanava uutisoi epäillyn olevan nuori saksalainen, joka ei ole entuudestaan poliisin tuntema.

AFP:n mukaan epäilty on 27-vuotias.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE