Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

14.11.2025 16:00 ・ Päivitetty: 14.11.2025 16:00

Migri: Puunkorjuu yksi ihmiskaupan riskialoista

iStock

Maahanmuuttovirastossa ollaan tietoisia, että metsäala ja puunkorjuu on yksi työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan riskitoimialoista, sanoo Maahanmuuttoviraston tietopalveluiden johtaja Johannes Hirvelä STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Nepal on myös yksi keskeisimmistä Suomeen suuntautuvan laittoman maahantulon lähtöalueista kaikissa oleskelulupatyypeissä, hän kertoo.

Maasta on Hirvelän mukaan viime aikoina tullut aiempaa enemmän väkeä töihin metsäalalle. Tänä vuonna tulijoita on ollut reilu sata, kun heitä viime vuonna oli joitakin kymmeniä. Tulijoita metsäalalle on ollut myös muista Aasian maista, kuten Vietnamista ja Thaimaasta.

Oleskelulupamenettelyitä pyritään jatkuvasti kehittämään ja viranomaisten välistä tiedonvaihtoa lisäämään, Hirvelä sanoo. Tärkeä rooli on ulkoministeriöllä, sillä edustustoissa usein haastatellaan Suomeen töihin pyrkivät ihmiset.

-  Siellä pystytään arvioimaan esimerkiksi sitä, millainen käsitys heillä on työstä johon he ovat Suomeen tulossa, ja sen työehdoista, Hirvelä sanoo.

KYNNYSRAHOJEN periminen työnhakijoilta on Hirvelän mukaan valitettavan yleistä etenkin Aasian maissa.

-  Siellä on paljon näitä agentteja ja välittäjiä, mihin on vaikea puuttua. Usein ne vilpilliset toimijat valmentavat hakijat vastaamaan niin, että mitään agenttia ei ole käytetty ja mitään kynnysrahoja ei ole maksettu, vaikka tosiasiassa tilanne olisi aivan toinen.

Ongelmien taustalla se, että Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä on paljon. Maahanmuuton paine on korkea. Seuraus on jatkuva kilpajuoksu.

-  Vilpillisesti toimivat työnantajat ja laittoman maahantulon järjestäjät pyrkivät etsimään ja hyödyntämään oleskelulupajärjestelmästä haavoittuvuuksia. Viranomaiset puolestaan pyrkivät jatkuvasti tunnistamaan ja korjaamaan haavoittuvuuksia ennakoivasti, Hirvelä kuvaa.

Nina Törnudd/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU