Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

11.1.2024 14:19 ・ Päivitetty: 11.1.2024 14:19

Miikka Lönnqvist SDP:n hallintopäälliköksi – ”Paluu puoluetoimistolle ja politiikan pariin inspiroi”

SDP:n hallintopäälliköksi on valittu 34-vuotias valtiotieteen kandidaatti Miikka Lönnqvist. Hän aloittaa tehtävässä 12. helmikuuta.

Demokraatti

Demokraatti

Lönnqvist kuvailee valintaa puolueen hallintopäälliköksi suureksi iloksi ja kunniaksi.

– Tunnen myös valtavaa nöyryyttä sen edessä, että olen pian kantamassa vastuuta puolueen 125-vuotisen historian saatossa kertyneistä resursseista sekä vuosien saatossa rakentuneesta hallinnosta. Tuntuu myös melko uskomattomalta asettua osaksi sitä ketjua, jonka tätä tehtävää aiemmin hoitaneet henkilöt muodostavat, hän toteaa tiedotteessa.

Lönnqvist siirtyy tehtävään Suomen sosiaali ja terveys ry:n hallintojohtajan paikalta. Hän on työskennellyt aiemmin myös muun muassa Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOK ry:n toiminnanjohtajana ja Sosialidemokraattisten nuorten pääsihteerinä.

– Paluu puoluetoimistolle ja politiikan pariin inspiroi juuri nyt äärettömän paljon. Tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ajatus siitä, että voin omalla työlläni olla edesauttamassa puolueen menestystä tulevissa vaaleissa, tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Haluan olla osaltani mahdollistamassa koko sosialidemokraattisen järjestöperheen sekä sen eri toimijoiden määrätietoista työtä yhteisten tavoitteiden eteen, Lönnqvist sanoo.

HALLINTOPÄÄLLIKKÖ vastaa SDP:n talouden, hallinnon ja henkilöstöasioiden johtamisesta sekä johtaa puoluetoimiston hallintotiimiä. Hän on puoluetoimiston johtoryhmän jäsen.

SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi arvioi, että Lönnqvist tuo puolueyhteisöön monipuolista osaamista ja vankan kokemuksen talouden, hallinnon ja henkilöstöhallinnon johtamisesta.

– Hallintopäälliköllä on keskeinen rooli puolueen kehittämisessä ja koko liikkeen menestymisen edellytyksien luomisessa, joten olen iloinen, että saimme näin vahvan tekijän puolueen palvelukseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU