Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

11.9.2025 14:07 ・ Päivitetty: 11.9.2025 14:07

Mika Aaltola äänesti tyhjää, kun EU-parlamentti tuomitsi Israelin toimet Gazassa

LEHTIKUVA / AFP / EYAD BABA

EU-parlamentti hyväksyi torstaina Gazaa koskevan päätöslauselman, jossa tuomitaan muun muassa Israelin aiheuttama nälänhätä Gazassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lauselmassa todetaan, että Israel estää humanitaarisen avun kuljetukset Gazaan, mikä on johtanut nälänhätään Pohjois-Gazassa.

Lisäksi mepit vaativat pysyvää tulitaukoa Gazaan sekä kaikkien Gazassa pidettävien israelilaisten panttivankien välitöntä ja ehdotonta vapauttamista. Parlamentti ilmaisi myös tukevansa kahden valtion ratkaisua ja sanoi, että EU:n jäsenmaiden tulisi harkita Palestiinan tunnustamista sen saavuttamiseksi.

Parlamentti tuomitsi myös jyrkästi Hamasin ”raakalaismaiset rikokset” Israelia vastaan ja vaatii pakotteita äärijärjestölle.

Se myös toisti tukensa Israelin turvallisuuden varmistamiselle ja sen oikeudelle puolustaa itseään kansainvälisen oikeuden puitteissa.

Mepit kuitenkin painottavat, ettei Israelin oikeus puolustaa itseään oikeuta summittaisia sotatoimia Gazassa.

PÄÄTÖSLAUSELMA hyväksyttiin äänin 305 puolesta, 151 vastaan ja 122 tyhjää.

Paikalla olleista suomalaismepeistä päätöslauselmaa tukivat parlamentin suurimman ryhmän, keskustaoikeistolaisen EPP:n Aura Salla, Sirpa Pietikäinen ja Pekka Toveri.

Päätöslauselmaa tukivat myös libeeralin Renew-ryhmän Anna-Maja Henriksson, Elsi Katainen ja Katri Kulmuni, vasemmistoryhmän mepit Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo, demareiden Eero Heinäluoma ja Maria Guzenina ja vihreiden Ville Niinistö.

Suomalaismepeistä ainoana tyhjää äänesti EPP:n Mika Aaltola. Vihreiden Maria Ohisalo ja konservatiivien ja reformistien Sebastian Tynkkynen olivat poissa.

Päätöslauselmassa mepit tukevat myös komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin esitystä. Von der Leyen sanoi linjapuheessaan keskiviikkona komission esittävän, että kahdenvälinen tuki Israelille keskeytetään, ja osapuolien välinen kauppaa koskeva assosiaatiosopimus jäädytetään osittain.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU