Nottinghamista kotoisin oleva Graham Phillips teki heinäkuussa historiaa: hän pääsi ensimmäisenä syntyperäisenä brittinä oman maansa uudelle talouspakotelistalle venäläisten oligarkkien, sotarikollisten ja kuolemankauppiaiden joukkoon.

Häntä on verrattu niihin englantilaisiin, jotka toisen maailmansodan aikana loikkasivat natsi-Saksan palvelukseen, mutta vertaus ei täysin toimi. Phillipsiä ei epäillä tai syytetä maanpetoksesta. Brittiviranomaisten mukaan vain hänen kotimaiset pankkitilinsä ja maksuvälineensä on jäädytetty. Kansalaisoikeudet hänellä on yhä tallella, samoin mahdollisuus vapaasti palata kotimaahansa selvittämään asioitaan.

Pakotelistalle pääsyn syyksi mainitaan Venäjän hyökkäyssodan avustaminen Ukrainassa: toimittajana esiintyvä videobloggari jakaa tarkoituksellista disinformaatiota Venäjän tekemisistä Kremlin propagandakoneiston haluamalla tavalla. Hän on tehnyt samaa Itä-Ukrainassa jo viime vuosikymmenellä, aluksi Venäjän valtiollisen propagandakanavan RT:n palveluksessa ja myöhemmin freelancerina.

Phillipsin tapa videoida kaikki tekemisensä on helpottanut törkeilyn tunnistamista. Hänen miehitetyn Ukrainan alueilta tekemänsä ”aitojen paikallisten asukkaiden” haastattelut ovat erityisen kylmäävää katsottavaa: haastateltavat toistavat sanatarkasti Kremlin propagandaväitteitä.

Phillipsin videopätkien ja esiintymisten tyylilaji on ehtaa Moskovan Tiltua: härskiä sumutusta sotatapahtumista, yliampuvaa liioittelua sekä ukrainalaisten solvaamista. Sikailulla provosoiminen on tuttua jo hänen aiemmalta uraltaan: 2010-luvun alussa hän piti seksiturismiin opastavaa blogia Ukrainan ja Itä-Euroopan ihmismarkkinoista.

Mutta vaikka länsimaisesta näkökulmasta miehen toiminta vaikuttaa todellisuudesta vieraantuneelta, uskottavuus lännen suuntaan ei olekaan se juttu. Hänen, kuten monen muunkin Kremlin läntisen kellokkaan tärkein kohdeyleisö onkin Venäjällä.

Kremlin media antaa Phillipsille paljon näkyvyyttä, ja mies esitellään luotettavana länsimaisena ”dokumentaristina”. Hän vakuuttaa venäläisyleisölle, miten Ukrainassa on käynnissä erikoisoperaatio natsijohtoa vastaan, aivan kuten Kreml sanookin.

Täsmälleen samaan tehtävään Venäjä tarvitsee suomalaisiakin puolustelijoitaan, kuten muun muassa dosentti Johan Bäckmania ja Itä-Ukrainassa majailevaa MV-sivuston ylläpitäjää Janus Putkosta.

Näistä Putkosen toiminta on hyvin samanlaista Phillipsin kanssa, mutta brittikollegastaan poiketen Putkonen lähettää omia videokatsauksiaan useimmiten kotikonttorinsa suojista. Kuvitellun fasismin vastainen Z-taistelu onnistuu toki noinkin, ilman epämukavaa riskinottoa rintamalla.

Pitäisikö Suomen seurata Britannian esimerkkiä, ja määritellä esimerkiksi edellämainitun kaksikon kaltaiset touhut, kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyssodan edistäminen ja jatkuva Suomea vahingoittava mediatoiminta pakoteperusteiksi?

Niin viehättävää kuin tämä ehkä ajatuksena monille olisikin, en usko että niin tulee ikinä tapahtumaan. Ei ainakaan yltiökorrektin Suomen tekemänä. Yksi tunnettu Suomen kansalainen, Gennadi Timtšenko on jo EU:n pakotelistalla, mutta hän päätyi sinne Vladimir Putinin sisäpiiriläisenä ja sodan rahoittajana.

Sen sijaan kantasuomalaiset vale- ja vihamediavaikuttajat voivat vielä pitkään ahkeroida Putinin infosodassa ilman seuraamuksia.

Suomalainen voi valehdella ja jakaa isänmaastaan käytännössä mitä väitteitä tahansa, koska oikeusvaltiossa hänellä on mahdollisuus sananvapauden väärinkäyttöönkin. Hän saa palvella vapaasti myös henkistä isänmaataan Venäjää, ja toimia sen mannekiinina, kunhan ei syyllisty itse esimerkiksi selkeisiin sotarikoksiin.

Vakoilu olisi toki eri asia, mutta kaikki muu ”vihollisen hyväksi toimiminen” muuttuu rikoslain mukaan rangaistavaksi vasta silloin jos meillä on jo sota, aseellinen selkkaus tai miehityksen uhka.

Tällöin vihollisen asevoimiin liittyminen tai hyökkääjävaltion suora avustaminen – vaikka sen propagandasoturina toimiminen – menee maanpetokseksi. Muussa kumouksellisessa toiminnassa olennaista rangaistavuuden kannalta on, että teolla pitää olla edes jonkinlainen teoreettinen onnistumisen mahdollisuus. Sitä taas oikeastaan juuri millään näillä janusputkosten sun muiden pellehermannien touhuilla ei Suomessa ole.

Ainoa, mitä viranomaiset voivat tällä hetkellä tehdä, on oikaista sitkeästi näiden Kremlin kellokkaiden jakamia vääriä väitteitä. Mikäli valehtelu täyttää kunnianloukkauksen kriteerit tai yllyttää väkivaltaan jotain ammatti- tai ihmisryhmiä vastaan, siihen löytyy nykylainsäädännöstäkin pykälänsä.

Sama pätee myös Ano Turtiaisen (VKK) kaltaisiin poliitikkoihin, jotka mielellään kommentoivat Venäjän medialle Suomen asioita niin sanottuina hyödyllisinä turtiaisina. Heillä on täysi oikeus ja valinnanvapaus toimia epäisänmaallisesti, jopa halveksittavasti.

Sen sijaan heidän omien työ– ja taustayhteisöjensä on puututtava aktiivisesti vihan ja valeiden kylvöön – ja osoitettava selvästi missä kulkee sananvastuun, etiikan ja hyvien tapojen raja. Siihen ei talouspakotelistoja tarvita.