Pääkirjoitukset
21.10.2019 10:00 ・ Päivitetty: 21.10.2019 08:56
Mikä yhdistää Justin Trudeauta, Emmanuel Macronia, Jeremy Corbynia, Donald Trumpia ja Juha Sipilää?
Kanadassa käydään tänään parlamenttivaalit, joissa valta saattaa vaihtua. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta yli 80 vuoteen, kun ensimmäisen kauden pääministeri jäisi ilman jatkokautta.
Justin Trudeaun maineen viimeaikainen tahriutuminen niin sanottujen ”blackface”-skandaalienkin seurauksena todistaa taas kerran sen, kuinka suurella varauksella on syytä suhtautua julkisuuden hehkutuksiin politiikan suurista uudistajista. Maailma on epätäydellisten ihmisten paikka.
Ei varauksella siksi, että hekin ovat virheellisiä, vaan siksi, että rakennettu ja rakentunut imago perustuu heidän poikkeuksellisuuteensa. Trudeau, Barack Obama, Emmanuel Macron, Jeremy Corbyn, Donald Trump, Martin Schulz, Juha Sipilä – ”you name it”, kuten englantia äidinkielenään puhuvat sanoisivat.
Trudeau nautti mediassa vuosien ajan elokuvatähden loistevaloista. Maailmalla mutta myös Suomessa moni asia-asiaa painottava politiikan seuraaja tuntui lakoavan Kanadan ensimmäisenä pääministerinä Pride-kulkueeseen osallistuneen, feministiksi julistautuneen hurmurin edessä.
Poliitikoksi edelleen suhteellisen nuori liberaalipuolueen johtaja, 47, on Obaman tavoin ilmeinen some-ajan superjulkkis ja -esiintyjä, jonka kiiltävään pintaan vasta vanhat kasvomaalausvideot toivat lopulta säröjä. Ympäristönsuojelijan sädekehäänsä Trudeau on tahrinut jo aiemmin kritisoiduilla öljyratkaisuilla, jotka alleviivaavat idealismin hileen alle jäävää politiikan huipun kompromissia.
Suurin osa politiikasta on julkisuudelta suurelta osin näkymätöntä työtä.
Yhdysvaltain ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti Obama sai puolestaan jo virkakautenaan Nobelin rauhanpalkinnon. Ironia on melkoinen, sillä Obamalla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia käyttää miehittämättömiä lennokkeja tai tuomita sananvapaustaistelija Edward Snowdenia. Keskeinen vaalilupaus Guantanamon vankilan sulkemisestakin jäi toteutumatta.
Lisää aiheesta
Vasemmistoradikaali Corbyn esiintyi Glastonburyn rockfestivaaleilla hurmioituneelle yleisölle pari kesää sitten. Labour on silti sekaisin, kuten koko Britannia. Schulzin lento kesti pari kuukautta, Macronin vain vähän pidempään. Sipilästä kuoriutui köyhien kurittaja. Aivan oma lukunsa on tietysti Trump.
Suurin osa politiikasta on julkisuudelta suurelta osin näkymätöntä työtä. Olisi syytä arvostaa enemmän niitä takarivin näennäisen hiljaisia pakertajia, jotka eivät koskaan hakeudu patsastelemaan parrasvaloihin, vaan etsivät ratkaisuja asiaperusteisesti. Yllättävän suuri osa päättäjistä haluaa tehdä mahdollisimman reilua politiikkaa, vaikka ideologiat erottavatkin määritelmiä tästä kohtuullisuudesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.