Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

Mikko Hyppönen pyysi lunnaita maksaneita ihmisiä ottamaan yhteyttä – ”Minulle voi raportoida luottamuksella”

Lehtikuva

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pyysi keskiviikkona Twitterissä niitä ihmisiä ottamaan häneen yhteyttä häneen, jotka ovat maksaneet Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon liittyviä lunnaita kiristäjätaholle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Yhteydenottoja on tullut aika paljon. Yhteydenotoista varsinaisesti onnistuneiden maksettujen lunnaiden kokonaismäärä tuntuu olevan todella pieni, Hyppönen kertoo STT:lle.

– On sellaisia ihmisiä, jotka ovat halunneet, ovat osanneet ja ovat onnistuneet maksamaan lunnaat. Se määrä on tosi pieni. Selvästi enemmän on sellaisia, jotka olisivat halunneet maksaa ja ovat yrittäneet maksaa, mutta ovat siinä epäonnistuneet syystä tai toisesta.

Hyppönen ei halua arvioida, paljonko kiristäjätaho on saanut rahaa.

Miksi Hyppönen pyysi lunnaita maksaneita uhreja ottamaan yhteyttä?

– Minulle voi raportoida luottamuksella. Toivon mukaan sellaiset ihmiset, jotka ovat päätyneet maksamaan lunnaita, mutta eivät halua kertoa siitä esimerkiksi viranomaisille, kokevat helpommaksi kertoa siitä minulle.

Kiristäjätaho tehnyt suuren virheen

Hyppönen kertoi tiistaina Ylen A-studiossa, että hänen arvionsa mukaan kiristäjä on tehnyt virheen.

– Olen kertonut hänen suuresta virheestä. Hän erehtyi perjantaina aamuyöstä jakamaan muutaman tunnin ajaksi hänen tärkeintä kiristysvälinettään eli kokonaista tietokantaa. Se on kieltämättä aika emämunaus. Siitä on hyötyä tekijän tutkinnassa.

Hyppösen mukaan kiristäjätaho on ollut lauantaista asti vaiti.

– Hänen vuotosivusto ei ole ollut lauantain jälkeen pystyssä, eikä hyökkääjä ole kirjoitellut minnekään keskustelufoorumeille lauantain jälkeen.

Viime lauantaina hyökkääjä lähetti kiristyssähköpostit tietomurron uhreille, joissa hän vaati maksamaan lunnaita. Sähköpostit lähetettiin lauantaina alkuillasta.

– Myöhemmin sinä iltana hyökkääjä vahvisti foorumilla, että hän tai he ovat näiden viestien takana. Sen jälkeen on ollut hiljaista.

STT–Ville Väänänen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE