Politiikka
1.5.2020 06:00 ・ Päivitetty: 30.4.2020 16:20
“Miksi meillä on naisjohtajia niin paljon vähemmän kuin miehiä?” – reservin ylikersantti Heta Ravolainen-Rinne löytää ainakin yhden syyn
Insinööriliiton asiantuntija Heta Ravolainen-Rinne – insinööri itsekin – ei miellä itseään rajojen rikkojaksi feministisessä mielessä. Hän haluaa tehdä, mitä haluaa, jos siihen vain on mahdollisuus. Yksi niistä oli armeija.
Hän halusi tehdä oman osansa maanpuolustuksen eteen. Parikymmentä naista avasi Savon prikaatin varuskunnan portin kesällä 1996. Saapumiserä oli toinen.
Kaikki henkilökunnasta eivät naisista tykänneet, mutta valtaosa kylläkin. Miespuolisilla varusmiestovereilla ei pahemmin ollut ennakkoluuloja.
– Pari poikkeusta oli: kotona oli jo opittu, ettei naisilla ole arvoa, hän tuhahtaa Demokraatin haastattelussa.
Tie vei aliupseerikouluun ja ryhmän johtajaksi.
– Halusin ottaa armeijasta kaiken hyödyn irti – rekkakorttia myöten. Ajan vahvasti kaikille kuuluvaa maanpuolustus- tai yhteiskuntapalvelua, jossa kaikki saisivat myös johtajakoulutusta, Rinne-Ravolainen painottaa.
– On myös tärkeää oppia tekemään asioita yhteisen eteen, hän lisää.
Hän itse oppi johtamaan armeijassa sekalaista sakkia erilaisista taustoista, ja siitä on ollut paljon apua myöhemmin. Iso osa miehistä käy edelleen armeijan – eli ovat saaneet kokemusta johtajina tai johdettavina olemisesta varhaisessa vaiheessa.
– Valtaosa miehistä on saanut harjoitella näitä suhteita, ja uskon sillä olevan merkitystä siihen tosiasiaan, miksi meillä on naisjohtajia niin paljon miehiä vähemmän.
Raskasta, kyllä, hän myöntää.
– Välillä ei tiennyt veikö Heta reppua vai reppu Hetaa, mutta sitä se oli melkein kaikille, nykyinen reservin ylikersantti naurahtaa.
“Kamalat kohtalot eivät saaneet jäädä vellomaan pään sisälle.”
Elämänpolku vei myös rauhaa puolustamaan. Tilanne entisessä Jugoslaviassa oli jo rauhoittunut, kun Ravolainen-Rinne lähti 1998 YK:n mandaatilla Naton rauhanturvajoukkoihin Bosnia-Hertsegovinaan.
Vuoden 1999 alussa alkoivat kuitenkin Naton pommitukset ja tilanne kärjistyi taas. Ravolainen-Rinteen tehtävänä oli vartiojääkärinä myös partioida alueella ja jotkut kohtaamiset sisällissodan runtelemassa maassa olivat sydäntäsärkeviä.
– Surulliset ja kamalat kohtalot, joita näki ja kuuli, eivät saaneet jäädä vellomaan pään sisälle. Ne piti vain yrittää sulkea pois ja toimia ammattimaisesti, hän muistelee.
Ikimuistettava noin vuoden kokemus toi paitsi pysyviä ystävyyssuhteita myös laittoi asioita tärkeysjärjestykseen.
– Jotkut kitisevät aika turhasta, kun muistaa sen, kuinka joiltakin oli viety kaikki. Tai peilattuna tähän aikaan ihmiset eivät kestä sitä, että heidät on määrätty kotisohvalle, kun isovanhempieni vanhemmat taas suurin piirtein määrättiin sotaan, Ravolainen-Rinne pohtii nykytilannetta koronakriisin aikana.
Lue koko erikoishaastattelu Demokraatista 8/20.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.