Talous
23.10.2016 09:15 ・ Päivitetty: 23.10.2016 09:15
Miljardifuusio mylläisi markkinoita USA:ssa – Trump uhkaa estävänsä kaupan
Teleoperaattori AT&T aie ostaa mediajätti Time Warner myllää Yhdysvaltojen mediamarkkinoita uuteen uskoon, ellei hanke kaadu kilpailuviranomaisten vastustukseen.
Kauppahinta on noin 100 miljardia euroa. Time Warnerin markkina-arvoksi kaupassa tulee 78 miljardia euroa, ja lisäksi hinta sisältää Time Warnerin velat. Kyseessä on maailman suurin yrityskauppa tänä vuonna. Kaupan odotetaan AT&T:n mukaan toteutuvan ensi vuoden loppupuolella.
Time Warner omistaa Warner Bros -elokuvastudion lisäksi esimerkiksi HBO- ja CNN-televisiokanavat.
AT&T on Yhdysvaltain toiseksi suurin teleoperaattori ja kolmanneksi suurin kaapelikanavien palveluntarjoaja. Yhteenliittymä muodostaa vakavan kilpailijan muun muassa Comcastille, joka omistaa mediayhtiö NBCUniversalin. Kaapelikanavayhtiöt käyvät myös kovaa kilpailua suoratoistopalveluiden, kuten Netflixin ja Amazonin kanssa.
Paketissa seuraa mukana Time Warnerin omistama valtava kirjasto elokuvia ja TV-sarjoja. AT&T:lle on avautumassa mahdollisuus tarjota esimerkiksi Harry Potter -elokuvia ja Game of Thrones -sarjaa kaapeli-tv-asiakkailleen ja lisäksi myös mobiililaitteiden ruuduille. AT&T osti äskettäin satelliitti- ja mobiilipalveluita tarjoavan DirecTV-yhtiön.
Me saamme maailman parhaat sisällöt ja verkostot.
AT&T:n toimitusjohtaja Randall Stephenson hehkutti, että juuri laatusisältö on keino menestyä kilpailussa.
– Se on toteutunut elokuvissa, televisiossa ja nyt se toteutuu myös mobiilissa. Me saamme maailman parhaat sisällöt ja verkostot, joilla tarjota sitä jokaiselle ruudulle, Stephenson sanoi.
Kauppa nousi heti keskustelunaiheeksi myös presidentinvaalikampanjassa. Republikaanien Donald Trump julisti estävänsä kaupat, jos hän voittaa vaalit 8. marraskuuta. Trumpin mukaan fuusio keskittäisi liikaa valtaa yhteen yhtiöön.
Demokraattien Hillary Clintonin kampanjalta ei saatu vielä kommenttia kaupasta.
Trumpin lupaus voi antaa hänen kampanjalleen vetoapua, sillä amerikkalaisten verkkokommenteissa heräsi heti pelkoja. Korkeisiin hintoihin ja rajoitettuihin palveluihin tottuneet amerikkalaiskuluttajat epäilivät, että seurauksena on uusia kilpailunrajoituksia ja hinnankorotuksia.
Kuluttajaryhmät vaativatkin heti kilpailuviranomaisia tarkastelemaan kaupan seurauksia tarkasti. AT&T:n pelättiin ryhtyvän suosimaan Time Warnerin omistamaa sisältöä ja syrjimään muiden tuottajien tarjontaa.
Jotkut tarkkailijat arvioivat kuitenkin, että kauppa on perusteltu ottaen huomioon mediamaiseman meneillään olevan murroksen. Yhä useampi amerikkalainen kuluttaja luopuu kalliista kaapeli-tv-paketeista ja siirtyy suoratoistopalveluihin ja nettiin.
Stephenson oli luottavainen, että hanke saa viranomaisten siunauksen. Hänen mukaansa kahden yhtiön toiminnassa ei ole päällekkäisyyksiä, jotka antaisivat perusteen estää kaupan toteutumisen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Toimituksen valinnat
Elokuva
3.1.2025 12:24
Elokuva-arvio: Vampyyrin ei kannattaisi pitää itsestään meteliä
Politiikka
28.12.2024 08:38
Suomi pääsee Etyjin juhlavuoden puheenjohtajaksi – pitääkö onnitella vai pahoitella?
Kotimaa
26.12.2024 13:08
Kaapelinrikkojaksi epäilty tankkeri otettiin haltuun – tutkitaan epäiltynä törkeänä tuhotyönä
Kolumnit
26.12.2024 12:00
Toivon, että muutkin ajattelisivat iltaisin Ståhlbergia
D-kasvo
24.12.2024 07:00
”Väenvängällä tehty vastakkainasettelu ei oikein uppoa” – Jani Kokko on poliitikkona mielestään enemmän pragmaattinen kuin ideologinen
Kolumnit
22.12.2024 06:30
Maria Guzenina: Tämä on Euroopan tikittävä aikapommi
Kolumnit
20.12.2024 17:00
Hallitusohjelma, tuo tunnettu satukirja ja virkamiesten selkänoja hankkeiden torppaamiseksi
Politiikka
18.12.2024 11:43
Tehyn tiedote hämmentää – nyt puhuu Arto Satonen
Toimituksen kommentit
18.12.2024 10:05
SDP käy kohti uutta vuotta gallup-kuninkaana, mutta kevään vaalien suosikiksi on vielä pitkä matka
Politiikka
17.12.2024 09:40
Hallituksen rivit repesivät kohuäänestyksessä – näin kommentoi Petteri Orpo