Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Milos Zeman on päässyt taas sairaalasta

Lehtikuva

Tshekin presidentti Milos Zeman on päässyt taas sairaalasta, kertoo hänen tiedottajansa. Zemanin on huomenna määrä nimittää maan uudeksi pääministeriksi oikeistolaisen demokraattisen puolueen Petr Fiala viivästysten jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Zeman palasi torstaina sairaalaan lähes heti sieltä päästyään saatuaan positiivisen koronatestituloksen. Ensimmäisellä sairaalareissullaan 77-vuotias presidentti oli saanut hoitoa maksaongelmiinsa. Zeman joutui sairaalaan lokakuun alkupuolella vain päivä parlamenttivaalien jälkeen, eikä hän ehtinyt ennen sitä nimittää uutta pääministeriä.

Vielä on epäselvää, miten huominen pääministerin nimitysseremonia järjestetään, koska Zemanin täytyy eristäytyä kahdeksi viikoksi koronatartuntansa vuoksi.

Zeman on tunnettu ketjupolttaja, ja hänen on epäilty sairastavan maksakirroosia, jonka pahat kielet väittävät johtuvan runsaasta alkoholinkäytöstä. Hän sairastaa myös diabetesta, mikä on vienyt häneltä kävelykyvyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE