Politiikka
6.10.2018 08:25 ・ Päivitetty: 6.10.2018 08:25
Ministeri heräsi ongelmaan: Miksi kouluruoka ei maistu? – selvitys tulossa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) teettää selvityksen kouluruokailusta. Hän kertoi Ylen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina olevansa huolissaan kouluruoan houkuttelevuudesta.
Leppä viittasi myös tutkimukseen, jonka mukaan moni koululainen jättää kouluruoan väliin. Esimerkiksi THL kertoi syyskuussa, että 70 prosenttia kahdeksasluokkalaisista sanoo osallistuneensa kouluruokailuun joka arkipäivä.
Leppä haluaa selvityksen esittävän ehdotuksia siihen, miten kouluruokaa voitaisiin kehittää 2020-luvulle. Hän kutsui kouluruokaa Ykkösaamussa merkittäväksi ravitsemus- ja tasa-arvoasiaksi.
Lisäksi selvityksen on tarkoitus ottaa kantaa siihen, olisi kouluissa syytä tarjota iltapäivisin välipalaa. Ministeri totesi työelämän muuttuneen aiempaa kiireisemmäksi ja lasten siksi viettävän aikaa yksin ja keskenään. Hän pohti myös, että napostelukulttuuria voi olla syytä muuttaa.
Leppä ei kysyttäessä arvioinut, kuinka paljon rahaa kouluruoan parantamiseen tarvitaan.
Kasvisruoan määrän lisäämistä kouluissa ministeri kommentoi toteamalla, että kouluissa tarvitaan sekä liha- että kasvisruokaa ja että on valtion hankintakriteereiden mukaista ostaa esimerkiksi suomalaisia kasviperäisiä tuotteita.
Kouluruoan lisäksi Leppä vastasi Ykkösaamussa kysymyksiin esimerkiksi maataloustuottajien ahdingon lievittämisestä sekä maa- ja metsätalouden osuudesta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.