Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Mattila: Helsinki olisi paras paikka EU:n lääkevirastolle

Helsinki tekee töitä EU:n lääkeviraston saamiseksi Suomeen. Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) tviittasi eilen asiasta.

Hallitus ei ole vieläkään saanut päätöstä aikaiseksi siitä, mihin Suomessa se lääkevirastoa hakisi. Virasto toisi Suomeen vajaat tuhat työntekijää perheineen.

Asialla on kiire, sillä hakuaikaa on enää vajaa kuukausi jäljellä. Liki joka EU-maa tavoittelee virastoa. Lääkevirasto siirtyy brexitin takia pois Britanniasta.

Hallitukselta odotetaan paitsi päätöstä siitä, mihin EU:n lääkevirastoa Suomessa haetaan myös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean pääpaikasta. Fimea-ottelu käydään Helsingin ja Kuopion välillä.

Molempien virastojen osalta toimia odotetaan sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalta (uv.). Mattila sanoo, ettei voi sooloilla kummassakaan.

“Jos kriteerien kautta mennään, ei tunnepohjalta.”

EU:n lääkeviraston osalta Mattila toteaa Demokraatille, että paikan täytyy olla sellainen, jossa on hyvät lentoyhteydet ja erilaiset fasiliteetit kuten on tällä hetkellä Lontoossakin.

Lisää aiheesta

Mattila sanoo, ettei pysty yksin asiaa päättämään. Helsinki on kuitenkin näiden erilaisten kriteerien takia vahvoilla. Pääkaupungissa on toimivat liikenneyhteydet, majoituskapasiteettia ja kansainvälisiä kouluja.

– Hallituksen pitää yhdessä leipoa asia kasaan. Ei auta sooloilla. Kyllähän Helsingillä on tomakka ote, Mattila sanoo ja viittaa pormestari Vapaavuoren aktiivisuuteen.

Mattilan mukaan olisi vaivoin nähtävissä, että muut paikkakunnat Suomessa voisivat täyttää lääkeviraston kriteerit.

– Minusta Helsinki on hyvä, mutta ei pidä lähteä arvostelemaan muitakaan, kaikkea en ole pystynyt tutkimaan.

Mattilan omasta mielestä Helsinki olisi paras vaihtoehto lääkevirastolle.

– Jos kriteerien kautta mennään, ei tunnepohjalta.

“Hiotaan, hiotaan.”

Vaikka asialla alkaa olla tulenpalava kiire, Mattila ei osaa vieläkään sanoa, koska päätös siitä, mille paikkakunnalle EU:n lääkevirastoa Suomessa esitetään, on valmis.

– Minusta se ei ole kiinni. Täytyy viedä eteenpäin prosessia. Minä olen pyrkinyt tähän koko kevään ajan. Toivon, että tämä selviää mahdollisimman pian.

Fimean osalta tilanne ei myöskään ole valmis. Kiista on jatkunut siitä alkaen, kun virasto päätettiin siirtää vuonna 2009 Helsingistä Kuopioon.

– Pitää vaan nyt mennä eteenpäin asiaassa, mutta kun en yksin en voi päättää.

Mattila lupaa jälleen esityksen Fimeasta “ihan lähiaikoina”. Hänen mukaansa esitys on “hienosäätöä vailla”.

Olisiko se kahdessa vai yhdessä kaupungissa?

– Katsotan, hiotaan, hiotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE