Politiikka
23.11.2017 21:02 ・ Päivitetty: 23.11.2017 21:07
Ministerin talon pihamaalla liikkuu susilauma: ”Päivitettyäni sosiaaliseen mediaan asiasta havaitsin…”
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa susihavainnostaan, tarkemmin susien jäljistä.
Saarikolla ja hänen miehellään on omistuksessaan talo, joka jäi heille Saarikon alkuvuodesta menehtyneeltä isältä. Talo on asuttu.
– Viikonloppuna metsästysseuran paikallisen puheenjohtajan kanssa hämmästelimme suden jälkiä ihan pihamaan reunamilla. Tulkinnan mukaan laumassa on useita susia. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Alueella on useita susihavaintoja monilla ihmisillä jo vuosien ajalta, Saarikko sanoo Demokraatille.
Susikeskustelua on käyty Suomessa pitkään voimakkain sanankääntein. Aihe jakaa. Saarikon Facebook-päivityskin herätti reaktioita.
– Päivitettyäni sosiaaliseen mediaan asiasta havaitsin, että susikeskustelun käyminen Suomessa on kyllä erityisen vaikeaa. Mielipiteet laidasta laitaan olivat kyllä tosi voimakkaita. Itselleni tämä oli enemmänkin arkipäiväinen luontohavainto, joka hätkähdytti, Saarikko sanoo.
Hän sanoo pitävänsä tärkeänä, että susikantaa hoidetaan vastuullisesti.
– Koska sudet ihmisten pihapiirissä, erityisesti kotieläinten näkökulmasta ovat ikävä ilmiö.
Hän painottaa myös ymmärtävänsä sitä voimakasta tunnereaktiota, mikä aiheeseen liittyy.
Oletteko sitä mieltä, että susikantaa tarvitsisi karsia tällä hetkellä?
– Minusta susikantaa pitää vastuullisesti hoitaa. Siihen kuuluu myöskin kaatoluvat, joiden määrästä ja sijainnista viranomaiset tekevät arvion eli kyllä kuuluu.
Entä nämä sudet, jotka siellä (talonne pihalla) pyörivät?
– Minä en ole asiantuntija siinä. Totesin vain (sosiaalisessa mediassa), että minulla on omakohtainen kokemus siitä, että sudet liikkuvat ihmisten pihapiirien lähettyvillä. Se oli se tarinan ykkösjuttu.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.