Samaan aikaan olisi edistettävä keinoja, jotka vaikeuttavat ”palkkadumppausta ja ulkomaisen työvoiman riistämistä”.

Vasemmistoliitto oli valmistellut työelämä- ja työllisyysohjelman vastauksena Orpon hallituksen politiikalle. Koskela oli antanut haastattelun isoon valtakunnalliseen lehteen. Näkyvyyttä ohjelmalle oli tilauksessa.

Tarkoitus ei luultavasti ollut puhua saatavuusharkinnasta. Siitä ei puhu ohjelmakaan. Aihe kuitenkin ponnahti esiin haastattelussa ja päätyi totta kai Koskelan puheiden seurauksena yllättävänä linjauksena uutisen kärkeen.

AY-LIIKKEESSÄ Koskelan puheet aiheuttivat odotetusti selkäydinreaktion: saatavuusharkinnasta ei pidä luopua. Esimerkiksi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoitti sen olevan ”SAK:laisille duunareille” tärkeä työkalu.

Vasemmistoliittolainen Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoutui myös kaunein sanankääntein – toki ohjelmaa kehuakin muistaen – irti Koskelan puheista.

Ottamatta kantaa, mitä saatavuusharkinnan yksityiskohdista pitäisi ajatella, tiedetään, että kysymys jakaa vasemmistoliittoa. Kun puolueen kansanedustajana vielä tämän kauden pysyttelevä Anna Kontula vuonna 2017 teki lakialoitteen saatavuusharkinnasta luopumiseksi, syntyi keskustelu, jolle käynnissä oleva on uusinta.

Lakialoitteen allekirjoitti Kontulan ohella pari muuta silloista puolueen kansanedustajaa. Olipa mukana myös pari vielä nykyistäkin SDP:n kansanedustajaa, Tytti Tuppurainen ja Eeva-Johanna Eloranta. Toisena sen allekirjoitti nykyinen kokoomuspormestari Juhana Vartiainen, joka jaksoi nytkin riemuita X:ssä Koskelan avauksesta.

Aikoinaan Kontula perusteli aloitettaan monin argumentein. Muun muassa sillä, että hankalan järjestelmän seurauksena Suomesta myös käännytetään työssä käyviä ihmisiä, jotka ovat työnantajankin mielestä erinomaisia työntekijöitä.

Vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Li Andersson ei allekirjoittanut lakialoitetta, perustellen sen herättävän puolueen sisällä niin vahvoja näkemyksiä puolin ja toisin. Rasvanahkaduunariksi itseään kutsuva silloinen kansanedustaja Jari Myllykoski sanoutui suorin sanoin irti aloitteesta.

Koskelan avauksesta syntynyt keskustelu osoittaa, että Li Anderssonin vuoden 2017 näkemys saatavuusharkinnan tulenarkuudesta pätee puolueessa yhä. Niinpä Koskela on jo itsekin pakittanut tai varmasti omasta mielestään lähinnä selkeyttänyt kantaansa X-päivityksessään.

Koskela löytää syyn härdellille median ”oudosta” otsikoinnista.

– Sillä en/emme ole esittäneet emmekä esittämässä saatavuusharkinnan poistamista ehdoitta, eikä sellainen tulisi tämän erityisen työntekijävihamielisen hallituksen aikana muutenkaan kuuloonkaan, Koskela vastaa häntä X.ssä lähestyneelle Rakennusliiton talonrakennusalan sopimusalavastaavalle.

Tulipaloa sammuttelee myös toinen puolueen kansanedustaja Mai Kivelä.

– Täysin epäreilua esittää saatavuusharkinnan poistaminen Minja Koskelan ”linjauksena”, ”avauksena” tai ”ehdotuksena” kun hän on vain vastannut, useasti todetun, eli sen että saatavuusharkinnasta luopuminen edellyttäisi toimia palkkojen turvaamiseksi ja hyväksikäytön estämiseksi, Kivelä kirjoittaa X:ssä.

MIKSI asia on vasemmistoliitolle vaikea?

Puolue on kokenut voimakkaan jäsenkunnan nuorentumisen ja akateemistumisen, mutta se haluaa yhä pitää kiinni myös perinteisestä duunarikannatuksestaan. Moni duunari ei saatavuusharkinnasta luopumista niele.

Siksi Jarkko Eloranta muistuttanee tietoisesti ”SAK:laisista duunareista” ja Li Andersson puhui 2017 vahvoista näkemyksistä ”puolin ja toisin”.

Voima-lehdessä on Minja Koskelan tuore haastattelu, jossa toimittaja kuvaa, miten vasemmistolaisesti maailmaa katsovat voi nykyään jakaa karkeasti perinteiseen duunari- ja akateemiseen kulttuurivasemmistoon.

– Prekaarin kulttuuriväen ja teollisuusduunarin intressit saattaa olla vähän eriäviä. Eivät kuitenkaan minusta yhteensovittamattomasti, Koskela linjaa lehdelle.

Nyt akateemisen kulttuurivasemmiston edustaja Koskela pääsee näitä interessejä sovittelemaan.

AVAUKSEEN tartuttiin innolla niin vihreistä kuin sosialidemokraateista, aina puheenjohtajatasolle asti.

Puheenjohtaja Sofia Virta muistutteli vihreiden vaatineen saatavuusharkinnasta luopumista jo 10 vuotta. Samalla hän haukkui demarit. Saatavuusharkinnan poistaminen nykyisessä työttömyystilanteessa on vaarallista haihattelua, täräytti puolestaan SDP:n Antti Lindtman.

On helppo päätellä, kumpi heistä pyrki tällä kertaa puhuttelemaan vasemmistoliiton perinteistä duunarivasemmistoa ja kumpi akateemista kulttuurivasemmistoa.

Koskelan avaus tarjosi kilpailijoille muutoinkin mahdollisuuden määritellä omaa poliittista paikkaansa.

Lindtmanin kommentti sytytti myös ex-puoluejohtaja Li Anderssonin. Vastatessaan Lindtmanille X:ssä Andersson esiintyi kuin olisi yhä puheenjohtaja:

– En ymmärrä tätä kommenttia, en näe miten tämä linja eroaisi aikaisemmista kannoistamme. Kannatammeko saatavuusharkinnasta luopumista kokonaan juuri nyt? Emme. Olemmeko sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan parempia keinoja työehtojen valvontaan ja palkkadumppauksen ehkäisyyn? Kyllä, Andersson linjaili.

Edellisenä viikonloppuna Andersson oli tuonut Suomeen Käänne-festivaaliin, josta julkisuuteen nousivat kenties Koskelankin helpotukseksi lähinnä vieraat – Sanna Marin ja Matti Vanhanen.

Vihreät on kipuillut sen kanssa, että vanhan isännän ääni (Ville Niinistö) kuuluu välillä Brysselistä vähän turhan voimakkaasti.

Vasemmistoliitossa ei taatusti kaivata samaa tilannetta, jossa oma valovoimainen (e)x-puheenjohtaja puuttuisi ainakaan turhan usein peliin. Kelvollisesti työnsä aloittaneen Koskelan kannalta sellainen olisi epätoivottavaa ja vaarallistakin, olipa eilinen Anderssonin reaktio yhdessä sovittu tai ei.

Toisaalta perjantaina Minja Koskelalle ilmaantui myös aivan toisenlainen ongelma, kun Li Andersson ilmoitti tänään yllättäen vetäytyvänsä puolueen kuntavaaliehdokkuudesta.