Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Minusta olisi tärkeää, että suutari pysyisi lestissään” – Rinteen mukaan pääministeri Sipilä on vastuussa työmarkkinaristiriidoista

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan henkilökohtaisesti vastuussa viime vuosien työmarkkinaristiriidoista.

Rinne kommentoi Yle Tv 1:n Ykkösaamussa lauantaina Teollisuusliiton, ammattiliitto Pron ja AKT:n maanantaina alkavaa ylityökieltoa, jonka on määrä kestää syyskuun loppuun. Järjestöt ryhtyvät poliittiseen työtaisteluun, koska ne vastustavat Sipilän hallituksen kaavailemaa irtisanomisten helpottamista alle 20 hengen yrityksissä.

– Sipilän hallitus ja pääministeri Sipilä itse on aika pitkälle syyllinen siihen tilanteeseen, että meillä on ollut tällaisia jännitteisiä tilanteita työmarkkinoilla koko tämän vaalikauden ajan, Rinne sanoi  Ykkösaamussa.

Rinteen mukaan työmarkkinatoimijoiden roolit ovat menneet tällä vaalikaudella sekaisin.

– Minun mielestäni on tärkeätä, että toimijoiden roolit säilyvät selkeänä. Tämä hallitus on toiminut hyvin pitkälle työnantajan edusmiehenä.

“Kamelin selkä on nyt katkennut.”

Rinne viittasi muun muassa palkattomaan työajan lisäykseen ja työttömyysturvaa heikentävään aktiivimallin leikkuriin, jonka SDP on luvannut valtaan päästessään perua.

– Vaikka kuinka yrittäisi päästä palveluihin tai töihin, silti leikkaukset kohdistuvat järkyttävällä tavalla ihmisiin. Kamelin selkä on nyt katkennut.

Hallitus on Rinteen mukaan esitellyt jatkuvasti yksipuolisia palkansaajiin kohdistuvia toimenpiteitä siitä huolimatta, että se on sopinut, ettei työelämään liittyviä muutoksia tehdä yksipuolisesti vaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

– Ne ovat tämän tilanteen synnyttäneet. Jos ajattelee maan hallituksen toimintaa, niin minusta olisi tärkeää, että suutari pysyisi lestissään sillä tavalla, että hallitus johtaa valtion politiikkaa, esittää eduskunnalle asioita eteenpäin vietäväksi mutta ei sotkeudu asioihin, jotka ovat muiden partien välisiä, Rinne sanoi Ykkösaamussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE