Kyselytunti on ministerille valtava painekattila. Oppositiolle se on paikka juonia mahdollisimman grillaava näytelmä. Tämä juttu paljastaa niin kyselytunnin historian kuin sen tämän päivän salat.

Edustaja-aloitteesta 1960-luvulla syntynyt eduskunnan kyselytunti on joka torstainen televisioklassikko. Oppositio kysyy ja hallitus vastaa. Aiheet tulevat pääsääntöisesti ministereille yllätyksinä. Ahkerasti politiikkaa seuraavat katsojat voivat melko usein päätellä pinnalla olevat teemat etukäteen.

Puolueiden kannalta suora tunnin mittainen televisiolähetys eduskunnasta on tärkeä. Satojentuhansien tavallisten katsojien lisäksi kyselytuntia seuraa media, joka raportoi ministereiden suoriutumisesta ja kansanedustajien yllättävistä sanavalinnoista.

Eduskunnassa ei suvaita esimerkiksi havaintovälineitä, kuten takavuosien metsälakikeskusteluun tuotua pokasahaa tai kansanedustajan muutaman vuoden takaista kantaaottavaa t-paitaa.

Sen sijaan rajukin kritiikki on sallittua, kunhan kieli pysyy asiallisena ja kansanedustaja käyttäytyy arvokkaasti. Klassisten ihanteiden mukaan argumentoinnin tulisi olla selkeää.

KUINKA hyvin kyselytunti onnistuu? Ei kovin hyvin, ainakaan, kun asiaa kysytään valtio-opin emeritusprofessori Matti Wibergiltä. Hänelle Britannian parlamentista Suomeen rantautunut kyselytunti näyttäytyy kehnona teatteriesityksenä.

– Jos kyselytunnin tarkoituksena on tuottaa brittityyppistä parlamentaarista keskustelukulttuuria, niin tässä on meillä epäonnistuttu. Nyt tunti on tökerö näytelmä, jossa oppositio ei haasta hallitusta – eikä hallitus vastaa oppositiolle. Tulos on irvikuva parlamentaarisesta väittelystä. Edustajat ovat kyselevinään ja ministerit ovat vastaavinaan, Wiberg kommentoi sähköpostitse.

Kyselytunti ei hänen mukaansa ole toiminut Suomessa oikeastaan koskaan.

– Kysymysten sijaan edustajat pilaavat mahdollisuutensa paasaamalla. Tietysti ministeri vastaa paasaamiseen paasaamisella.

Wibergin mukaan kyselytunti voisi toimia, jos kansanedustajat ja ministerit keskittyisivät olennaisuuksiin pikkunäppärän nokittelun sijaan.

– Kyselytunnin tarkoituksena ei ole, että edustaja antaa tietoja, vaan vaatii niitä. Kysymykset pitää etukäteen harjoitella naseviksi. Minuutti on 60 sekuntia eikä yhtään enempää.

– Suullisen kysymyksen lukeminen kyselytunnilla ääneen on kärsimysnäytelmä, niin osapuolille kuin yleisölle.

PUHEMIES edustaa vakiintuneen käytännön mukaan toiseksi suurinta hallituspuoluetta. Eduskunnassa pohditaan vaalikaudesta toiseen puhemiesten puolueellisuutta. Sitä, suosivatko he tavalla tai toisella hallitusta.

Wiberg muistuttaa, että puhemies edustaa eduskuntaa. Hänen tehtävänsä on puolustaa eduskunnan tiedonsaantioikeutta. Kyselytunti on opposition työkalu, jolla oppositio harjoittaa parlamentaarista kontrollia eli asettaa hallituksen vastuuseen.

– Puhemiehen pitää valvoa, että ministeri vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen. Aivan liian usein ministeri jaarittelee niitä näitä eikä käytännössä lainkaan vastaa edustajan kysymykseen.

– Miksi puhemies sallii tämän, vaalikaudesta toiseen?

KUN kyselytunnit Suomessa alkoivat, kysymykset piti toimittaa ministereille kirjallisesti etukäteen. Myös ministerit vastasivat kirjallisesti ja eduskunnan pääsihteerin tehtäviin kuului lukea vastaukset ääneen täysistunnossa.

Kirjallinen menettely ei juurikaan eronnut kansanedustajan esittämän kirjallisen kysymyksen käsittelystä. Ehkä tästä johtuen kyselytuntia oltiin Esko Ahon (kesk.) hallituksen aikana vuonna 1993 lakkauttamassa. Kansanedustajat estivät hallituksen aikeen.

2000-luvulle tultaessa syntyi nykyinen televisioitava formaatti, jossa ministerit eivät yleensä tiedä mitä heiltä kysytään ja edustajat saavat parhaimmillaan esittää myös jatkokysymyksiä.

KUTEN todettua, kyselytunnin varsinainen tarkoitus ei ehkä olekaan kysyminen. Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) on Eduskunta-kirjassaan todennut, että toisin kuin tavallisilla työpaikoilla eduskunnassa hiekan heittäminen jonkun toisen ladulle on kunniallinen ja välttämätönkin osa työnkuvaa. Parlamentissa puhe on taisteluväline. Ideana ei ole olla samaa vaan eri mieltä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson muistaa ensimmäisen kyselytuntinsa jännittävänä tapahtumana. Andersson nousi eduskuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, jonka myötä hallituksen aitioon marssi Juha Sipilän (kesk.) porvarihallitus. Eduskunta oli hallituksen alkutaipaleen ajan evakossa Sibelius-akatemian konserttisalissa.

– Mietin eduskuntaryhmän kokouksessa, että onko tarkoitus esittää kysymys, jonka vastausta en tiedä ja aidosti halusin tietää. Silloin minulle aika ystävällisesti kerrottiin, että kyse on poliittisten kantojen esiintuomisesta puolin ja toisin, Andersson kertoo.

Myös hän vaikuttaa hyväksyvän ajatuksen kyselytunnin teatterimaisuudesta.

– Sekä oppositio että hallitus pyrkivät sisällyttämään kysymyksiin ja vastauksiin omat poliittiset viestinsä. Jotta se kuulostaisi järjelliseltä, pitää siinä olla myös jonkinlainen kysymys.

KYSELYTUNTI tuo Anderssonin mukaan esiin kasvaneet poliittiset jännitteet ja kulloisetkin suurimmat kiistakysymykset.

– Viime kaudella kyselytunnit keskittyivät tosi voimakkaasti maahanmuuttoon ja polttoaineiden hintaan. Nyt teemat ovat olleet hyvin erilaisia, kun oppositiokin on eri tyyppinen.

Andersson on havainnut pettymyksekseen kyselytuntien debatin heikentyneen. Hän ei osaa sanoa mistä se voisi johtua.

– Sipilän kaudella sai useammin kaksi kysymystä. Kun sait esitettyä kysymyksen ja sinulle vastattiin, sait itse vielä kysyä uudestaan. Näin syntyi enemmän dialogia. Nyt on menty aika paljon siihen, että on yksi kysymys ja vastaus. Muutos tapahtui jo viime kaudella.

LAHJAKKAIKSI kyselytuntipoliitikoiksi Andersson nostaa nopeasti pari nimeä, nykyisen SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin ja Anderssonin kanssa samasta Varsinais-Suomen vaalipiiristä tulevan Aki Lindénin (sd.).

– Lindén hallitsee sisällöt. Jos hän saa puheenvuoron, hän pystyy yhden puheenvuoron aikana sekä oikaisemaan ministeriä että esittämään kysymyksen. Myös Annika Saarikko (kesk.) on hyvä kyselytunneilla.

Hyvä asiaosaaminen antaa Anderssonin mukaan tilaa aidolle poliittiselle väittelylle.

Hallituksen ja opposition työnjako on kyselytunneilla perinteisesti ollut erilainen. Hallitus on Anderssonin mukaan voinut keskittyä vastauksissaan asioihin. Tilanne on viime aikoina muuttunut.

– Se on mennyt enemmän sellaiseksi, että hallituskin käyttää kyselytuntia oppositiolle kuittailemiseen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Li Andersson (vas.) eduskunnan täysistunnossa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Ministeriaitioon istuminen kyselytunnin aluksi oli Anderssonin mukaan jännittävää. Hän toimi opetusministerinä Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa.

– Ministerit eivät yhtään tiedä mitä sieltä tulee. Vähän voi veikata mutta tietoa ei ole.

Itse hän ei koe tulleensa ministeriaitiossa kielteisellä tavalla yllätetyksi.

– Koin että koulutusasioista käydyt keskustelut olivat tosi asiallisia, kun olin opetusministerinä.

TOISEN varapuhemiehen Tarja Filatovin (sd.) mielestä kyselytuntikonsepti on mennyt koko ajan yhä suunnitellummaksi.

Silloin, kun hän tuli taloon vuonna 1995, kysymykset piti toimittaa etukäteen ministereille. Kyse oli lähinnä siitä, että yksittäiset kansanedustajat kysyvät yksittäisiä kysymyksiä.

– Vain kerran kuussa oli vapaa kyselytunti.

Kun Filatov vuonna 2000 valittiin ministeriksi, ministerit eivät enää saaneet tietoa kysymyksistä etukäteen.

Kyselytunnit ovat kehittyneet debatin suuntaan. Tämä on toiminut suunnannäyttäjänä sille, että muissakin eduskunnan keskusteluissa sallitaan nykyisin enemmän lyhyttahtisia debatteja. Niissä moni edustaja pääsee ääneen ja hallitus-oppositio-asetelma piirtyy esiin.

Filatov toteaa, että kysymysvuorot painottuvat kyselytunneilla oppositiolle sen takia, että hallituksen ministerit ovat äänessä jokaisen kysymyksen jälkeen.

Se, kuinka paljon kukin oppositiopuolue saa puheenvuoroja, on suhteessa eduskuntaryhmän kokoon.

Lisäksi on yleiset säännöt, jotka eivät liity pelkästään kyselytuntiin. Niiden perusteella puolueiden puheenjohtajat ja ryhmäpuheenjohtajat saavat helpommin kysymisvuoron kuin muut kansanedustajat. Lisäksi, jos keskustellaan jonkin valiokunnan asioista, kyseisen valiokunnan jäsenet saavat muita helpommin puheenvuoroja.

TÄLLÄ vaalikaudella puhemies Jussi Halla-aho (ps.) on halunnut ottaa vedettäväkseen monia kyselytunteja. Ennen on ollut rotaatio, jossa puhemiehet ovat vuorotelleet. Filatov arvioi, että hän ja ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.) ovat vetäneet kumpikin tällä vaalikaudella muutaman kyselytunnin

Puhemiehillä on myös tekniikkaa ja tilastoja apuna arvioidakseen, että kukin puolue saa kokoonsa nähden riittävästi puheaikaa.

Filatov kertoo, että puhemiehillä on täysistunnossa käytössä paneelit, joista he näkevät kutakin yksittäistä debattia kohden graafipalkit. Niistä näkee, kuinka paljon kukin puolue on saanut puheenvuoroja. Filatov itse pyrkii pitämään kyselytunnilla tukkimiehenkirjanpitoa, jotta puolueiden välisten puheiden määrät menisivät kohdilleen.

Lisäksi puhemiehillä on käytössään edustajakohtainen pitkän ajan tilasto. Siitä näkee, kuinka monta ensimmäistä kyselytuntikysymystä tai heti sitä seuraavia kysymysvuoroja kukin edustaja tai puolue on saanut.

– Siitä pystyy hiukan pidemmällä aikavälillä arvioimaan, menikö ihan niin kuin piti, Filatov sanoo ja huomauttaa, että absoluuttisesti kysymysten määrää ei pysty kyselytunnilla arvioimaan, koska minuutin kysymyksissä ja vastauksissa aikaraja liian usein ylittyy.

– Ei kyselytunnilla voi koko ajan heilutella nuijaa, että nyt meni aika. Siitä tulee hirveän raskasta seurattavaa, jos joka välissä huomauttaa ministereille ja edustajille aikarajasta, kun melkein joka välissä pitäisi. Siksi aikarajojen tärkeydestä on ryhmien kanssa keskusteltu.

MINISTERIT eivät yleensä tiedä kansanedustajien kysymyksiä etukäteen. Vain istuntoa vetävälle puhemiehelle kerrotaan ensimmäinen kysyjä ja aihe – Tarja Filatovin mukaan ympäripyöreästi ja viime hetkellä. Puhemiehen ei yhteisten pelisääntöjen mukaan tulisi kertoa aihetta ministereille.

Yleinen käytäntö on, että isompien puolueiden kohdalla ensimmäinen kysyjä saa myös esittää ensimmäisen lisäkysymyksen ministerin vastaukseen.

– Sitten on vähän makuasia, antavatko puhemiehet myös viimeisen kysymyksen ensimmäiselle asiasta kysyneelle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov (sd.). Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Filatov arvioi, että esimerkiksi SDP:n kokoinen ryhmä saa tällä hetkellä kyselytunnilla noin kymmenen kysymystä.

– Jos ensimmäisen kysymyksen saaja saisi kolme kysymystä, muille jäisi isossa ryhmässä aika vähän kysymyksiä. Varsinkin, jos mukana on puoluejohdon kysymykset. Itse ajattelen, että on reilumpaa, että kysymyksiä saavat esittää muutkin.

Vaikka tehtävä on miltei mahdoton, puhemiehet pyrkivät siihen, että tietyn ajan sisällä jokainen edustaja pääsisi esittämään kyselytuntikysymyksiä.

Filatov tietää, että kyselytunnin televisiointi tarkoittaa kansanedustajille kansalaispalautteen tuloa. Kysymyksen saajia kiitetään ja toisaalta ihmetellään, jos joku ei saa kysymystä. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, että 200 ihmistä ei mahdu käyttämään puheenvuoroa tunnin aikana.

FILATOVIN mukaan tyypillisin puhemiesten kansalaisilta saama kritiikki on, että eduskunnassa on liian kova meteli kyselytunnin aikana.

Yleistä mölinää puhemies saattaa yrittää kontrolloida koputtamalla nuijaa vähän kovempaa tai pitämällä hiljaisen tauon.

Edustajilta saattaa taas tulla jonkin verran pettynyttä palautetta siitä, jos he eivät saa puheenvuoroa. Moni kuitenkin ymmärtää, että yhden kyselytunnin aikana se ei aina ole mahdollista.

Kyselytuntien välihuudot kuuluvat Filatovin mielestä normaaliin parlamentarismiin. Sen sijaan se, että toisen puhetta kommentoidaan joka puolelta, ei toimi. Se muuttuu häiritseväksi taustameluksi.

Kansalaiset saattavat kritisoida myös sitä, että kyselytunnilla kysytään toistuvasti samoja asioita. Filatov ymmärtää uusintakysymykset, jos ministeri on kiertänyt vastauksen. Toisaalta politiikassa myös asian toistamisella on merkitystä.

Voiko puhemies suojella jotakin ministeriä kyselytunnilla, onko sellaista nähty?

– Kyllä se tietysti mahdollista olisi. Jos ajattelee, että tulee jokin kinkkinen kysymys, ohjaakin sen jollekin toiselle ministerille. Mutta ei minusta sellaista kovin paljon ole.

KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ei näe mitään ongelmaa siinä, että viime vuosina ministerit ovat haastaneet yhä enemmän kyselytunneilla myös oppositiota.

Hän sanoo, että sellainen oppositio on huono, joka ei pärjää hallitukselle. Ei hallituksen pidä suostua vain makaamaan maassa, jos sitä potkitaan.

Kurvinen kuvaakin hyvää kyselytuntia kuin miekkailuksi tai sulkapallo-otteluksi, Tarja Filatov haastamiseksi.

– Minä ainakin haastoin ministerinä ollessani oppositiota, varsinkin maa- ja metsätalousministerinä. Joskus kävi mielessä, että saako näin tehdä, mutta miksei. Ei siellä hallituksen ja ministereidenkään tarvitse olla jotain pikku-enkeleitä, mutta totta kai tyylitaju pitää säilyttää, Kurvinen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että ministeri ei vastaa kyselytunnilla puolueensa puolesta asioihin. Tämä on hänestä vähän vuosien varrella tupannut unohtumaan.

– Esimerkiksi pääministeri edustaa koko hallitusta ja valtiovarainministeri valtiovarainministeriötä ja koko hallituksen talouspolitiikkaa. Se ei ole asiallista, jos minä olisin vaikkapa maa- ja metsätalousministerinä sanonut, että keskustan mielestä metsäpolitiikassa pitää tehdä näin ja näin tai jos pääministeri (Petteri) Orpo (kok.) sanoisi, että kokoomuksen linja on tämä. Se ei ole sinänsä mikään rikos, mutta se ei ole hyvän tyylin mukaista.

PAAVO Lipponen (sd.) oli pääministerinä hyvin tarkkaa siitä, että kyselytunnilla ministerit vastaavat asiallisesti siihen kysymykseen, joka on esitetty, ja vain hallituksen kannan mukaisesti. Muut mölyt piti pitää mahassa, Tarja Filatov kertoo.

– Ministeriaitiosta ei puhuta löysiä, vaan edustetaan instituutiota ja vastataan instituution linjan mukaisesti, hän muistelee Lipposen aikoja.

Filatov istui ministerinä Lipposen kakkoshallituksessa.

– Sen jälkeen kyselytunti on mennyt enemmän sellaiseksi, että kysyjät kysyvät välillä myös puolueiden näkökulmia ja ministerit myös hyökkäävät kysyjiä vastaan. Se on siinä mielessä vähän epäreilu debattialusta, koska siinä ei juurikaan kysyjälle anneta uutta puheenvuoroa, Filatov sanoo.

Toisin sanoen tässä mielessä ministerillä voi olla kyselytunnilla myös etulyöntiasema.

Filatov ei pidä kovin hyvänä sitä, että nykyisin myös ministerit haastavat kyselytunnilla kysyjiä. Sen sijaan muissa eduskunnan debattikeskusteluissa ministereillä on oikeus haastaa edustajia.

– Kyselytunneilla se on vähän epäreilu formaatti, kun ministeri saa tavallaan aina sen viimeisen sanan.

Filatov toteaa, että periaatteessa ministeri ei saisi vastata puolueensa linjan mukaan kysymyksiin vaan pitää noudattaa kulloistakin hallituksen linjaa.

– Kyllähän sävyjä aina näkyy, että painotetaan tiettyjä asioita ja jätetään sanomatta joitakin asioita.

KESKUSTAN ryhmäpuheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan nykyinen oppositio on sopinut, että he informoivat toisiaan siitä, mitä kukin puolue kyselytunnilla kysyy.

– Jonkinlaista opposition koordinaatiota ja tiedonvaihtoa on varmaan ollut modernin historian aikana viimeiset 10-15 vuotta, hän arvioi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Ryhmäpuheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk.) aktiivisena eduskunnassa. Kuva. Jussi Nukari / Lehtikuva

Joskus oppositio kysyy myös samasta aiheesta, jolloin yhdestä aiheesta saatetaan keskustella jopa 50 minuuttia.

Sitä, mitä hallituspuolueet kyselytunnilla kysyvät, oppositio ei ennalta tiedä kuten eivät ministeritkään tiedä, mitä oppositio kysyy. Hallituspuolueiden kysymykset ovat usein helppoja ja sovinnaisia vastattavia ministereille, jotka pääsevät kyselytunnin lopulla esittelemään toimiaan.

Rinteen ja Marinin hallituksissa hallituspuolueet vaihtoivat Kurvisen mukaan tiedot kysymyksistä.

– Ihmettelisin, jos ei olisi samoin nykyiselläkin hallituksella.

Kurvinen on ollut ryhmäpuheenjohtajana niin hallitus- kuin oppositioaikana. On suuri ero, kuin yö ja päivä, miten kyselytuntikysymyksiin valmistaudutaan hallituksessa ja oppositiossa.

Kurvinen sanoo, että hallituspuolueissa usein vasta kyselytuntipäivänä torstaina keksittiin, mitä he kysyvät. Kysymyksen saattoi ideoida joku yksittäinen kansanedustaja. Hän muistaa itsekin saaneensa vuoron, kun kellään muulla ei ollut ideoita.

– Sain siitä tv-minuutin, ensimmäisen kauden edustajalle tärkeitä juttuja, vuonna 2015 eduskuntaan noussut Kurvinen muistelee.

OPPOSITIOSSA keskusta alkaa valmistella kysymystään strategisen huolellisesti jo viimeistään tiistaiaamuna.

– Meillä on ryhmän ja puolueen sisäisiä palavereita, sanotaan tällä tavalla paljastamatta aivan kaikkia liikesalaisuuksiamme.

Kysymysidea saattaa tulla eduskuntaryhmän jäseneltä tai ryhmäjohdon, -kanslian tai puoluetoimiston suunnittelemana.

Kysymyksiksi valikoituu päivän- tai viikonpolttavia uutisteemoja tai puolueen profiilikysymyksiä – fifty-fifty Kurvinen arvelee. Klassisinta on kysyä päivän kuumimmasta poliittisesta aiheesta.

– Mutta esimerkiksi perussuomalaiset viime vaalikaudella, ja minusta aika menestyksekkäästi, pyörittivät vain samoja teemoja. He kysyivät monta kertaa vain polttoaineen hinnasta, maahanmuutosta, ilmastopolitiikasta ja EU:n vastustamisesta.

Keskusta kysyi alkuvuodesta maatalouden kannattavuudesta.

– Ei se nyt ollut sinänsä mikään päivän kova uutinen, mutta haluttiin profiloitua maatalousasioilla. Tai ollaan ihan tarkoituksella aika paljon kysytty hyvinvointialueiden tilanteesta ja sotesta. Olemme kysyneet talouspolitiikastakin silloin, kun se ei välttämättä ole ollut päivän pääuutinen, koska olemme halunneet profiloitua talouspolitiikalla.

– Aina ei haluta olla hallituksen nilkoissa kiinni, keskusta on joskus kysynyt myös ulkopolitiikasta. Siitä kaikki ovat samaa mieltä. Halutaan viestiä kansalaisille, että turvallisuus on puolueelle tärkeä asia.

KURVISEN mukaan oppositiossa “ei ole varaa” siihen, että kysymyksiksi päätyisi vain yhden edustajan lempiaiheita. Aiheet on kytkettävä laajempiin kokonaisuuksiin.

Joskus eduskuntaryhmien sisällä on kuitenkin paineita. Joku edustaja kokee, ettei häntä ole huomioitu ryhmässä riittävästi.

– Voi olla joku hyvinkin kokenut tai arvostettu edustaja, joka kokee, että hän ei ole tullut valituksi johonkin paikkaan tai ei ole muutoin saanut näkyvyyttä. Ryhmän pitää sitten tavallaan rakentaa hänelle areena, kustomoida kysymys, joka on hänen teemaansa lähellä.

Joskus myös maakuntatasolta saattaa tulla paineita nostaa jokin aihe esiin, mutta sekin on tärkeä yhdistää puolueen poliittisiin pääviesteihin.

KURVINEN summaa kyselytunnin olevan opposition areena haastaa hallitusta, jolla on lähtökohtaisesti kaikki tieto hallussaan ja sen vuoksi niskalenkki oppositiosta.

Ryhmäpuheenjohtajana hän nauttii kyselytunnin suunnittelusta oppositiossa. Hän on roolissaan ikään kuin “päägrillimestarina”.

– Sehän on vähän niin kuin näytelmän tai romaanin käsikirjoitusta. Mietitään, kuka kysyy. Totta kai tasapuolinen kierto, että kaikki kansanedustajat saavat näkyvyyttä. Sitten vähän sellaista jippoakin, että kuka laitetaan kysymään, puoluejohdosta vaiko joku vähän uudempi kansanedustaja tai sittenkin joku konkari. Persoonia valikoimalla saadaan väriä. Siinäkin voi rakentaa draamaa.

– Täytyy sanoa, että se on ihan hauskaa, yritetään luoda vähän vaikutelmia. Joskus ne vaikutelmat avautuvat ihmisille ja joskus eivät jää.

Kurvinen kuvaa kyselytuntia tai ”kyssäriä”, kuten hän sitä kutsuu, parlamentin juhlahetkeksi viikossa tai parlamentin muuttumiseksi tunnin show’ksi. Siinä toteutuvat eduskunnan entisen legendaarisen pääsihteeri Seppo Tiitisen sanat, että eduskunta on isäntä ja hallitus renki.

– Joka viikko hallitus joutuu vähän niin kuin kuittamaan tai leimaamaan passinsa ja kertomaan, että me olemme tällaista tehneet. Sitten oppositio kysyy, että miksi olette tehneet tällaista tai jättäneet jotain tekemättä.

KURVISELLA on kokemusta Marinin hallituksesta niin tiede- ja kulttuuriministerin kuin maa- ja metsätalousministerinkin tehtävästä. Ministerin aitiossa oleminen kyselytunnilla on tukala tilanne.

– Jos ei siellä piippuhyllyllä ole ollut, ei tiedä, miten kova paikka se on. Minullekin oli. Kun menin ensimmäisille kyselytunneille, olin aiemmin kuvitellut siellä permannolla, että se on helpompaa. Pakko sanoa, että pari ekaa kyselytuntia olivat kyllä todella jänniä paikkoja. Aika nöyränä sinne meni.

– Viime hallituksella oli sellainen tapa, että me yleisistunnon eli valtioneuvoston istunnon jälkeen torstaina aina spekuloimme, että mistähän kysytään. Ehkä meni puolet oikein ja puolet väärin.

Kurvinen muistaa ihailleensa ministerien Krista Kiuru (sd.) ja Mika Lintilä (kesk.) osaamista. Kyselytunti paljastaa, ketkä hallitsivat asiat.

– Krista ja Mika istuivat vieressäni. Ei heillä ollut mitään, edes yhtä lunttilappua, ja he päästivät menemään suoraan takaraivosta oman sektorinsa ydinkysymykset.

Kaikkia miljoonia ei tarvitse osata ulkoa, mutta salkun ydinasiat on hallittava.

– Jos et tiedä tai et ole saanut sisäistettyä niitä, se kyllä näkyy kansanedustajille ja se näkyy tv-katsojille. Se on kova laji.

MONILLA ministereillä on kyselytunneilla mukana mappi. Se on erityisavustajien jatkuvasti päivittämä kyselytuntikansio mahdollisista esiin nousevista asioista.

Ministeri saattaa myös itse pyytää jostakin aiheesta ranskalaiset viivat. Avustaja hankkii ne virkamiehiltä. Kurvinen tapasi lueskella mappiaan ennen kyselytunnin alkua. Joillakin ministereillä saattaa olla muistivihko tai muutama paperi.
Lunttilapuista on kuitenkin vähän apua, kun tilanne on päällä.

– Kun se kysymys tulee, et sinä voi ruveta kaivamaan, että minulla on sivulla 17 se asia, vaan ne oman sektorin ydinasiat pitää olla selkärangassa. Jos tulee jokin ihan ufo kysymys, sitten voi sanoa, että arvoisa puhemies, edustaja nönnönnöö, tämä on tärkeä kysymys, mutta en osaa tähän vastata mutta perehdyn asiaan ja lähetän teille sähköpostia.

– Omalla kahden vuoden ministerikokemuksella sanoisin, että kyselytunti on jyvien ja akanoiden erottelu hallituksen ministereille.

Kurvinen muistelee ministeriaikojaan, miten välillä tuli todella “kierteisiä” kysymyksiä maa- ja metsätalousaiheista.

– Yhtäkkiä saattoi tulla jokin kasviproteiinin kannattavuuskysymys vihreiden tai vassareiden ryhmästä. Kyllä siinä aika hyvin pitää olla läksyt tehtynä.

SUURIMMAN oppositioryhmän kysymystä käsitellään ensimmäisenä kyselytunnilla usein noin 20-30 minuuttia, toiseksi suurimman noin 15-20 minuuttia. Lopuille kysymyksillä jää vartti. Joskus hallituspuolueille ei jää kuin yksi kysymys.

Vakiintunut käytäntö on, että jos samasta asiasta tai hyvin samasta aihepiiristä on useammalla ryhmällä kysymys, ne käsitellään yhdessä.

Kyselytunnit eivät ole sisaria keskenään.

Kurvinen painottaa, että puhemies on salin herra tai rouva, istuntosalin hallitsija, joka päättää, miten kyselytunti etenee.

– Itse tykkään siitä, jos jokin kysymys lähtee lentoon tai pärkyämään. Siihen tulee ehkä muista ryhmistä nasevia jatkokysymyksiä ja vähän ministerikin haastaa oppositiota. Annetaan semmoisen kysymyksen pyöriä kauemmin. Joskus käy niin, että kysymys vain jää kiertämään kehää. Sitten on vähän höpsöäkin, jos on vartti tai 20 minuuttia aikaa käydä kysymystä, jos ei enää löydy uusia kulmia.

Kurvisen mielestä kyselytunnin pitää palvella äänestäjiä. Sen pitää olla hyvällä tavalla viihdyttävä muttei mitään pelleilyä. Katsojan on saatava käsitys siitä, mitkä ovat hallituksen ja eri oppositiopuolueiden positiot.

PUOLUEEN valitseman ensimmäisen kysyjän jälkeen puhemiehellä on iso valta siinä, kenet hän päästää oppositiosta seuraavaksi ääneen.

Kurvinen toteaa, että tällä kaudella on ollut jonkin verran tullut arvostelua puhemies Jussi Halla-ahoa (ps.) kohtaan siitä, että hän antaa ensimmäisen kauden edustajille enemmän puheenvuoroja kuin perinteisesti on annettu. Kurvinen muistuttaa, että vaikka kritisoida saa, tämä ei ole kiellettyä. Se on Halla-ahon valinta.

Kansanedustajat tietävät yleensä hyvin tarkkaan, milloin täysistunnot televisioidaan. Kun televisiointi loppuu, he saattavat siirtyä muihin töihin. Yle televisioi kyselytunnit. Kyselytunneille kansanedustajat pyrkivät myös pukeutumaan erityisen huolellisesti.

Vaikka kyselytunti on kirjoitetuin osa eduskunnan keskustelua, siihen mahtuu myös paljon kameroita varten suoritettua kansanedustajien “show’ta”.

– Joskus edustajat pyytävät puheenvuoroa ja osa tietää, että ne eivät saakaan puheenvuoroa ja heillä ei ole niin suurta motivaatiotakaan käyttää puheenvuoroa, mutta he haluavat näyttää aktiivisilta, jos omassa vaalipiirissä katsotaan lähetystä, Kurvinen paljastaa.

Vaalipiiristä saattaa tulla tämän jälkeen kansanlaispalautetta, miten oma kansanedustaja nousi ylös ja pyysi hyvin puheenvuoroa mutta puhemies ei antanut.

Kurvinen myöntää itsekin, että pyytää joskus vastauspuheenvuoroa kyselytunnilla, vaikka tietää, ettei todennäköisesti sitä enää saa.

Vanhana pesäpalloilijana Kurvinen vertaa kyselytuntia myös pesäpallopeliin ja pitää hyvänä, että se televisioidaan.

– Sieltä tulee ensin mailan varteen Tytti Tuppurainen (sd.) ja hän lyö pystymailalla ja pallon ottaa kiinni puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.). Sitten tulee Kurvinen mailan varteen ja lyö kakkosrajaan ja sen ottaa kiinni sisäministeri Mari Rantanen (ps.). Se on rakennettu näin. Luulen, että jos nyt se televisiointi jostain syystä lopetettaisiin, niin kyllä netin ja eduskunnan striimin kautta ainakin toimittajat sitä katselisivat.

KESKUSTELTAESSA kyselytunnin kehittämisestä Kurvinen muistelee, miten hänen ensimmäisellä edustajakaudellaan 2015-2019 pidettiin muutama vanhan liiton kyselytunti. Niissä puhemies antoi oppositio-hallitusrajoista välittämättä yksittäisille kansanedustajille kysymysvuoroja.

Tällaisia, kiekkosanastoa käyttäen, “talviklassikkoja” voisi Kurvisen mielestä pitää pari kertaa kaudessa. Näin pöydälle nousisi myös muita kuin usein pinnalla olevia talous- ja sote-asioita

Oppositiolta Kurvinen toivoo jatkuvaa tarkkailua, ettei hallituksen kritiikki ja taklaaminen mene överiksi. Ministerin henkilöön menevää arvostelua ei saa olla, vaikka hallituksen politiikka kuinka sapettaisi.

Kurvinen on huomannut, että hallituspuolueilla on tapana hurskastella. Keskustalaisetkin hurskastelivat, että oppositio on ilkeä, kun he olivat hallituksessa.

– Nyt minä olen huomannut, miten hallituspuolueiden edustajat usein hurskastelevat. Olen muutamalle sanonut, kun on sanottu, että meidän pitäisi miettiä vähän, miten me keskustelemme kyselytunnilla, että ette te paljon miettinyt, kun välikysymyksellä yrititte ahdistaa meikäläistäkin pari vuotta sitten.

– Kun puhutaan eduskunnan keskustelusta, hallituspuolueet mielellään aina kokevat, että heitä arvostellaan liikaa ja oppositio kokee, että hallitus ei vastaa tai ministerit eivät ole paikalla riittävästi, Kurvinen pohtii.

Hän antaa kuitenkin Orpon hallituksen ministereille kiitosta siitä, että he ovat olleet hyvin läsnä kyselytunnilla.

– Mikään videokokous jonkun kansainvälisen kollegan kanssa tai mikään vierailu johonkin hienoon paikkaan ei saa mennä perustyön edelle. Siitä arvostan Orpon hallituksen ministereitä, että heillä on ollut tilannetajua.

TARJA Filatovin tapaan myös Antti Kurvinen arvostaa kyselytunnilla selkeästi huudettuja ja täten pöytäkirjaankin päätyviä ja keskusteluun lisäarvoa tuovia välihuutoja. Yleistä ölinää hän karsastaa.

– Yksittäisiä välihuutoja itsekin harrastan ja yritän olla kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.), ja entisten kansanedustajien Mauri Pekkarisen (kesk.) ja Jukka Gustafssonin (sd.) manttelinperijä. Kun Benillä on hyvä päivä, nehän ovat aivan mielettömiä, joskus olen itsekin pöntössä meinannut revetä nauramaan.

– Gustu (Gustafsson) oli kanssa huikea. Hänellä ei ollut koskaan mitään ilkeää. Ne olivat ovelia ja sarkastisia, aika pahojakin vastapuolelle mutta eivät koskaan loukkaavia.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Sitä Kurvinen ei allekirjoita, että opposition esittämä kritiikki olisi muuttunut kyselytunneilla raaemmaksi kuin ennen.

– Kyllä se aika rajua oli Sipilän hallituksenkin aikana. Demarien ja vihreiden oppositio painoi aika rajusti päälle. Muutamia ylilyöntejä tuli. Viime vaalikaudella oli vauhtia kokoomuslaisilla. Ja on varmasti kepulaisilla ja demareillakin nyt vähän vauhtia, joskus liikaa ja joskus liian vähän.

Kurvinen muistuttaa, että ristiriidat kuuluvat politiikkaan.

– On oleellista, että ketään ei syytetä valehtelijaksi, kenenkään ihmisarvoa ei loukata. Sukupuoli, ulkonäkö, uskonto, perheet – niitä ei kuulu sotkea eduskuntakeskusteluun. Vaikka on sitä mieltä, että valtiovarainministeri Purra käyttää (valtiontaloudenleikkaus)saksia väärin, Riikka Purra (ps.) on kuitenkin hyvä suomalainen ihminen ja hänelle pitää antaa arvo ihmisenä ja tietty integriteetti.

Vanha hyvä mittapuu on Kurvisen mukaan se, että kyselytunnin jälkeen voi mennä kahville kansanedustajakollegojen kanssa.

– Puhevälit pitää säilyttää. Vaikka minäkin aika ronskein ottein usein pääministeriä arvostelen, meillä on Petteri Orpon kanssa erittäin hyvät puhevälit. Joskus “debriefinkiäkin” vedetään kyselytunnin jälkeen, että mitä tuli sanottua. Naureskellaan.

SATOJENTUHANSIEN SILMIEN EDESSÄ

Ylen televisioima eduskunnan kyselytunti kerää edelleen hyviä katsojamääriä, keskimäärin 300 000-400 000 katsojaa/lähetys. Areenan katsojamäärät lasketaan kymmenissä tuhansissa. Yle on näyttänyt kaikki kyselytunnit vuodesta 2008 alkaen.

Ylen politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö Paula Pokkinen pitää eduskunnan kyselytuntia eräänlaisena instituutiona, politiikan avoimena areenana, missä äänestäjä voi arvioida poliitikkojen esiintymistä ja missä vastaavasti poliitikot pääsevät esiintymään äänestäjille.

Eduskunnan kyselytunnilla, osin suoran televisiolähetyksen takia, heiluu sanan säilä välillä terävästikin. Pokkinen myöntää, että tilanne ei anna aina parasta kuvaa asioista tai politiikan osaamisesta.

Hän kuuluttaa niin medialta kuin tavallisilta katsojilta taitoa haastaa kuulemaansa, jotta kyselytunnilla retorinen taitavuus ei jyräisi itse asiaa.

– Politiikan viihteellistymisestä on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta median tehtävä on tulkita käytettyä kieltä, ja vahtia, että esimerkiksi kyselytunnilla parhaat veistelijät eivät saa eniten näkyvyyttä, Paula Pokkinen sanoo.

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) kertoi alkukeväästä Demokraatin haastattelussa, että kyselytuntien ”mölyämisestä” tulee poikkeuksellisen paljon kansalaispalautetta. Hän on vienyt asian eduskunnan täysistuntotyöskentelyä ohjaavaan puhemiesneuvostoon.

Paula Pokkinen jakaa Halla-ahon näkemyksen.

– Jos mölyämisellä tarkoitetaan toisten puheen häiritsemistä välihuudoilla, niin se ei sovi eduskuntakeskusteluun. Kansanedustajien pitäisi pystyä näyttämään esimerkkiä sivistyneestä tavasta olla eri mieltä.