Ensinnäkin on kysymys taloudesta. Tästä kaikki lähtee; leipä, toimeentulo, tulot ja varallisuus. Taloutta harjoittamalla tuotetaan ja kulutetaan tavaroita, palveluksia, viljellään maata, pidetään karjaa ja rakennetaan taloja, tehtaita, yhdyskuntia ja liikenne- sekä tietoliikenneyhteyksiä. Kapitalismissa tuotanto on pääosin yksityisessä omistuksessa ja toimintaa harjoitetaan voiton maksimoimiseksi ja pääomien kerryttämiseksi. Tuotanto myydään markkinoilla. Ihmiset, yritykset ja julkiset laitokset ostavat tuotteita ja palveluksia. Näin syntyvät markkinat. Tätä tuotantotapaa on jo historiallisesti nimitetty kapitalismiksi.

Kapitalismi aiheutti suuressa määrin teollisuustyöväestölle kurjuutta, käytti lapsityövoimaa ja pyrki ottamaan tuotannon tuloksen omistajan haltuun. Näiden epäkohtien aiheuttama maineen menetys on aiheuttanut sen, että tästä tuotantotavasta ei mielellään käytetä kapitalismi- vaan markkinatalous-nimeä. Nämä kaksi käsitettä tarkoittavat eri asioita. Kapitalismikäsitteen ytimessä on pääomien kartuttaminen tuotannosta irtiotettavalla lisäarvolla, jota voi myös voitoksi kutsua.

Markkinataloudella viitataan tuottajien ja kuluttajien kesken tapahtuvaan vaihtoon ja siinä yhteydessä hintojen määräytymiseen kilpailun puitteissa. Markkinatalouden mallin hahmotteli parisataa vuotta sitten A. Smith. Hänen mukaansa, kuten myös silloisessa Englannissa oli, markkinat muodostuvat lukuisista tasasuurista tuottajista ja lukemattomista kuluttajista. Mallia on myöhemmin idealisoitu tarkoittamaan sitä, että osapuolilla on täydellinen tieto markkinoista ja että kaikki toimivat järkevästi omaa taloudellista etuaan tavoitellen.

Nykyiset markkinat eivät vastaa tätä kuvausta. Useimmilla aloilla hallitsee yksi tai useampi yritys. Monen tuotteen markkinoita hallitsevat kansainväliset suuryritykset. Tieto tuotteesta, sen ominaisuuksista on yritysten liikesalaisuutta. Näin markkinoilla vallitsee epätasapainoinen tilanne tiedon hallinnassa. Yritykset suunnittelevat tuotteet sen mukaan, miten ne voidaan hinnoitella. Se merkitsee teknisten ominaisuuksien ja käyttöiän säätelyä.

Markkinamallin mukaan puhutaan myös idealisoiden kuluttajan kuninkuudesta, ikään kuin hän valinnoillaan johtaisi markkinoita. Käytännössä kuluttaja on aina kooltaan, resursseiltaan ja tiedoiltaan heikompi osapuoli. Lisäksi tuottajat käyttävät miljardeja vaikuttaakseen kuluttajien päätöksiin, markkinoinnilla ja mainonnalla. Tällä toiminnalla ei vedota kuluttajan järkeen vaan tunteisiin ja useimmiten vaistonomaisiin ja tiedostamattomiin haluihin.

Markkinamalli murtuu tältäkin osin. Järkevää oman edun tavoittelua pyritään tuottajien taholta harhauttamaan. Mainonta on kaiken lisäksi muuttunut koko aika yhä manipulatiivisemmaksi. Kun katselee Kotiliedenvanhoja vuosikertoja, saattaa viime vuosisadan alun lehdistä löytää varsin informatiivisia mainoksia. Sellaisia ei enää esiinny.

Kilpailu ei toimi markkinamallin edellyttämällä tavalla, yrityksistä on tullut jättiläisiä, joilla on markkinavoimaa tuotteiden hinnoittelemiseksi halutun suuruisiksi. Kuluttaja on yhä kasvavan ja tieteellistyvän markkinamanipuloinnin kohteena. Markkinointi ja mainos ovat yhteiskunnan tukeman yliopistolaitoksen harjoittama tieteenala, johon ihmisiä koulutetaan. Vastaavaa toimintaa ei ole olemassa kuluttajien keinojen kartuttamiseksi.

Kapitalismi-nimi kuvaa entistä paremmin suurten kasaantuneiden yrityspääomien käyttöä ja toimintaa. Kasvavat yritykset itse pyrkivät tuhoamaan markkinamallin ja muuttamaan markkinat oman strategiansa alisteisiksi osaksi. Markkinatalous toimii parhaiten palvelusten ja yleensäkin pienten yritysten muodostamilla tuotannon osa-alueilla.

Talousoppia, joka uskoi markkinoiden täydelliseen toimintaan, nimitettiin klassiseksi. Kapitalismin kehitys on vienyt sen olettamuksilta ja opinkappaleilta pohjan pois. Siitä huolimatta jo vuosikymmeniä on vaikuttanut koulukunta, joka vannoo uskonomaisesti kapitalismin ja markkinamallin täydellisyyteen. Uusliberalistinen uskomus on, että kaikki pitää palauttaa voiton tavoittelun piiriin ja kaikki sääntely pitää poistaa, jotta markkinat voisivat tehdä työnsä. Niiden oletetaan kohdistavan voimavarat parhaiten ja hakeutuvan aina tasapainoon.

Nykyiset talouden realiteetit kertovat kuitenkin aivan muuta. Keskittyneen omistuksen tuomaa suunnatonta markkinavoimaa on säänneltävä. Toki hinnat keskittyneilläkin markkinoilla syntyvät, mutta eivät vertaisten toimijoiden neuvotteluvoiman toimesta. Ostovoimainen kysyntä ohjaa voimavarojen kohdistumista. Tämä taas tarkoittaa sellaisten tarpeiden laiminlyöntiä, joilla ei ole ostovoimaa.

Köyhien tarpeet jäävät aina huomiotta. Objektiiviset perustarpeet, kuten asunto, ruoka, terveys, koulutus eivät tule huomioiduksi markkinoilla. Kasvavat ruokajakelujonot, suurten kaupunkien ihmisten maksukyvyn ylittävät nousevat asuntojen hinnat ja vuokrat ovat näistä esimerkkejä. Samoin käy monille yhteisille tarpeille, kuten yhteiskunnan infrastruktuurille tai yleiselle hyvinvoinnille. Nämä ovatkin jääneet yhteiskunnan rahoittamiksi tehtäviksi.

Viimeaikoina terveyspalveluita on pyritty siirtämään voitontavoittelun kohteeksi yksityistämällä niiden tuotantoa. Tässä on kysymys uusliberalismin oppien sovelluksesta. Tässä on kysymys ideologiasta, joka palvelee pääomia omistavia tahoja. Sitä esitetään samanaikaisesti myös taloustieteellisenä käsityksenä. Taloustiede on altis etupyrkimyksiä edustavien käsityskantojen muotoilemiseen tieteen vaatimukseksi.

Kapitalismia muotoilee meidän ajassamme juuri tämä uusliberalismin ideologia. Se vaatii paluuta aikaan, jolloin ei ollut vielä vastavoimia pääoman toiminnalle. Ei ollut ammattiyhdistysliikettä työehtoja ja työoloja kohentamassa. Ei ollut työväenliikettä vaatimassa poliittista demokratiaa ja sitä kautta tasaamassa valtaeroja. Ei ollut julkista valtaa sääntelemässä liiketoiminnan toimintatapoja, suojaamassa kuluttajan oikeuksia ja vähentämässä liiketoiminnan ympäristölle aiheuttamia haittoja.
Kapitalismin toimintatapaan sisältyy useampia ristiriitoja ja kaikki ne edellyttävät puolueetonta valtiota säätelemään syntyviä eturistiriitoja.

Työn ja pääoman välillä on tunnettu ristiriita, jossa pääoma on voimakkaampi ja voi pitää palkkojen kehityksen vaatimattomana. Kuluttajat joutuvat myös puolustamaan etujaan tuotevääristelyjä, monopoli- ja kartellihintoja ja tuotteen rajoitettua käyttöikää vastaan. Yhteiskunta joutuu varautumaan yritysten pyrkimykseen ulkoistaa kaikki sellainen, millä ei ole suoraan tuottoa lisäävää vaikutusta. Tässä on kysymys kustannusten ulkoistamisesta. Ne ovat muun muassa ammatillisen koulutuksen, ympäristöhaittojen, työtapaturmien, tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja liiketoimintaympäristön aiheuttamien kustannusten siirtämistä yhteiskunnalle.

Kapitalismi ei lähtökohtaisesti tunnista eikä tunnusta resurssien rajallisuutta vaan liiketoimintaa pyritään koko ajan laajentamaan ja ottamaan käyttöön kaikki luonnonvarat mahdollisimman nopeasti. Kapitalismi ei ole tulevien sukupolvien etujen optimointia vaan sijoittajan lyhyen tähtäimen edun optimointia. Kapitalismi ei kuitenkaan pyri työvoimaresurssin täysimittaiseen hyödyntämiseen eli täystyöllisyyteen. Pikemminkin päinvastoin. Työttömyyden ylläpitäminen heikentää työntekijöiden edunvalvontaa, koska työnantaja voi aina palkata jonkun työttömän, joka tyytyy vähempään. Työehtosopimuksella ja sen yleissitovuudella ammattiyhdistysliike pyrkii rajoittamaan työnantajavaltaa.