Kolumnit
17.2.2023 09:45 ・ Päivitetty: 17.2.2023 09:47
Moni haluaisi nöyryyttää sotaan syyllistä Venäjää, mutta kannattaako se?
Suurteoksessaan Äärimmäisyyksien aika historioitsija Eric Hobsbawm kertoo mehevän anekdootin amerikkalaisopiskelijasta, joka oli esittänyt opettajalleen kysymyksen: “Tarkoittaako ilmaus ‘toinen maailmansota’, että on ollut myös ensimmäinen maailmansota?”
Hobsbawmin mukaan jokainen, joka on koskaan joutunut vastaamaan tällaiseen kysymykseen, tietää, ettei edes 1900-luvun historiallisten perusasioiden tuntemusta voi pitää itsestäänselvyytenä.
On helppo yhtyä Hobsbawmin näkemykseen: historiattomuus on vaarallinen ilmiö. Jos emme tunne edes parin sukupolven takaista historiaamme, olemme tietämättömiä myös sen aikaisista virheistä. Jos olemme tietämättömiä virheistä, kuinka vältämme tekemästä niitä?
Nöyryyttäminen tuntui sopivan hyvin heistä jokaiselle.
TARINA amerikkalaisopiskelijasta on käynyt mielessäni monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Venäjän hyökättyä Ukrainaan julkisessa keskustelussa on väläytelty mitä erilaisimpia kostofantasioita siitä, kuinka sodan pääarkkitehtia Vladimir Putinia ja Venäjän kansaa tulisi nöyryyttää.
On selvää, että laitonta hyökkäyssotaa käyvää valtiota vastaan on asetettava pakotteita. Yhtä lailla on selvää, että Ukrainaa on tuettava kaikin keinoin. Se puolestaan ei ole selvää, miten jonakin päivänä Venäjän ja Ukrainan välille solmitaan rauhansopimus, joka ei toista aiempia virheitä.
Historia nimittäin osoittaa, että rauhansopimuksilla voidaan kylvää siemeniä uusiin sotiin.
Vuonna 1919 solmittu Versailles’n rauhansopimus tuomitsi Saksan yksipuolisesti syylliseksi ensimmäiseen maailmansotaan. Saksaa rajusti rankaissut sopimus nöyryytti koko maata. Se määrättiin maksamaan massiiviset sotakorvaukset, ja armeija riisuttiin aseista.
Järkytys levisi halki maan, jossa puhkesi mittava kriisi. Hurja talouskurimus rakensi hedelmällisen maaperän natsien valtaannousulle ja maailman historian tuhoisimman sodan, toisen maailmansodan, syttymiselle.
Hyvä, ajattelin dokumentin äärellä.
SADAN vuoden takainen historia nousi mieleeni kesällä, kun vahvaa roolia Ukrainan kriisin ratkaisussa hakenut Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti, että hänen mielestään Venäjää ei pitäisi nöyryyttää. Helsingin Sanomien haastattelussa Suomen viiden suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajat tyrmäsivät Macronin näkemyksen.
Nöyryyttäminen tuntui sopivan hyvin heistä jokaiselle. Näin oli huolimatta Macronin perusteluista: Venäjän nöyryyttäminen veisi mahdollisuudet rakentaa rauhaa diplomatian keinoin.
Taustaa Macronin ajatuksille voi etsiä esimerkiksi dokumenttielokuvasta Macron, Eurooppa ja sota. Siinä Ukrainan sodan alkamisen aikoja kuvataan hänen sisäpiiristään käsin.
Eräässä kohtauksessa presidentti istuu virka-autonsa takapenkillä. Eletään alkuvuotta 2022, Venäjä on tuonut Ukrainan vastaiselle rajalle yli satatuhatta sotilasta, tankkeja ja aseita. Vielä Macron uskoo keskustelun voimaan mutta on silti huolissaan eskalaatiosta.
“En saa historiaa mielestäni”, hän sanoo.
Hyvä, ajattelin dokumentin äärellä.
Ei pidäkään.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.