Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

8.11.2019 19:53 ・ Päivitetty: 8.11.2019 19:53

MT: Koulun joulujuhlan järjestäminen kirkossa loukkaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan oppilaiden uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta

Koulun joulujuhlan järjestäminen kirkossa loukkaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Pasi Pölösen mukaan oppilaiden uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pölönen antoi ratkaisun asiassa, joka koski joulujuhlan järjestämistä kouvolalaisessa koulussa.

Ratkaisussa todetaan, että koulun joulujuhla on osa opetusta eikä sitä voi järjestää uskonnollisesti tunnustuksellisena siinäkään tapauksessa, että järjestetään vaihtoehtoinen tilaisuus oppilaille, jotka eivät halua osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) kummastelee apulaisoikeusasiamiehen ratkaisua.

Lohi sanoo perustuslakivaliokunnan linjanneen viimeksi 2014 yksimielisesti, ettei se pidä uskonnon ja uskonnonvapauden kannalta ongelmallisina vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Koulun juhlien järjestäminen kirkon tiloissa ei Lohen mukaan tee myöskään tilaisuudesta automaattisesti uskonnollista.

– Näyttää siltä, että apulaisoikeusasiamies on jättänyt huomioimatta perustuslakivaliokunnan kannan, Lohi sanoo tiedotteessa.

Perustuslakivaliokunta on hänen mukaansa kuitenkin se elin, joka viime kädessä tulkitsee perustuslain mukaisuutta, myös uskonnonvapauden näkökulmasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU