Miksi Leevi leikki?

Lehto kirjoittaa eräässä brasilialaisesseessään, että kaikki kielen yhteisen merkityksen hallintaan pyrkivät yhteisöt – jotka usein esitetään demokratian malleiksi – ovat repressiivisiä, poissulkemiseen perustuvia, hierarkkisia ja hierarkiaa luovia: sanalla sanoen luokkayhteisöjä.

Se, mitä Lehto sanoo kirjoitetun kielen universaalisuudesta, pätee myös kielenkäyttötapaan, jota kutsumme “järjeksi”. Universaali, “Lännen arvoja” puolustava järki voi sulkea ulos kenet tahansa. Kun ulossuljennan perusteena on universaaliksi julistautuminen, niin mikä tahansa, jolla on oma erityissisältö, on potentiaalinen uhka. Järjelle ei jää turvallista sisältöä. Siitä tulee järjettömyyttä, ideologiaa.

Lehto pyrki runoilijana omasta äänestä luopumiseen siinä missä muut omaäänisyyteen, ja loi prosaistina epäluovia luomuksia, siinä missä muut puhuivat luovuudesta. Suomentajana Lehto joskus käänsi normaaleja englannin lauseita epänormaaliksi suomeksi. Se oli reipasta mutta ehdottoman tahdikasta leikkiä väsymättömän leikkitoveri kielen kanssa. Lehdolla oli epätavallisia kokemuksia myös politiikassa. Hän yritti 1984 pelastaa Juhani Ruotsalon kanssa Suomen Kommunistisen Puolueen, vaikka Arvo Aallon avustajana tiesi, että pelastuksen toivoa ei ollut.

Tutustuin Lehtoon henkilökohtaisesti vasta 2013. Tarjosin hänen kustantamolleen Kirjastopäiväkirjaani. Lehto toimi toisin kuin kustantajat tavallisesti. Hän vastasi puheluuni raitiovaunusta ja kirja oli valmis kahden viikon kuluttua. Keskustelut jäivät lämmittämään mieltäni. Huumorintajuisille ominainen tapa suhtautua vakavasti keskustelukumppaniin oli kypsynyt Lehdossa kauniiksi. Hänen innostuneisuutensa tähden tuntuu tungettelemattomalta muistaa häntä etunimellä, Leevi.

Leikkiessään Leevi kutsui lukijoitaan kokeilemaan, miten hyvää elämä toisten kanssa voi käydä kielessä päinsä. Leikin tahdikas perusta antoi mahdollisuuden hervottomiin heittäytymisiin.

Miksi Leevi eli?

Esseekokoelmassaan Alussa oli kääntäminen (Savukeidas 2008) julkaisemassaan omahaastattelussa Lehto esittää monille tutun kysymyksen taiteesta taiteen vuoksi. Usko siihen, että “ylipäänsä voi olla asioita, jotka ovat tärkeitä itsessään”, on hänen mukaansa paras saavutuksemme. Taide on yhteiskunnalle tärkeää vain, kun se on tehty taiteen vuoksi.

Paras saavutuksemme on siis se, että on olemassa asioita – olkoot ne nimeltään esimerkiksi taidetta – joilla ei tavoitella muita asioita. Taide suo hetkiä, jotka ovat elämisen arvoisia siksi, että niiden aikana eletään, eivät siksi, että ne esimerkiksi tuottavat hyvinvointia, terveyttä, työkykyä ja talouskasvua.

2010-luvulla poetiikalla on suurempi vapautustehtävä kuin koskaan aikaisemmin. Talouden ja politiikan kone ponnistelee tehokkaammin kuin koskaan sen eteen, että kenelläkään ei olisi missään elämän hetkessä mieltä silloin kuin se eletään, vaan joka hetki olisi väline uusien välineellisten hetkien saavuttamista varten.

Lehdosta ei voi sanoa, ettei hän olisi ponnistellut ja ajanut hyviä asioita. Hänen ntamo-kustantamonsa on julkaistun nimekemäärän perusteella suurkustantamo. Työntekijöitä oli yksi, Leevi Lehto. Pelkkien konttoriteknisten operaatioiden määrä on ollut hirvittävä ja henkevämpää tekemistä riitti.

Kulttuurivaikuttaja Lehdon läheiset työtoverit kutsuvat häntä tilannetajuiseksi strategiksi. Se on onnistunut luonnehdinta. Tilannetaju ei mielestäni perustunut laskelmointiin. Sen pohjalla pilkahteli sydämellistä ja sydämeen käyvää lapsellisuutta. Työ ja leikki olivat sillä tavalla eri asioita, että leikin piti saada olla leikkiä, ja jos työ oli vain työtä, niin sen tarkoituksena oli taata, että leikki voi saada leikkinä uutta tilaa ja uusia mahdollisuuksia. Leevi eli, jotta hänen elämässään ja meidän muiden elämissämme olisi joskus mieltä.