Onneksi tarjolla oli paljon muuta mieltä virvoittavaa.

Ihan ensimmäisenä on syytä nostaa esiin UMO Helsinki Jazz Orchestran ja vierailevien solistiensa työväenlaulukonsertti. Otsikkona oli Työväenlaulu Jazz, mutta se oli aivan liian suppea määritelmä niille sovituksille, joita UMOlaiset kapunsa Ville Vannemaan johdolla olivat loihtineet. Kuultiin siis paitsi jatsia monessa muodossa dixielandista liki free jazziin, myös heavya, progea, kabareerytmejä – ja kaiken pohjana olivat vanhat työväenlauluklassikot ja 70-luvun laululiikkeen aarteisto.

Hulppeita sovituksia

Kokonaisuutenakin hienon, Työväen Musiikkitapahtuman omaa tuotantoa olleen konsertin (jonka biislistan yhtenä arkkitehtina oli toiminut tapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja) solistit tarjosivat monia huippuhetkiä. Valkeakosken oma poika Juha Viitala veti mainitun Bella Ciaon upeasti ja äityi Liiton tytön miesääniosissa jarkkoaholamaisiin hevirevityksiin. Jesse Kaikurannan tulkinta iki-ihanasta Julian Grimausta naulautui samaan kotimaiseen kunniatauluun, jossa ovat jo Kristiina Halkolan ja Tapio Heinosen levytysversiot.

Kolmas vokalisti, Vuokko Hovatta, oli kuin kotonaan tällaisten koukeroisten sovitusten parissa, onhan hän saanut sellaisiin hyvää treeniä suurta sävelkieltä rakastavan Kerkko Koskisen luottosolistina niin Ultra Brassa kuin KK Kollektiivissa. Hyvin taittui Hovatalta myös Kaj Chydeniuksen pelkistetympi sävelkieli, tosin Valkeakosken UMO-konsertissa kuultu Natalia oli kyllä kaukana pelkistyksestä.

Kun Musiikkitapahtuma pystyy organisoimaan näin hienoja uniikkikonsertteja, joissa rikotaan rajoja ja etsitään uutta, niin tällaisia lisää, pliis!

Pyörivät erotiikkapuhurit

Erin erotiikan pauloissa.

Ihan samalle tasolle ei pystynyt nousemaan toinen Musarien omatuotanto, tai tarkemmin sanoen ensimmäinen yhteistuotanto Kotkan Meripäivien kanssa. Kiihkeät tuulet – Naiset ja erotiikka -otsikon alle kasatulla konsertilla oli kyllä  hyvä perusidea, kiinnostavasti koottu solistijoukko  (Erin, Mira Luoti, Henriikka Nieminen ja Mari Rantasila, joka oli myös konsertin spiikkeri) ja Eeva Koivusalon luotsaama osaava bändi. Mutta yksi tärkeä osatekijä tökkäsi: biisilista.

Seksuaalisuuden ilon ja mieltä vahvistavan vaikutuksen nimeen vannovassa konsertissa odottaisi kuulevansa avoimia, rehellisesti rohkeita lauluja, ei vihjailevia tai pikkutuhmuuksilla keikailevia tirkistelybiisejä. Jälkimmäisiin lasken konsertin setistä esimerkiksi Veikko Samulin ja Juha Vainion naisnimimerkkien suojissa Kikalle raapaiseman puolipornolaulun Sukkula Venukseen, Nisa Sorayan yksinäisen kasarihitin Huone 105 tai Einin laulettavaksi aikoinaan annettu  kamala käännös Madonnan läpimurtohitistä Like A Virgin – eli proosallisesti Olen neitsyt (Raul Reimanin teksti). Minun korvissani vaikkapa Taiskan Mombasa on eroottisempi ja biisinä tekstiä (Jyrki Lindström) myöten paljon parempi kuin nuo kolme mainittua, vähän myöhäisempää renkutusta.

Kikan hitti  kuultiin toki Henriikka Niemisen ihan uudenlaisena ja vahvana tulkintana, mutta minun korvissani se ei näinkään päässyt irti vanhoista kaksimielisistä rasitteistaan.

Ihan toista maata olivat sitten esimerkiksi Mari Rantasilan tulkinta omasta läpimurtobiisistään Auringossa, Erinin niin ikään itsensä esittämä mainio Vanha nainen hunningolla  eikä hullumpi ollut toinen tähän konserttiin tehdyistä uusista biiseistä, Mira Luodin tekstittämä ja laulama Minä tulen. Se toinen, Suvi Isotalon kirjoittama ja Rantasilan tulkitsema Känniseksii oli  puolestaan arkisuudessaan yhdentekevämpi. Sen sijaan Ilona-yhtyeen reippaalla 80-luvun  pikkuhitillä Kesäpano on aina paikkansa tämänluonteisissa koosteissa, nyt sen esitti Erin.

Aikalaisrunoutta keskustelusivustoilta

Vaikka sukupuolisanastoa paljon viljeltiinkin, oli erotiikka koko lailla kaukana Kalevauva.fi-duon repertuaarista, jonka laulut perustuvat suoraan netin keskustelupalstoilta, ennen muuta  jo käsitteeksi muodostuneelta vauva.fi-sivustolta napattuihin tekstilainoihin. Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen konsepti on häkellyttävän toimiva, vaikka vähän pelkäänkin, että merkittävä osa Kalevauva.fin faneista nauttii kuulemastaan vain tekstien sisältämien alatyylisyyksien kuin koko idean verrattoman ironisuuden vuoksi.

Kalevauva.fi – musiikkia vauvalehtitodellisuudesta.

Työväen Musiikkitapahtuman Salakapakan täyttänyt keikka oli tapauksessa hilpeä ja kansa villiintyi muun muassa sellaisista biiseistä kuin Vakavissaan, etupyllystä tai Mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa. On tietysti vaikea uskoa, että kaikki vauva.fi-sivuille syydetty tajunnanvirta olisi tehty täydessä ymmärryksessä tai tosissaan, mutta jotain samaa todistusvoimaa omasta ajastaan  näissä lauluissa on kuin M. A. Nummisen suoraan seksi- ym. valistusoppaista poimimilla “lauluteksteillä” oli yli 50 vuotta sitten. Numminen riemastuttaa niillä yhä, mutta sitä sopii pohtia, elävätkö Kalevauvan biisit klassikkostatuksella kohotettuna vielä vuonna 2060-luvulla.

Hurmaava Ida Elina, luotettava Pepe

Itselleni koko festivaalin iloisin yllätys ja yksi parhaista musiikillisista elämyksistä oli Salakapakassa alkuillasta soittanut ja laulanut Ida Elina. Olin kyllä kurkkin ut youtubesta tämän poppikanteleen kuningattaren virtuoottisia videoita, mutta en arvannut, kuinka upealta hän livenä kuulostaisi.

Ida Elina, kantelepopin kuningatar.

Kanteleensoiton uusiin sfääreihin nostanut artisti päätti kymmenisen vuotta sitten kokeilla, miten tuo kalevalaisuuteen, Pokeloihin ja muihin ammoisuuksiin helposti liitettävä soitin toimisi pop-musiikissa. Hartaasti instrumenttia opiskellen ja ilmeisesti yritysten ja erehdysten tietä kulkien Ida Elinasta (taiteilijanimen takaa löytyy Oulaisissa syntynyt, nykyisin Espoossa asuva Päivi Kujanen) kehittyi soittajavirtuoosi, jolla piisaa kysyntää maailmalla.

Hänen kohdallan ei ole tarvetta kysyä, miksi. Jo heti, kun kuulee hänen tulkintansa vaikkapa Michael Jacksonin Billie Jeanista tai Adelen Skyfallista, tajuaa, että tämä nainen voi pistää yleisön kuin yleisön pähkinöiksi.

Niin teki myös Koskilla. Ida Elina ei nääs ole vain huipputaitava ja idearikas kanteleensoittaja, vaan myös aivan loistava laulaja, Ja mainio esiintyjä. Ja hauska. Ja – no kaikin puolin rakastettava lavapersoona, joka saa paitsi vaikuttumaan soitannastaan, myös hyvälle tuulelle.

Arvostus kasvaa, kun pääsee kuulemaan, että hänen lavalivekarismansa ei lähde pelkästä maailmanhittien kantelecoveroinneista. Myös hänen omat sävellyksensä ovat taiten tehtyjä ja mieleen tarttuvia.

Pepe puheliaana

Hiukka epäedullisessa ajankohdassa päälavalla esiintynyt Pepe Willberg ei antanut kovan paahteen löysentää tatsiaan, vaan veti verevän setin, jossa hänen Saimaa-menestyksensä myötä on entistä enemmän syvyyttä ja skaalaa. Ja on mistä ottaa: 60-luvun lopun Jormas-hittejä, Paradise-ajan poppeja ja taiteellisesti kunnianhimoisia Otto Donnerin säveltämiä lauluja, rock-klassikoiden coverointeja ja nyt myös näitä Matti Mikkolan progehtavia sävelteoksia, joista muutama valittu taittui vallan mainiosti Pepen pienemmälle, mutta taitavalle keikkabändille.

Rööperiin, Merimies, Hermes, Saat miehen kyyneliin, Raja, Lyhyenä hetkenä, Aivan sama mä oon onnellinen – aika harvassa ovat ne suomalaiset laulajat, joilla on tarjota vastaavanlaista laatubiisi- ja hittipotpuria yli 50 vuoden aikajanalta.

Pepe Willberg elää uutta kukoistuskautta.

Nuo kaikki mainitut ja monta muuta sisältyivät Pepen Valkeakosken settiin, jota hän väritti myös hänelle hiukan epätyypillisellä tavalla. Hän kertoi biisien väliin värikkäitä tarinoita niiden syntyvaiheista ja levytystilanteista – aikasemmin Pepe ei ole ollut järin tunnettu vuolaista välspiikeistä. Tämä muusikkouran myöhäisemmän vaiheen hieno  nousukiito – ja ehkä se Saimaa-albumilla tullut ensimmäinen kultalevyn saavuttaminen, jonka Pepe tosin kertoi senkin menneen väärin – ovat vapauttaneet pitkän linjan huippulaulajan.