Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

9.9.2020 07:31 ・ Päivitetty: 9.9.2020 07:31

”Muutos on poikkeuksellisen suuri ja nopea” – korona synkensi pk-yritysten näkymät: joka kolmas arvioi suhdanteiden heikkenevän

Koronakriisi on lähes tuplannut heikkeneviin näkymiin varautuvien pienten ja keskisuurten yritysten määrän Suomessa, kertoo pk-yritysbarometri.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pk-yrityksistä 32 prosenttia arvioi suhdanteiden heikkenevän tulevan vuoden aikana. Edellisessä barometrissä helmikuussa juuri ennen koronaepidemian alkua Suomessa samaa arvioi 17 prosenttia vastaajista. Paranevia näkymiä ennustaneiden yritysten osuus on laskenut 26 prosentista 21 prosenttiin. Loput 47 prosenttia vastanneista uskovat niiden pysyvän ennallaan.

Yhteenlaskettuna saldoluku laski siis arvoon –11, kun keväällä se vielä oli +9. Saldoluku laski 20 yksikköä puolen vuoden takaisesta mittauksesta.

– Muutos on poikkeuksellisen suuri ja nopea. Viimeksi vastaavaa nähtiin finanssikriisin aikoihin. Tällä kertaa sukellus jäi onneksi hieman pienemmäksi kuin finanssikriisissä, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen kertoo tiedottessa.

Heikoimmat saldoluvut annettiin teollisuuden ja kaupan aloilla sekä niitä pykälän positiivisemmat rakentamisen ja palveluiden parissa.

Malinen kertoo tiedotteessa, että yritysten tiukka kassatilanne ei mahdollista riittävää varautumista mahdolliseen toiseen korona-aaltoon. Barometrissä noin viidennes yrityksistä kertoo vaikeuksista maksujen hoitamisessa viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Yrittäjät ja Finnvera julkaisevat pk-yritysbarometrin kahdesti vuodessa. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 5 100 yritystä.

STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU