Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nähdäänkö keskustassa puheenjohtajavaali? – Antti Kurvinen: “Se on ensi kesän asia”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen eduskunnan täysistuntosalissa.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen on kertonut, ettei sulje pois keskustan puheenjohtajan tehtävän tavoittelemista.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kaikkonen puhui asiasta hiljattain Hanna Kososen ja Dimitri Qvintuksen Poditiikkaa-podcastin jaksossa. Kosonen on keskustan kansanedustaja ja Qvintus toimi aiemmin pitkään SDP:n avustajakaartissa.

-  Never say never, Kaikkonen totesi englanniksi viitaten ”älä koskaan sano ei koskaan”-sanontaan.

-  En minä nyt sitä poissulje, jos kannatusta siihen on, etteikö sitä voisi joskus miettiä, jos se paikka vapautuu.

Hän totesi, että elämäntilanteen pitää olla kohdallaan. Lisäksi kannatusta pitää olla enemmän kuin pyrkyä.

-  Aika näyttää, toteaa Kaikkonen.

Hän kuitenkin sanoo, ettei tällä rintamalla ole meneillään mitään aktiivista.

Keskustan sääntömääräinen puoluekokous on ensi kesänä Jyväskylässä.

Helsingin Sanomille Kaikkonen tarkensi, ettei hänellä ole kampanjaa päällä.

– En ole pyrkimässä, mutta en myöskään sano, ettei koskaan. Jos paikka joskus aukeaa, niin katsotaan sitten. En myöskään ole ajatellut lähteä haastamaan istuvaa puheenjohtajaa, hän sanoi lehdelle.

DEMOKRAATTI kysyi tänään myös eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen ajatuksia keskustan puheenjohtajan haastamisesta ensi kesänä.

Mikä on tilanteesi, miten mietit tätä asiaa?

– Minä en mieti tällä hetkellä asiaa. Se on ensi kesän asia. Minä keskityn tukemaan nykyistä puoluejohtoa ryhmyrinä (ryhmäpuheenjohtajana).

Mutta ensi kesänä mietit? “Se on ensi kesän asia?”

– Se ei ole ainakaan tämän hetken asia millään lailla, Kurvinen sanoo eikä näin ollen käytännössä ainakaan kiellä mahdollisuutta haastaa puheenjohtajaa.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko totesi tänään eduskunnassa olevansa hyvin sitoutunut hoitamaan puheenjohtajan tehtävää.

– Kauteni on katkolla Jyväskylän puoluekokouksessa. Aiheeseen liittyvät pohdinnat kerron hyvissä ajoin keväällä, Saarikko sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE