Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

18.7.2025 11:40 ・ Päivitetty: 18.7.2025 11:40

Näin asiantuntijat arvioivat EU:n uutta pakotepakettia

LEHTIKUVA / AFP / EDOUARD MERLO
Nord Stream 1 -kaasuputkeen liittyvä asema Lubminissa koillis-Saksassa vuonna 2022.

EU:n uusi pakotepaketti ei lopeta Venäjän hyökkäyssotaa, mutta on symbolisesti ja henkisesti erittäin tärkeä. Tätä mieltä ovat STT:n haastattelemat Venäjään erikoistuneet asiantuntijat, neuvonantaja Laura Solanko Suomen Pankista ja professori Kari Liuhto Turun yliopistosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Näen, että tällä paketilla on tärkeä tehtävä siinä, että sillä pyritään maksimoimaan Venäjään kohdistuva paine. Se on myös EU:n sisäisen yhtenäisyyden ja moraalisen selkärangan kannalta äärimmäisen positiivinen liike, sanoo Solanko.

Myös Liuhdon mukaan EU:lle on tärkeää, että paketti saatiin jälleen läpi ja EU:n yhtenäisyys säilyi. Suurempi konkreettinen merkitys on hänen nähdäkseen kuitenkin todennäköisesti sillä, mitä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump 50 päivän määräajan jälkeen tekee.

-  Yhdessä niillä voi olla paljon merkitystä. Tämäkin EU:n paketti on oikeansuuntainen, tällaista henkien taistelua tämä loppuviimeksi on.

Molemmat voivat kommentoida pakettia vasta alustavien tietojen pohjalta, koska yksityiskohdista ei tuoreeltaan ollut tietoa.

TRUMP uhkasi maanantaina Venäjää ja sen kauppakumppaneita jopa sadan prosentin tulleilla, jollei Ukrainan kanssa syntyisi sotimisen lopettavaa sopimusta 50 päivän kuluessa.

Professori Liuhto pitää öljyn hintakaton pudottamista oikeana toimena. Häntä kuitenkin arveluttaa, missä määrin varjolaivaston käyttö sen myötä jälleen lisääntyy.

-  Nehän eivät kunnioita mitään kattoa.

Öljylle asetetun hintakaton tarkoituksena on rajoittaa Venäjän öljyn viennistä saamia tuloja. Yritykset eivät saa tarjota esimerkiksi vakuutuksia venäläisille kuljetusyhtiöille, jos hinta ylittää asetetun kattohinnan. Hintakattoa alennetaan nykyisestä 60 dollarista runsaaseen 47 dollariin barrelilta.

SUOMEN Pankin Solanko arvioi, että öljyn hintakaton pudottamisen vaikutusten kannalta olisi tärkeää, että EU-maiden lisäksi muut G7-maat seuraisivat esimerkkiä.

-  Jos esimerkiksi Britannia ja Norja ovat siinä mukana, se on jo hyvin vahva.

Solankokin on kuitenkin enemmän huolissaan hintakaton valvonnan toteutuksesta.

Hänen mukaansa pakotelistalle on ilmeisesti nyt nostettu yli sata uutta öljytankkeria tai öljyn kauppaan liittyvää alusta. Lisäksi mukana on joitakin toimia, joilla voidaan asettaa pakotteita myös kolmansien maiden yrityksille, jotka ovat toiminnassa mukana.

-  Itse näkisin, että nämä olisivat potentiaalisesti paljon merkityksellisempiä toimia riippumatta siitä, mikä se öljyn hintakaton taso on. Näillä nimenomaan puututaan siihen, miten helppoa tai vaikeaa näitä määräyksiä on kiertää, Solanko sanoo.

SOLANGON mukaan paketissa kohdistetaan ilmeisesti joitakin toimia Rosneftin Intiassa sijaitsevaan öljynjalostamoon. Se viittaisi hänen nähdäkseen siihen, että EU on puuttumassa myös siihen, että EU:hun tuodaan venäläisestä raakaöljystä jalostettuja tuotteita Intiasta. Tällä hetkellä Venäjä voi viedä Intiaan rajoituksetta raakaöljyä jalostettavaksi.

-  Se olisi uusi toimi ja osoittaisi aika vahvasti, että nyt ollaan valmiita viimeisiäkin tämmöisiä reikiä tukkimaan, Solanko sanoo.

-  Paitsi että sekin supistaa Venäjän, tässä tapauksessa Rosneftin, tuottoja, se olisi myös moraalisesti suoraviivaisempaa, hän jatkaa.

Liuhto ei usko, että EU pystyy kovin paljon tekemään asialle,

-  Hävettää, miksi sen on annettu jatkua näin pitkään. Yhdysvallat pystyisi tekemään enemmän. Jos se laittaa sen yhden öljyjalostamon ja öljyn vientisataman mustalle listalle, sen jälkeen se loppuu. Se on hurja pakote, koska jos ei ole rahaliikennettä, ei voi tehdä bisnestä läntisessä maailmassa.

MOLEMMAT asiantuntijat nostavat pakotelistalta esille uutena ja kiinnostavana toimena Nord Stream -kaasuputkien käyttökiellon. Se on heidän mielestään ennemminkin symbolinen ele, jolla EU viittaa siihen, että jäsenmaissa ei tulevaisuudessa käytetä venäläistä maakaasua enää ollenkaan. Se auttaa pitämään EU:n sisäiset rivit kurissa.

-  Kenenkään on vaikeampi lähteä ottamaan yksittäisiä irtiottoja ja puuhailemaan Nord Streamin uudelleen käyttöönottoa, jos se on EU-pakottein kielletty, Solanko sanoo.

Liuhdon mukaan öljy tuo rahan Venäjälle ja maakaasu on tuonut geopoliittisen vaikutusvallan.

-  Tällä katkotaan sitä tulevaa Venäjän vaikutusvaltaa pois, ja kyllähän tässä tehdään tilaa vihreälle energialle, Liuhto sanoo.

Solangon mukaan on myös hyvin tervetullutta, jos pakotepaketissa on hieman lisää tuoteryhmiä, joiden vieminen Venäjälle on kiellettyä.

-  Siellä on edelleen kummallista kyllä esimerkiksi joitakin drooneissa käytettäviä tuotteita, joita mitä ilmeisimmin edelleen on ollut mahdollista kolmansien maiden kautta kierrättää. Tulkitsen, että nyt annetaan lisää työkaluja puuttua tämmöiseen kauppaan.

Sanna Nikula/STT

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU