Toimituksen kommentit
18.4.2023 11:09 ・ Päivitetty: 18.4.2023 11:10
Näin hallitusta tunnustellaan: Kokoomus ei puhu maahanmuutosta – perussuomalaiset loivensi kantojaan
Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) sai tiistaina pöydälleen puolueiden vastaukset, jotka voi “rivien välien” perusteella jakaa karkeasti kolmeen koriin. Osa puolueista haluaa hallitukseen, osa ei ja osa ymmärtää itsekin, että hallitusmalja on menossa tällä kertaa ohitse.
Halukkaiden hallituskumppaneiden joukossa ovat selkeimmin perussuomalaiset, SDP, RKP ja kd.
Suoran ein sanojia on vain yksi. Lyhyen lappunsa lähettänyt keskusta, joka ei vaivautunut edes vastaamaan tunnustelukysymyksiin.
Vasemmistoliitto vastaa tunnusteluun tosissaan mutta ei malta olla sekoittamatta mukaan vaalikampanjointia muistuttavaa tölvintää. Puolue tietää itsekin, että hallitukseen osallistuminen on äärimmäisen epätodennäköistä.
Saman epätodennäköisyyden toteaa vastauksissaan suoraan myös vihreät, joka listaa varmuuden vuoksi Orpolle kuusi kynnyskysymystä.
KOKOOMUS on pitänyt tärkeänä kysyä puolueilta mielipidettä valtiovarainministeriön linjaamaan valtion talouden 6 miljardin sopeutustarpeeseen. Vastaukset noudattelevat vaaliohjelmien sisältöjä, mutta niiden sävyistä voi tehdä päätelmiä hallitushalukkuudesta.
Siinä missä vasemmistoliitto kutsuu sopeutustavoittetta suoraan epärealistiseksi ja pilkkaa kokoomusta vaalilupausten syömisestä viittaamalla kansanedustaja Timo Heinosen “juhlapuhe”-lausuntoon, kampanjassaan räyhäkkäämmin esiintynyt SDP esittelee omaa linjaansa sovinnollisin sanankääntein.
Suoraa vastausta kysymykseen yhtyykö SDP VM:n joulukuussa julkaistun virkamiespuheenvuoron tilannekuvaan tai sitoutuuko se puheenvuorossa mainittuun sopeutusten mittaluokkaan ei anneta.
SDP kuitenkin toteaa vastauksessaan, että kasvu- ja työllisyystavoitteet yhdessä suorien sopeutustoimien kanssa vahvistaisivat julkista taloutta yhteensä 3,5-6 miljardilla eurolla.
SDP:n kynnyskysymykset ovat nekin jo vaaleista tuttuja. Puolue on valmis osallistumaan hallitukseen, joka edistää sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävää politiikkaa ja joka ei kohdista leikkauksia hyvinvointivaltion perustehtäviin kuten sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutukseen tai sosiaaliturvaan.
– Tämä tarkoittaa myös sitoutumista ihmisarvon kunnioitukseen sekä kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan, SDP:n vastauksessa todetaan.
Perussuomalaisten vastauksissa on esillä puolueen tiukka maahanmuuttolinja, varautunut suhtautuminen Euroopan unioniin ja ilmastotavoitteisiin. Puolue vetää vastauksissaan jyrkempää linjaa kuin loppuun listatuissa kolmessa kynnyskysymyksessä.
PS muun muassa kannattaa rikosvastuun alaikärajan laskemista alle 15 vuoteen. Ihmisoikeuskysymyksessä ps painottaa, että “Suomen tulee tukea niiden EU-maiden pyrkimyksiä, jotka ovat esittäneet toivomuksen esimerkiksi Geneven pakolaissopimuksen päivittämisestä”.
Ps:n haitalliseksi katsoman maahanmuuton lopettaminen on myös kynnyskysymyksenä. Puolue puhuu vastauksissa työperäisen maahanmuuton painopisteenä olevista korkeakoulutetuista, mutta kynnyskysymyksessä painopistettä ei enää mainita. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen maahanmuuton ehtona oleva 3000 euron tulorajaa ei näy vastauspaperissa lainkaan, vaikka puolue on sellaista aiemmin vaatinut.
Perussuomalaiset siis vaikuttaa valmiilta joustamaan jyrkimmistä työperäistä maahanmuuttoa koskevista kannoistaan. Hallitus selvästi kiinnostaa.
Myös kokoomus on perinteen mukaan vastannut omiin tunnustelukysymyksiinsä. Merkillepantavaa mahdollisen oikeistoyhteistyön kannalta on se, ettei kokoomus puhu lainkaan maahanmuutosta tai työperäisestä maahanmuutosta. Perussuomalaisille vaikea ilmaisu on korvattu puheella kansainvälisestä rekrytoinnista ja kansainvälisten osaajien houkuttelusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
