Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin hallitustunnustelut- ja neuvottelut etenevät – Rinne saa puolueiden vastaukset tänään

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toimii hallitustunnustelijana.

Tänään selviää, mitä puolueet vastaavat hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) kysymyksiin hallitusohjelmasta. SDP pyrkii kokoamaan uuden hallituksen ripeästi vanhalle pohjalle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitusneuvotteluissa ei pitäisi tulla eteen isompia vaikeuksia, sillä kaikki kaatuneen hallituksen viisi puoluetta ovat sitoutuneet hallituspohjaan ja -ohjelmaan.

Rinne on pyytänyt eduskuntaryhmiltä vastausta kolmeen kysymykseen: ovatko puolueet valmiita hyväksymään nykyisen hallitusohjelman, ovatko ne valmiita osallistumaan SDP:n johtamaan enemmistöhallitukseen ja onko niillä mahdollisia kynnyskysymyksiä osallistumiselle. Vastauksia odotetaan tänään kello 16:een mennessä.

Vastaukset julkistetaan sen jälkeen eduskunnan verkkopalvelussa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan kysymyksistä voi jo ennakoida, että hallitusneuvotteluista ei ole tulossa pitkät.

Hallitusneuvottelut on tarkoitus käydä sunnuntain aikana. Tavoitteena on, että hallitus päästään nimittämään jo tiistaina.

“Hallitustunnustelijan tehtävä on varsin symbolinen”.

Rinteen valintaa hallitustunnustelijaksi on kritisoitu, sillä hän erosi pääministerin tehtävästä luottamuspulan takia. Suurimpana eduskuntapuolueena SDP sai valita hallitustunnustelijan.

Rinteen valinta sopi myös keskustalle, vaikka se oli ilmaissut Rinteelle epäluottamusta pääministerinä muutama päivä aiemmin.

– Tässä tilanteessa, kun kaikki viisi puoluetta ovat ilmoittaneet, että jatketaan vanhalla pohjalla ja vanhalla ohjelmalla, hallitustunnustelijan tehtävä on varsin symbolinen, perusteli keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen torstaina.

Rinteen mukaan SDP pyrkii saamaan omat päätöksensä valmiiksi jo sunnuntai-iltana. Kaikkien puolueiden päätöksentekoelimet eivät kuitenkaan ole Rinteen mukaan vielä sunnuntaina koolla päättämässä.

SDP:n on tarkoitus päättää pääministeriehdokkaastaan puoluevaltuuston kokouksessa sunnuntaina. Samalla valitaan myös uusi ministeri eronneen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) tilalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE