Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin jyrkästi eduskunta jakaantui tiistaina – ”Vahvimmat ja suurimmat pärjäävät ja heikot sortuvat”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
SDP:n Niina Malm.

Hallituksen ja opposition näkemykset ns. vientivetoisesta palkkamallista eroavat kuin yö ja päivä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Hallitus vastaa eduskunnassa SDP:n alulle panemaan välikysymykseen palkkatasa-arvosta. Työministeri Arto Satonen (kok.) sanoi päivän aluksi hallituksen haluavan varmistaa, että työnantajilla on varaa maksaa työntekijöiden palkat.

– Tällä lakiesityksellä ei rajoiteta sopimista, Satonen painotti.

Ministeri näkee esityksen suorastaan välttämättömänä.

-  Viennin kilpailukyky on jokaisen suomalaisen etu, niin hoitajien kuin opettajienkin.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, SDP:n kansanedustaja Niina Malm puolestaan arvosteli ennen ryhmäpuheita hallituksen esitystä siitä, että esitys lisää vastakkainasettelua eri ammattikuntien, sukupuolten sekä julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöiden välillä.

– Erityisesti tämä laki vaikuttaisi naispalkkaisilla aloilla hyvin haitallisesti, koska palkkakehitystä ei voi jatkossa viedä työehtosopimuskierroksella sovittelijan toimesta eteenpäin.

SDP:N ryhmäpuheen pitänyt kansanedustaja Piritta Rantanen on niinikään erittäin kriittinen kommentoidessaan esitystä.

Jos lakimuutos tulee voimaan, seurauksena on Rantasen mukaan se, että palkkaerot kasvavat jokaisen neuvottelukierroksen jälkeen.

– Tämä tulee eriyttämään sopimuskenttää, ja tämän jälkeen vahvimmat ja suurimmat pärjäävät ja heikot sortuvat. Tämä hallitus kaivaa entistä syvempää palkkakuoppaa naisten ja miesten välille. Surullisinta tässä kaikessa on se, että tämä tulee johtamaan entistä pahempaan pulaan juuri niistä ammattilaisista, joista jo nyt on huutava pula.

Rantasen mukaan sairaanhoitajat, opettajat, varhaiskasvatustyöntekijät aiotaan nyt tuomita ikuiseen palkkakuoppaan.

– Eikä tämä koske ainoastaan julkisen puolen työntekijöitä. Samaan syvenevään kuoppaan ollaan laittamassa myös muun muassa myyjät, tarjoilijat, rakennusmiehet, laitoshuoltajat ja kuljettajat.

Rantanen korostaa, että esitys koskee jopa kahta kolmasosaa suomalaisista palkansaajista.

SDP:n Piritta Rantanen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

VASEMMISTOLIITON eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen syyttää ryhmäpuheessa Orpon hallitusta historiallisen työntekijävihamieliseksi ja naisvihamieliseksi.

Pekonen sanoo olevansa vihainen siitä, miten hallitus kohtelee lähihoitajia ja muita naisvaltaisten alojen työntekijöitä.

– Pääministeri Orpo yrittää uskotella, ettei hallituksen tavoite ole estää hoitajien tai opettajien palkankorotuksia. Mutta sehän tämän koko lain tavoite todellisuudessa on.

Pekosen mukaan hallitus pyrkii vientimallillaan sitomaan valtakunnansovittelijan kädet, jotta vuoden 2022 palkkaohjelman kaltainen ratkaisu ei voisi jatkossa toistua.

– Mikä pahinta, palkkakuoppamallilla kannustetaan työnantajia irrottautumaan palkkaohjelmasta jo ensi keväänä, jolloin sote-ammattilaisille luvatut palkankorotukset jäisivät toteutumatta. Tuskin törkeämmin työntekijöitä voisi enää kohdella.

VIHREIDEN puheenjohtaja Sofia Virta sanoo ryhmäpuheessa, että hallituksen ajama palkkamalli lähettää väärän viestin yhteiskunnan toimimisen kannalta täysin kriittisille mutta jo valmiiksi alipalkatuille aloille ympäri Suomen.

– Hallitus lähettää tämän epätoivoisen lain väkisin runnomisella surullisen viestin matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille siitä, ettei heidän tekemäänsä työtä arvosteta eikä työn merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle tunnisteta.

Ruotsin malliin vetoaminen on Virran mukaan epäreilu ja totuutta vääristävä argumentti hallitukselta.

– Ei ole reilua käyttää Ruotsia esimerkkinä, sillä hallitus varsin hyvin tietää, että Ruotsissa ei ensinnäkään kirjattu vastaavaa asiaa lakiin ja että Ruotsissa asioista on sovittu neuvottelemalla, eli luottamusta rakentamalla – ei rikkomalla yksipuolisella hallituksen sanelupolitiikalla.

KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen veti ryhmäpuheessa hieman kotiin päin sanoessaan, että ”palkkakuoppalaki” ei edistä joustavuutta ja sopimista suomalaisessa työelämässä.

– Orpon hallituksen palkkamalli tuo vain jäykkyyttä, sanelua ja repimistä. Kehotan Orpon hallitusta kuuntelemaan keskustalaisia talousosaajia: entistä pääministeriä Esko Ahoa ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehniä.

Kurvinen kertoo myös muistavansa kokoomuksen Sari Sairaanhoitaja -puheet ja perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ”duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen” -lausunnon.

– Uskon, että nämä muistetaan myös kodeissa ja työpaikoilla läpi Suomen. Siksi kokoomuslaisena tai perussuomalaisena olisin tänään aika nöyränä. Nöyryys ei kuitenkaan tunnu olevaan kummallekaan valtapuolueista ominaista. Sen sijaan ylimielisyys ja muiden syyttely tuntuu olevan.

Keskustan mielestä hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois eduskunnasta ja palata neuvottelupöytään.

HALLITUKSEN puolella lakiesitystä luonnollisesti puolustettiin.

– Kaikesta opposition pelottelusta huolimatta työmarkkinaosapuolilla on jatkossakin täysi vapaus sopia keskenään työehdoista ja siten kehittää esimerkiksi julkisten naisvaltaisten alojen palkkausta haluamallaan tavalla. Palkkaeroja ja palkkakuoppia voidaan korjata myös yleisen linjan puitteissa kohdentamalla korkeampia palkankorotuksia niitä kulloinkin eniten tarvitseville ammattiryhmille, kokoomuksen kansanedustaja Karoliina Partanen sanoo kokoomuksen ryhmäpuheessa.

– Oppositio käyttää valitettavan usein politiikassaan pelottelutaktiikkaa. Tämä on surullista ja myös huolestuttavaa ajassa, jossa pitäisi välttää tarpeetonta vastakkainasettelua. Tällä kertaa olette esittäneet poskettomia väitteitä siitä, miten naisvaltaisia aloja työnnetään palkkakuoppaan. Tämä on höpö höpö -puhetta, perussuomalaisten kansanedustaja kansanedustaja Sara Seppänen sanoo ps:n ryhmäpuheessa.

– Niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla työskentelevien palkankorotusvara määrittyy lopulta sitä kautta, pärjääkö taloutemme kokonaisuutena ja erityisesti, menestymmekö maailmanmarkkinoilla korkean osaamisen vientituotteilla. Vain vahva kansantalous mahdollistaa paitsi myönteisen palkkakehityksen niin myös laajat julkiset hyvinvointipalvelut ja sosiaalietuudet, kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman sanoo KD:n ryhmäpuheenvuorossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE