Vakiintuneissakin demokratioissa valtaa annetaan nyt niille, jotka tuottavat uhkakuvia. Siten päästään valtaan kiinni ja bonuksena poliittinen vasemmisto ja demokratian häviävät.

Kirjailija Sirpa Kähkösen kolumnissa (HS 30.8.2016) käsiteltiin aihetta otsikolla ”Topeliuksen Suomi purkutalkoiden kohteena.” Taustaksi kuvattiin yhteiskunnan muutosta alkaen 1800-luvun kansanaatteesta, sekä työväen isänmaallisuutta ja uhrimieltä sodissa ja niiden jälkeen. Silloin yhteishenki oli korkealla. Nyt ajan henki on kokonaan toinen.

Monissa maissa tavoitellaan ultraliberalismia, jossa kirjailija Ayn Randin mukaan ei ole olemassa yhteiskuntaa yksilöiden yläpuolella eikä siten myöskään hyvinvointia. Työhön kykenemättömistä huolehtivat enää hyväntekijät järjestöineen.

Juha Sipilän hallitus aloitti uhkakuvilla operoinnin toukokuussa 2015 kirjaten ohjelmaansa tiukat päätökset tavoitteistaan ja työtavoistaan. Oppositioon jääviä kuultiin, mutta ei kuunneltu. Palkansaajille sälytettiin erityisen paljon vastuuta maan taloudesta. Tyylivirhe korjautui, kun hallituksen arvostus työmarkkinoiden sopuun parani talvella 2016 ja myös Elinkeinoelämän keskusliitto palasi ruotuun.

Juhannuksen alla sovitulle kilpailukykysopimukselle hymisteltiin aluksi, mutta pian väitettiin sen olevan täysin epäkelpo yritys parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Sopimuksella heikennettiin palkansaajien työehtoja, pidennettiin työaikaa ja lisättiin työntekijöiden maksuosuutta sosiaaliturvasta. Toisaalta kansalaisten tuloverotusta kevennetään. ”Kiky” loi vakautta talouteen ja antoi edellytyksiä 35 000-45 000 henkilön työllistymiselle.

Valmisteltaessa elo-syyskuussa vuoden 2017 budjettia pääministeri Juha Sipilä piti vouhkaajat aisoissa mutta samantien palkansaajille esitettiin uusia vaatimuksia. Hallitus päätyi kutsumaan kolmikannan sorvaamaan uutta työllisyyspakettia yhden kuukauden pikatyönä. Taustalla ovat jo hallituksen esitykset uuden työntekijän koeajan pidentämisestä kuuteen kuukauteen, pitkäaikaistyöttömien palkkaamisesta määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteluja, sekä työntekijän takaisinottovelvoitteen lyhentäminen yhdeksästä kuukaudesta neljään.

Syyskuussa tutkitaan muun ohella ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksia, vaikka sen maksimipituus lyhenee 100 päivällä hallituksen esityksen mukaan. Muitakin työllisyyteen kytkettyjä muutoksia vaaditaan. Näin kouraistaan taas niiltä, joilla on vähiten annettavaa. Tavoitteena on 10 000 uutta työpaikkaa – tai paremmin sanoen vähentää työttömien määrää eläkerahastojen kustannuksella. Parempi olisi hakea maksumiehiä muualta, koska ”kuppi voi mennä nurin” työttömien sankassa joukossa.

Esille tulevat työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafssonin manaamat uhkakuvat. Hänen mukaansa (HS 4.9) keinovalikoimassa on ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen 125 työttömyyspäivän jälkeen, työehtosopimuksen alittavat palkat nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille sekä harjoittelijatason palkkojen täydentäminen valtion (=veronmaksajien) tuella. Paikallinen sopiminenkin koristaa listaa, vaikka sen piti olla isompien neuvottelujen kohde vuonna 2017. Kas kun ei tulevaa ”Suomen malliakin” heitetty samaan soppaan! Kansliapäällikkö näyttää omivan valtaa itselleen.

Vuoden 2015 syksyllä hallituksen pakkolakipaketti torjuttiin, mutta miten on syksyllä 2016? Varoittavasta esimerkistä käyvät Esko Ahon hallituksen ajat vuosilta 1991-1995. Silloin sovittiin aluksi palkankorotusten nollaamisesta ja palkansaajien eläkemaksusta. Hallitus vaati työttömyysturvan runtelemista yhä uudelleen, joten palkansaajat joutuivat usein uhkaamaan työmarkkinahäiriöillä. Pahimmat muutokset torjuttiin mutta nykyisessä ilmapiirissä voi käydä toisin. Asiaan vaikuttanee myös se, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt aiotaan siirtää työmarkkinasopimisen sivuraiteelle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi taannoisessa yrittäjäjuhlassa, että maassa on taipumus vaipua synkkyyteen, vaikka maa on maailman vakaimmista, maailman viidenneksi luovin, jossa asuu viidenneksi onnellisimmat ihmiset. Suomi on kymmenen joukossa lähes kaikessa, missä hyvää mitataan. Että semmoinen mittatikku presidentiltä.