Mielipiteet
2.12.2025 11:00 ・ Päivitetty: 2.12.2025 11:15
Näin tiukalla köyhät lapsiperheet ovat: tingi ruuasta, vältä harrastuksia
Vastikään julkaistu lapsiperheiden taloustilannetta kuvaava kysely on pysäyttävää luettavaa: lasten harrastuksista on tullut monille ylellisyyttä ja ruuastakin pitää aikuisten tinkiä.
Ensi- ja turvakotien liiton sekä Takuusäätiön kyselyyn vastanneita perheitä yhdisti yksi teema: arkielämä on muuttunut monessa kodissa selviytymistaisteluksi.
Hintojen nousu, sosiaaliturvan leikkaukset ja heikentynyt työllisyys ovat kasautuneet tavalla, jota ei voi enää ohittaa poliittisessa päätöksenteossa.
Kyselyssä 72 prosenttia lapsiperheistä kertoo taloutensa heikentyneen noin vuoden sisällä. Erityisen rajusti pudotus on osunut yksinhuoltajille sekä jo valmiiksi pienituloisille.
PERHEIDEN ARKI on kyselyn mukaan muuttunut karuksi. Monet vastaajat kertovat, että ruokaostokset rajoittuvat nyt halvimpiin vaihtoehtoihin, vihannekset ja kala jäävät pois, ateriakertoja skipataan.
Vanhemmat luopuvat omasta ruoasta varmistaakseen, että lapset syövät. Osa asioi välillä leipäjonoissa, osa kertoo turvautuneensa dyykkaamiseen selvitäkseen arjesta.
Lasten harrastuksista on tullut ylellisyystuote. Neljä kymmenestä vastanneesta arvioi, etteivät perheen tulot riitä edes yhteen mielekkääseen harrastukseen.
Leirejä, syntymäpäiviä, retkiä tai kavereiden kanssa tehtyjä aktiviteetteja on jouduttu perumaan. Jos lapsella ”ei ole varaa tulla mukaan”, se tarkoittaa käytännössä syrjäytymisriskin kasvua. Pelko tästä korostuu yksinhuoltajilla.
Vastaajat mainitsevat myös rahapulan aiheuttamasta häpeän tunteesta. Peräti 82 prosenttia kertoo uupumuksesta tai stressistä. Yli puolet kokee, että jaksaminen lasten kanssa on heikentynyt.
Tämän kriisin ovat aiheuttaneet poliittisten päättäjien valinnat.
Tämä on hälytysmerkki: kun vanhemmat uupuvat, koko perheen hyvinvointi horjuu.
Kysely tuo näkyväksi myös vakavammat seuraukset, maksuhäiriöt, ulosotto, henkinen ja fyysinen väkivalta, jopa lapsen kaltoinkohtelun riski lisääntyvät talousongelmien kasautuessa.
VAKAVINTA tilanteessa on, että pahimmat ongelmat kasaantuvat samoihin koteihin. Kyselyn mukaan vain kahdeksan prosenttia perheistä selvisi ilman, että talouden heikentyminen olisi vaikuttanut mihinkään arjen osa-alueeseen.
Monilla päällekkäisiä vaikutuksia on useita, jopa kymmenittäin. Tämä ei ole yksittäisten perheiden epäonnistumista, vaan rakenteellista köyhyyttä.
On rehellistä todeta, että tämän kriisin ovat aiheuttaneet poliittisten päättäjien valinnat.
Etuuksien leikkaukset, asumistuen heikennykset, työttömyysturvan uudistukset ja peruspalvelujen kustannusten nousu muodostavat yhdistelmän, joka iskee juuri lapsiperheisiin ja erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin.
Kyselyn mukaan esimerkiksi asumistuen leikkaukset ovat pudottaneet yksinhuoltajan tuloja 275 euroa kuussa, mikä näkyy suoraan ruokalautasella.
VASTAAJIEN VIESTI päättäjille on selvä. Perheiden tukiverkko on revitty rikki. Nyt on aika korjata, ei leikata.
Lapsiperheet eivät pyydä luksusta. He pyytävät mahdollisuutta elää tavallista, turvallista arkea. Mahdollisuutta syödä kunnolla, osallistua yhteisöön ja antaa lapselle ne kokemukset, jotka suomalaisessa hyvinvointivaltiossa pitäisi kuulua kaikille.
Poliittiset valinnat voivat joko jatkaa tätä köyhyyden kierrettä, tai pysäyttää sen. Nyt on aika valita lapsiperheiden puoli.
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen (sd.) Vaasasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
