Meeri Koutaniemi muistaa elävästi, kuinka hän lähti teininä Oulun rautatieasemalta kapsäkkiensä kanssa yöjunalla Helsinkiin. Hän oli saanut kesken vuotta paikan Sibelius-lukiosta ja muuttamassa yksin pääkaupunkiin.

– Muistan, kun kaaduin siellä keskellä tammikuista Oulun rautatieasemaa. Liukastuin jäällä naamalleni kaikkien kymmenien kassien kanssa. Mietin, että tästä minä nousen ja aloitan oman polun. Se oli valtava tienristeys elämässäni.

Kuusamossa syntynyt Koutaniemi kasvoi kuopuksena isossa perheessä, jossa kannustettiin itsensä ilmaisemiseen. Kaikki saivat soittaa, laulaa ja harrastaa – ja sitä pidettiin suuressa arvossa. Koutaniemi on kiitollinen vanhemmilleen kodin luovuuteen lykkivästä ilmapiiristä. Kasvun vuosia kuitenkin varjosti rankka kiusaaminen.

Koutaniemi halusi rahoittaa elämänsä itse työnteolla, vaikka olisi varmasti saanutkin apua kotijoukoilta. Aika Helsingissä oli itsenäistymisen, itseensä tutustumisen, oman polun määrittelemisen aikaa ja kantapään kautta oppimista. Lompakossa oli 21-vuotiaan isosiskon paperit.

– Koko Helsingin yöelämä oli minulle avoin. Kukaan ei katsonut, mihin aikaan tulen kotiin, millaisiin porukoihin päädyn, käytänkö päihteitä tai minkälaisia ihmissuhteita luon. Kaikki oli omissa käsissäni. Siinä oli valtava vapaus ja myöskin vastuu olla eksymättä.

– Se oli myös ensimmäisiä vaaran ja vapauden kokemuksia, jotka tuntuivat tosi omilta ja addiktoivilta. Uteliaisuuteni pääsi valloilleen ja sai vastinetta.

LUKIOAIKANA Koutaniemen yhteiskunnallinen kiinnostus heräsi ja hän alkoi myös löytää omaa kieltään ja ilmaisuaan. Hän harrasti valokuvausta Annantalolla, kuvasi filmikameralla ja kävi viikottain pimiössä. Kypsyi ajatus kuvajournalismista.

Lukion jälkeen Koutaniemi lähti maailmalle. 19-vuotiaana hän suuntasi kameroineen kuukaudeksi Intiaan. Hän halusi tutkia maan kastijärjestelmää, koska se tuntui suomalaisesta demokratiasta katsottuna kaukaiselta.

– Minua kiinnosti kenttätutkimuksen metodi – että vain paikan päällä voin saada vastauksia kysymyksiin. On eri asia lukea kirjastossa aiheesta kirjaa kuin päästä keskustelemaan siitä kasvokkain.

Intiasta kotiintuomisina oli ainekset ensimmäiseen valokuvanäyttelyyn. Intiassa syntyivät myös hänen ensimmäiset lehtireportaasinsa. Matka antoi vahvistusta omalle ammatilliselle unelmalle.

– Ymmärsin, että vaikken ollut ammattilainen tai vielä opiskellut alaa, olivat metodini hyvin intuitiiviset ja ihmisläheiset. Olen onnellinen, että samat metodit ovat edelleen käytössäni ilman mitään rajoittavia dogmeja tai sääntöjä.

Tarinoita voi kertoa monella tavalla. Miksi Meeri Koutaniemen välineeksi valikoitui juuri kamera? Koutaniemi viittaa pitkin haastattelua monta kertaa lapsuuteen ja nuoruuteen, niin suuri merkitys ajalla on ollut. Nytkin hän palaa Kuusamoon.

– Äitini kuvasi meitä lapsia, meistä jokaisesta on noin kymmenen albumia valokuvia. Dokumentaatio oli läsnä arjessa. Isäni kuvasi todella taiteellisesti luontoa. Hän otti diakuvia luonnosta ja sen yksityiskohdista.

Isä istutti perheen valkokankaan eteen, hän opetti hiljentymään kuvan äärelle.

– Opin kuuntelemaan valokuvaa. Siihen on lapsena sekoittunut tylsistymisen ja inspiroitumisen tunteita. Silloin mietin, että miksi pitää istua ja tuijottaa jotain varpua tai kanervan kukkaa. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten suuri merkitys sillä on ollut.

Koutaniemi oli sisarensa valokuvamallina niinä vuosina, kun häntä kiusattiin koulussa.

– Maarian katseella oli todella korjaava vaikutus omanarvontunnolleni ja arvolleni.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lapsuudessaan Meeri Koutaniemi seikkaili erilaisissa maailmoissa lukemalla kirjoja.

MEERI KOUTANIEMI on kiertänyt maailmaa ahkerasti, tehnyt töitä 70 maassa. Kun hän miettii, mistä kumpuaa halu nähdä maailmaa, hän päätyy taas Kuusamoon. Kaupungin kirjasto ruokki intohimoa tietää lisää ihmisyydestä.

– Luin valtavasti ja elin tarinoista, eri maailmoista. Kaikesta mitä maailmassa on ja mistä minä en tiedä. Kulttuureja, maantieteellisiä paikkoja, historiallisia ajanjaksoja, fantasiakirjallisuuden todellisuuksia. Mielikuvitukseni oli todella rikas ja tykkäsin myös matkustaa sen avulla. Olla muualla, vaikka fyysisesti olin yhä Kuusamossa.

Nykyään Koutaniemi voi olla fyysisesti muualla, mutta matkustaa mielessään Kuusamoon. Kun suurkaupunkien häly käy raskaaksi, hän ammentaa rauhaa ja lohtua Kuusamon luonnosta. Hän on huomannut, että on oikeastaan pitänyt lähteä kauas päästäkseen lähelle.

– Havahtuminen pohjoisen ainutlaatuisuuteen on tullut muissa maissa. Uskomattomia luontokohteita on maailma täynnä, mutta meillä on niin valtavan puhdas ja vapaa luonto. Olen onnellinen, että olen syntynyt hiljaiseen ja ristiriitaiseen pohjoisen kaamokseen.

Koutaniemi on kokenut maailman kokonaisuutena, jossa valtioiden ja kulttuurien väliset rajapinnat ovat hieman keinotekoisia. Hän on halunnut ymmärtää kulttuurisia ja sosiaalisia yksityiskohtia eri kulttuurien sisällä – millaiset asiat meitä yhdistävät.

LUKIOAIKOINA Koutaniemi kiinnostui yhteiskunnallisista asioista. Hän seurusteli Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin keskittyneen aktivistin kanssa. Koutaniemi on myöhemmin tutkinut konfliktia ja käynyt paikan päällä useaan kertaan. Kandityönsä hän teki talojen tuhoamisesta Länsirannalla.

Gazan kriisiä on ollut kivuliasta seurata.

– On ollut vastenmielistä katsoa, miten hitaasti maailman päättäjät reagoivat. Ja kuinka me kaikki olemme niin valtavan humanitaarisen hädän, sotarikoksen ja kansanmurhan edessä näin avuttomia.

Suomen olisi pitänyt tunnustaa Palestiina jo kauan sitten, Koutaniemi sanoo ja toivoo, että jutun julkaisun aikaan niin olisi jo tapahtunut.

Moni kuitenkin onneksi osoittaa solidaarisuutta mielenosoituksin, boikotein ja kansainvälistä painostusta lisäämällä.

– Hiljaisuuden rikkomisella on valtavan suuri merkitys. Se antaa toivoa, että meissä on ihmisyyttä vielä jäljellä.

KOUTANIEMEÄ ovat aina kiinnostaneet yhteiskuntajärjestelmät – miten ne ovat syntyneet, mitkä asiat määrittelevät vapauttamme tai rajoittavat sitä. Huomaamatta ei ole jäänyt, että rajoitukset ovat usein uskonnon, patriarkaatin tai eliitiin määrittelemiä.

– Minulla on halu ymmärtää laajemmin vallankäytön dynamiikkaa ja sitä rikkovia ja vastustavia voimia.

Koutaniemestä on huolestuttavaa, että meitä vaivaa kollektiivinen harhaluulo, että nykyisten itsestäänselvyyksien, kuten tasa-arvon, puolesta ei enää tarvitsisi taistella.

– Päinvastoin. Eniten työtä vaatii sen ylläpitäminen. Pitäisi olla itsestään selvää, että nainen saa päättää kehostaan, mutta maailmassa on lukuisia esimerkkejä aborttioikeuden kiristyksistä tai abortin kieltämisestä. On huolestuttavaa, kuinka vuosisatojen työ romutetaan noin vain – sormien napautuksella.

Koutaniemi arvelee, että Suomessa ollaan ehkä tuudittauduttu siihen, että mitä naisten oikeuksille tapahtuu muualla, ei voi tapahtua täällä.

Ei aiemmin olisi voinut kuvitella Koutaniemen mielestä sitäkään, mitä Suomessa nyt tapahtuu. Kaikesta olennaisesta leikataan – koulutuksesta, terveydenhuollosta, kulttuurista.

– Luulin, että nämä olisivat niin syviä ja pyhiä arvoja, että pidämme niistä kynsin hampain kiinni – kansalaisia ja hallitusta myöten.

Koutaniemi ei kaunistele. Hänen mielestään leikkaukset kertovat siitä, että kulttuuria aliarvioidaan ja väheksytään. Sama pätee muihinkin leikkauksiin. Ne tarkoittavat hänestä yksinkertaisesti sitä, että ihmisryhmistä, joilta leikataan, ei vain haluta pitää huolta.

– Ei haluta, että ihmiset voivat elää ihmisarvoista elämää. Tämä ei ole vain tämänhetkistä politiikkaa, vaan koko suomalaisuuden ja Suomen tulevaisuuden määrittelemistä. Tämän hetken päätöksillä on valtavat seuraukset.

– Tulevaisuudessa menot ovat moninkertaiset nykyisten päätösten ja säästämisen takia. Päättäjien päätöksistä puuttuu vastuu seurauksista.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Meeri Koutaniemi kertoo mielellään aktivistien, erilaisten muutostentekijöiden tarinoita.

MEERI KOUTANIEMI on tehnyt urallaan monia mielenkiintoisia projekteja, eikä niistä ole helppo valita itselle merkityksellisimpiä. Tovin mietittyään hän poimii kaksi.

Unohdetut suomalaiset -näyttely Ateneumissa viisi vuotta sitten oli tärkeä, koska hän pääsi ymmärtämään ystävänsä ja toimittaja Lea Pakkasen inkerinsuomalaisia juuria.

– Se auttoi ymmärtämään suomalaisuudesta ja sen historiasta jotakin, mitä minulle ei ollut kerrottu.

Erityistä oli sekin, että näyttelyn materiaaleja päästiin keräämään Venäjälle viimeisenä mahdollisena aikana. Venäjä ei ollut aloittanut hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja työryhmä pääsi Siperiaan seuraamaan inkerinsuomalaisten Stalinin vainojen aikaisia jalanjälkiä.

Jotkin projektit ovat elämän mittaisia, Koutaniemi uskoo. Yksi sellainen on 13 vuotta työn alla ollut projekti tyttöjen ympärileikkauksesta – kaunistelemattomasti tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Hän on tutkinut aihetta kolmessatoista maassa.

– Olen keskittynyt paikallisiin muutoksen tekijöihin – eri ikäisiin, eri maalaisin, eri sukupuolisiin aktivisteihin. Ruohonjuuritason työhön asenteiden muuttamiseksi, tiedon jakamiseksi sekä ympärileikkauksiin liittyvän hiljaisuuden ja tabun rikkomiseksi.

Hiljaisuuden rikkominen on olennaista, koska yleensä siitä alkaa myös muutos.
– Lakimuutoksia saavutetaan myös tällaisella ruohonjuuritason työllä ja painostuksella. Mutta lain implementoiminen kentällä, sinne yhteisöihin, vaatii jalkatyötä ja kontaktia. Olen kiinnostunut tämän työn tekijöistä.

SILPOMINEN ei ole vain tietyn maailmankolkan ongelma ja siksi Koutaniemi onkin pyrkinyt työssään keskittymään maihin, joihin ei yleensä katsota.

– Yleensä puhutaan, että se on mustan Afrikan ongelma, mutta sitä on esiintynyt kaikkialla maailmassa. Ja kun puhutaan perinteen juurisyistä – naisen seksuaalisuuden kontrolloimisesta – meillä on esimerkkejä samasta väkivallasta kaikista kulttuureista.

Koutaniemi on löytänyt ympärileikkausta harjoittavia yhteisöjä muun muassa Latinalaisesta Amerikasta, Lähi-idästä, Aasiasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Yhdysvalloissa Koutaniemi tapasi 73-vuotiaan Renee Bergströmin, joka silvottiin valkoisessa kristillisessä yhteisössä 1960-luvulla. Äiti oli nähnyt 3-vuotiaan tyttärensä hinkkaavan itseään tyynyjä tai peittoja vasten. Sukuelinten koskettelu oli kauhistuttanut ja hän oli kysynyt lääkäriltä, onko tytössä jotakin vikaa.

– Kristityn yhteisön lääkäri oli sanonut, että tällä menetelmällä lapsi korjataan koko loppuelämäksi, eikä hän tule ikinä masturboimaan. Reneen äiti uskoi ja oli yhteisössä kasvaneena ja auktoriteettiuskoisena antanut ympärileikata tyttärensä.

Koutaniemen mukaan Bergström on tarinansa julkisesti kerrottuaan saanut useita yhteydenottoja muilta naisilta, jotka on leikattu samankaltaisissa yhteisöissä.

Koutaniemi aikoo ensi vuonna viimeistellä tietokirjan ympärileikkauksista. Yhteen pitää koota kolmentoista vuoden ja yhtä monen maan kenttätutkimus sekä muu taustatutkimus. Haastatteluja Koutaniemi on tehnyt satoja ja valokuvia on yli 50 000.

– Toivon, että saisin sen kansainväliseen levitykseen myös koulutusmateriaaliksi kouluihin, kansalaisjärjestöihin ja terveyskeskuksiin. Toivon, että kirja voisi tarjota tarvittaessa myös vertaistukea.

MEERI KOUTANIEMI ja rockmuusikko Sami Yaffa menivät naimisiin Mallorcalla 2017. Heidän toinen kotinsa on saarella ja he vetäytyvät palautumaan työrupeamien jälkeen. Koutaniemen mielestä on tärkeää, että molemmat ymmärtävät, mitä intensiivisestä työjaksosta palautuminen tarkoittaa.

– Se vaatii totaalista irrottautumista ja hiljaisuutta. Eikä lepo ole lineaarista, että nyt nukun kolme päivää ja sitten taas olen kunnossa. Voi olla että en kahtena ensimmäisenä päivänä saakaan unta, kun olen niin kierroksilla. Lepo voi tulla myöhemmin. Se vaatii joustavuutta.

Kahden taiteilijan yhteiselo sujuu hyvin, kun kummatkin ymmärtävät myös, mitä luominen vaatii. Mikä luovuutta ruokkii ja miten luoviin impulsseihin vastataan.

– Se vaatii toiselta ymmärrystä, että hei mulla on nyt tällainen luova impulssi, joka saattaa rikkoa suunnitelmat tai jonkin arkisen rytmin. Kun kyse on hedelmällisestä hetkestä, silloin pitää antaa tilaa, tukea ja kannustaa kaikin mahdollisin tavoin toista käyttämään luomisvoima parhaalla mahdollisella tavalla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Demokraatin joulupukkivisassa Meeri Koutaniemi oli 50. joulupukki kautta aikain. (Kuva: Mikko Huotari)

KOUTANIEMI oli tänä vuonna Demokraatin joulupukki. Hän lähti leikkiin innostuneesti ja täysillä. Pukin tamineissa hän ei ollut ensimmäistä kertaa. Koutaniemen perhe on iso – jouluisin Kuusamoon kokoontuu joulunviettoon parhaimmillaan 22 hengen joukko. Kuusi sisarusta, heidän puolisonsa ja lapset. Joulupukkina ollaan vuorotellen.

– Olen ollut tosi hyvä joulupukki, kun minulla on niin matala ääni. Siitä on aikaa, kun oli viimeksi minun vuoroni. Ehkä teen tänä jouluna comebackin!

Demokraatin painetussa lehdessä naamioidaan joka vuosi joku julkisuuden henkilö joulupukiksi ja lukijat saavat arvuutella, kuka parran takana lymyää. Tänä vuonna joulupukkivisailu täytti 50 vuotta.

Juttu on ilmestynyt Demokraatin aikakauslehdessä 23/2025.