Itse asiassa valtikka on Kansallisteatterissa jopa suvereenisti naisten kädessä: syksyn seitsemästä ensi-illasta kuudessa on nainen puikoissa. Heistä osa on talon “omaa kalustoa” kuten vakinainen dramaturgi Minna Leino ja  kotikirjailijan statuksella teatterin kanssa yhteistyötä tekevä Laura Ruohonen tai sitten sen näyttämöillä aiemmin paljon työskennelleitä kuten Laura Jäntti. Anne Rautiainen ja Mikaela Hasan ovat  puolestaan ohjanneet Kansallisessa molemmat vain kerran.

Se kuudes eli Mari Rantasila on viime vuodet työskennellyt sekä näyttelijänä että ohjaajana elokuvan parissa, mutta pääsee nyt debytoimaan Kansallisteatterissa ohjatessaan pienelle näyttämölle  Jenni Toivoniemen ja Kirsikka Saaren kirjoittaman “Masennuskomedian”. Se perustuu Rantasilan alkuperäisideaan ja kokemuksiin mielenterveyskuntoutujien työkeskuksen ilmapiiristä, johon hän pääsi tutustumaan käydessään hyödyntämässä laitoksen kopiokonepalveluja.

– Minuun teki ison vaikutuksen, miten siellä suhtauduttiin työhön, ja ajattelin, että tällaisia kaikkien työyhteisöjen pitäisi olla. Siitä lähti syntymään tämä surrealistinen komedia työstä, joka on myös arvonäytelmä: se pohtii, miten me arvotamme itsemme kilpailuyhteiskunnan kovettamassa työelämässä, kuvailee Rantasila.

Suuren näyttämön ensi-illoista  “Koivu ja tähti” (13.9.) on Kansallisteatterin panos Suomen itsenäisyysjuhlintaan. Pirkko Saision kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama juhlanäytelmä liikkuu kolmessa aikatasossa: ajassa ennen itsenäisyyttä, tässä ja nyt -hetkessä ja tulevassa, jossa itsenäisyys voi olla jo uhattuna.

Pirkko Saision ja Laura Jäntin uusi yhteistyö on Kansallisteatterin panos Suomi 100 -juhlintaan: neotopeliaaninen näytelmä katsoo nykysuomalaisuutta myyttien ja historian läpi.

– Näytelmän fokuksessa on suomalainen keskiluokka, joka pyörii maailmassa, joka koostuu historiasta, globaalisuudesta ja luonnosta sekä myyttisestä alitajunnasta. Nämä luovat kokonaiskuvaa siitä, missä nyt mennään, Laura Jäntti kiteyttää näytelmän sisällön.

Jäntin ja Saision yhteistyötä nähtii Kansallisen päänäyttämöllä viimeksi paljon kiitoksia niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin keränneessä “Slava!”-musiikkiteatterijärkäleessä.

Jos on Kansallisteatteri tänä syksynä kiitettävästi tasa-arvon asialla, myös lapset huomioidaan hienosti, kun suuren näyttämön valtaavat marraskuussa Laura Ruohosen nonsense-runojen hillittömät hahmot. Viime keväänä kirjana ilmestyneen “Tippukivitapauksen” runojen pohjalta on sovitettu koko perheen musikaali, jossa seikkailevat muun muassa , diktaattorirouva Diktaatta, kävelevä viikuna, nirso ipana, joka syö vain lentäviä lettuja, rullaluisteleva portieeri sekä tietysti Seela Sellan esittämä Päätäi Väätäinen ja Vuokko Hovatan Seija Soija -niminen papu, jotka ovat  tuttuja jo Ruohosen ja hänen kuvittajakumppaninsa Erika Kallasmaan aiemmasta ilottelusta “Yökyöpelit”.

Laura Ruohosen kirjoittama ja ohjaama koko perheen musikaali Tippukivitapaus tuo Kansallisen suurelle näyttämölle hillittömän hahmokavalkadin.

Musiikin Tippukivitapaukseen (kuten Yökyöpeleihinkin) säveltäneen Anna-Mari Kähärän mukaan esitys on ehdottomasti sallittu myös aikuisille. Kansallisteatterin avajaisissa nähdyn katkelman perusteella koukuttavaa nähtävää ja kuultavaa on tosiaan tarjolla koko perheelle.

Pienen näyttämön ensimmäisenä ensi-iltana (8.8.) nähdään odotettu dramatisointi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Kjell Westön romaanista “Kangastus 38”. Hienon romaanin on sovittanut Michael Baran ja näyttämölle sen ohjaa Mikaela Hasán.

Westö kertoi näytäntökauden avajaisissa käyneensä juuri ensimmäisen kerran katsomossa näytelmän harjoituksia ja vaikuttuneensa näkemästään.

– Olin joskus nuorena Svenskanissa itse lähemmin tekemisissä teatterin kanssa, ja nyt harjoitusten seuraaminen palautti mieleen, kuinka hienoa työryhmässä työskentely voi olla. Tämä oma ammatti kun on aika yksinäistä touhua.

Ohjaaja Mikaela Hasánin mukaan Kangastus 38:n ydinkysymys on siinä, voiko yksittäinen ihminen vaikuttaa historian kulkuun tilanteessa, jossa kaikki näyttää luisuvan kohti katastrofia.

– Se on myös tarina Suomen haavoista, joihin ei ole haluttu katsoa, ei avata saati sitten ruveta hoitamaan, sanoo Hasán näytelmästä, jossa vuoden 1918 kansalaissodan vankileirien pitkät varjot tavoittavat päähenkilö Milja Matilda Wiikin  vielä 20 vuoden kuluttuakin vuonna 1938, jolloin uusi sodanuhkä leijuu koko Euroopan yllä.

Saatana saapuu Willensaunaan

Willensaunassa saa syyskuun 6. päivä ensi-iltansa teatterin eri lajeja fuusioiva Anne Rautiaisen ohjaus Mihail Bulgakovin järkälemäisestä klassikosta “Saatana saapuu Moskovaan”, näyttämöllä originaalinimellään “Mestari ja Margarita”. Toteutuksessa perinteinen puheteatteri saa rinnalleen visuaalisen ja fyysisen ja vaqhvasti myös nukketeatterin elementtejä. Bulgakovin huimassa Stalinin ajan Moskovaan sijouttuvassa satiirissa seikkailevat niin Saatana, Jeesus, Pontius Pilatus kuin luomistuskainen kirjailija Ivan Bezdomnyi, joiden polut risteytyvät mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla.

– Ihastuin teoksessa aikoinaan sen absurdiin hulluuteen, ja siitä tuli elämänmittainen suhde, koska teoksen tasot ovat aina vaan niin herkullisia, erityisesti Saatana ihmiskunnan peilinä. Ja kukapa ei haluaisi ohjata Jeesuksen ja Saatanan välistä vuoropuhelua, Rautiainen hehkuttaa.

Kansallisteatterin näytäntökauden spesialitettina nähdään Minna Leinon ohjaus Thomas Bernhardin romaanista “Vanhat mestarit”. Se tulee ensi-iltaan syyskuun 7. päivä Taidemuseo HAMissa Tennispalatsissa. Taiteiden välillä älykkäästi ja ironisesti liikkuvan romaanin monisäikeiset keskustelut käydään Wienin taidemuseon Bordone-salissa, ja siksi ohjaajakin halusi viedä esitystapahtuman asianmukaiseen miljööseen.

Kansallisteatterin syyskauden ainoa miesohjaajan työ on Aleksis Meaneyn ohjaus Okko Leon tuoreesta tekstistä “Pimeä huone”, joka liikkuu valokuvauksen ja sitä kautta taiteen tekemisen etiikan perimmäisten kysymysten äärellä: millä ehdoilla kuvia otetaan, mitä rajataan pois, miten kuvat määrittävät maailmaa?

Kiertuenäyttämön uutuusesitys on maastapoistokriittinen “Toinen koti”, jossa kohtaavat pakolaisina tänne tulleet taiteilijat ja täkäläiset teatterintekijät ja muusikot. Dokumentaarinen näyttämöteos kyseenalaistaa Suomen nykyisen karkotuskäytännön, jolla voidaan lähettää joku taiteensa takia kotimaassaan vainon kohteeksi  joutunut ja maanpakoon lähtenyt takaisin lähtöpisteeseen. “Vaihda ammattia ja palaa”, kuuluu tyly viranomaisviesti.