Talous
25.3.2025 13:13 ・ Päivitetty: 25.3.2025 13:52
Nämä suomalaiskaivokset pääsivät EU:n strategisten hankkeiden listalle
Euroopan komissio haluaa edistää nopeutetusti kuutta kaivoshanketta Suomessa. Ne sijaitsevat eri puolilla maata, Harjavallasta aina Sodankylään asti.
EU-komissio listasi tiistaina yhteensä 47 hanketta, jotka ovat tärkeitä EU:n strategisten raaka-aineiden kapasiteetin lisäämisen kannalta. Mukana on sekä louhintaa, jalostusta että kierrätystä.
Listan hankkeista kuusi sijaitsee siis Suomessa. Ne ovat Anglo American -yhtiön Sakatin kaivoshanke Sodankylässä, Terrafamen Kolmisoppi-kaivoshanke Sotkamossa, Fortumin akkukierrätyskeskus Harjavallassa sekä Kokkolassa sijaitsevat Keliberin litiumkaivos ja -jalostamo, Hycamiten grafiittituotantolaitos ja Jervois-yhtiön kobolttijalostamo.
Strategisen aseman saaminen merkitsee muun muassa, että hankkeet ovat oikeutettuja nopeampiin lupapäätöksiin. Louhintahankkeiden lupamenettely saa kestää enintään 27 kuukautta ja muiden hankkeiden enintään 15 kuukautta.
EU:n tavoitteena on vahvistaa eurooppalaista raaka-ainetuotantoa ja vähentää haitallisia riippuvuuksia. Unioni haluaa, että suurempi osa EU:ssa käytetyistä raaka-aineista louhittaisiin, jalostettaisiin ja kierrätettäisiin EU:ssa.
ELINKEINOMINISTERI Wille Rydman (ps.) sanoo tiedotteessa, että komission päätös vauhdittaa mineraalialan kehitystä Suomessa.
- Mineraalisektorin tuotteiden merkitys sähköistymiselle, energiajärjestelmän muutoksille ja puolustusteollisuudelle on aivan keskeinen. Tavoitteenamme on vahvistaa mineraalialan suomalaisia arvoketjuja ja mahdollisimman korkean kotimaisen arvonlisän kehitystä, mihin komission myöntämät strategisen hankkeen statukset vaikuttavat myönteisesti, Rydman sanoo tiedotteessa.
SODANKYLÄÄN kaavailtu Sakatin kaivoshanke on herättänyt vastustusta, sillä kaivosta tavoitellaan suojellun Viiankiaavan suon alle. Viiankiaapa on suojeltu sekä soidensuojelulailla että Natura-alueena.
Kaivoshanketta suunnittelee brittiläisen kaivosjätin Anglo Americanin tytäryhtiö Sakatti Mining.
Tiistaina EU-komission päätöstä arvostelivat tuoreeltaan vihreiden poliitikot ja luonnonsuojelujärjestöt. Esimerkiksi europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) sanoi tiedotteessa, että Sakatin hanke pitää torjua ympäristöriskien takia.
- Sakatin kaivoshanketta on jo vuosikymmen ajettu kuin käärmettä pyssyyn Suomen ja Euroopan arvokkaimman yhtenäisen aapasuon eli Viiankiaavan alle. On ilmiselvää, että alueen Natura-suojeluarvoja ei voi korvata muualla, Niinistö sanoo.
Luonnonsuojeluliitto sanoi tiedotteessaan, ettei hanketta voi pitää kestävänä, vastuullisena tai hyväksyttävänä. Liitto ilmaisi huolensa siitä, että jos Viiankiaavan suojelu puretaan ja luonnolle aiheutetaan tietoisesti merkittävää haittaa, sama leviäisi muuallekin.
STRATEGINEN asema ei kuitenkaan vielä merkitse hankkeen toteutumista, myönsi myös Sakatti Miningin toimitusjohtaja Pertti Lamberg tiedotustilaisuudessa tiistaina. Ratkaisevaa on kaavoitus.
- Jos kunta ei halua luvittaa, kaivoshan ei sitten etene, Lamberg tiivisti.
Hänen mukaansa Sakatille strateginen asema merkitsee erityisesti sitä, että se osoittaa projektin merkittävyyden. Hankkeen täytyy olla muiden ominaisuuksien muassa merkittävä, jotta se saisi Natura-poikkeaman Viiankiaavalle. Yhtiön oman selvityksen mukaan poikkeamaa tarvittaisiin.
- Merkittävyys tulee nähdäksemme nyt strategisen projektin asemalla selvästi kuitattua. Se on meille se selkein, konkreettinen hyvä tässä, Lamberg sanoi.
Ympäristöluvituksen nopeuttamisella ei sen sijaan Lambergin mukaan ole suurta merkitystä Sakatille. Lamberg sanoi ympäristölupapäätösten tulevan nytkin pääosin varsin nopeasti. Nopeuttamisvaatimus ei koske kaavoitusta, jota Lamberg kuvailee tyypilliseksi pullonkaulaksi.
ESIMERKIKSI Terrafamelle sen sijaan merkittävin hyöty asemasta on juuri luvituksen nopeutuminen.
Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla sanoi tiedotustilaisuudessa, että usein puhutaan yhteensä 5-6 vuoden tai jopa sitäkin pidemmistä luvitusjaksoista.
– Tällainen iso kokonaisuus kuten Kolmisoppi on sellainen, jossa herkästi luvitus lähtee venymään, Hilla sanoi.
Terrafame haluaisi aloittaa malmin louhimisen Kolmisoppi-järven maa-alueilla vuonna 2028 ja myöhemmin järven alla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.