Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nato huolestui: Pohjois-Korean mukaantulo voi laajentaa sotaa Ukrainassa

Lehtikuva / AFP
Pohjois-Korean uutistoimisto on välittänyt kuvia maan johtajasta Kim Jong-unista tarkastamassa erikoisjoukkojaan lokakuussa.

Pohjois-Korean Venäjän avuksi Ukrainan sotaan lähettämät sotilaat merkitsisivät sodan merkittävää eskalaatiota, varoittaa sotilasliitto Naton pääsihteeri Mark Rutte viestipalvelu X:ssä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rutte kertoo keskustelleensa tänään asiasta Etelä-Korean presidentin kanssa.

Vielä perjantaina Rutte ilmoitti, ettei Nato voi vahvistaa tietoja pohjoiskorealaisten osallistumisesta sotatoimiin Ukrainassa.

Etelä-Korean tiedustelupalvelun mukaan Pohjois-Korea on lähettänyt Venäjälle jo noin 1  500 erikoisjoukkojen sotilasta. Sikäläisessä mediassa on näkynyt myös erilaista videomateriaalia komennukselle valmistautuvista pohjoiskorealaisista sotilaista, joten joukkoja voi olla lähdössä lisääkin.

Tiedustelupalvelun mukaan sotilaat ovat parhaillaan totuttautumassa Venäjän armeijan käytäntöihin ennen kuin jatkavat rintamalle.

SEKÄ VENÄJÄ että Pohjois-Korea ovat kiistäneet väitteet Ukraina-operaatiostaan.

Maat sopivat kuitenkin jo viime kesänä aiempaa tiiviimmästä sotilaallisesta yhteistyöstä. Sopimuksessa kumpikin maa lupasi tulla tarvittaessa toistensa avuksi, mikäli jompikumpi joutuu sotatoimien kohteeksi.

Venäjän Etelä-Korean suurlähetystön mukaan nykyinen yhteistyö Pohjois-Korean kanssa ei muodosta uhkaa Etelä-Korealle.

Ukraina on kertonut jo aiemmin havainneensa yksittäisiä Pohjois-Koreasta tulleita sotilasneuvonantajia Venäjän puolella rintamaa. Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle runsaasti omaa sotatekniikkaansa sekä ampumatarvikkeita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE